Nyt voin sanoa kaikkien näiden vuosien jälkeen, että kun jouduin kiertämään tämän vanhan blogini sivujen kautta, tuo näkyväksi-sana ei enää resonoinut, kuten ennen aina on tehnyt jonkin tarpeen tunnun, päämäärän tunnun. Nyt tajuan, että olen vihdoin viimein itselleni näkyvä. Se oli päämääräni: olla tarpeineni itseäni niin lähellä, että koen olevani yhtä sen tarvitsevan osani kanssa, ettei tarvitse enää eritellä niinkään, mikä on mitäkin. Aiemmin kuvittelin, että kyse on muista, että olisin toisille näkyvä. Nyt sitten siis tajusin, että kyse oli koko ajan itsestäni. Eräs ystäväni sanoikin, että sinä olet, Heli jo näkyvä, mistä hieman suutuin, koska itse en niin ollenkaan kokenut. No, nyt olen nimen omaan itselleni se, kuka tahdon: paras ystäväni, paras tukeni, paras ihminen maan päällä, itsestään selvin osa tätä koko hommaa, mutta en kohtele enää itseäni itsestään selvänä, vaan niin hyvin kuin osaan. No, nähtäväksi jää, miten hyvin tässä onnistun, mutta voi mikä olo mulla on, täysin ehjä, kokonainen.
Toki mieleeni herää epäilyksiä tämän olon kestosta ja niin edelleen, muta mitä siitä, ennenkin olen selvinnyt, ja sehän on tärkeintä. ;)
Heli
