Avoimuudesta

Avoimuus ei ole vaikeaa. Se on helppoa. Se on hauskaa. Se on rohkeaa. Se kannattaa. Miksi salailla yhtään mitään?

Mitä menettää olemalla avoin? Miksi pelata pelejä, joita ennen on suostunut pelaamaan?

Voiko luottaa vaistoihin? Pelkäänkö vieläkin liikaa kaikkea, mikä tekee hyvää? Mistä sellanen mahtaisi johtua? Voiko sille nauraa? :D

Pelkäänkö, etten osaa elää sittenkään? Hengitänkö liikaa? Rakastanko liikaa?

Voinko menettää jotain, mitä en voi omistaa? Saanko kaiken, mistä haaveilen, jos luovun kaikesta, mistä joudun luopumaan? Mistä vastustus nousee? Olenko yksin?

Pyysin, rukoilin tänään ihmettä, jota en voisi jälkikäteen kyseenalaistaa. Sitten aloin nähdä kaiken ihmeenä, tai arvokkaana.

Tiedän, että seuraava askel on otettava jossain vaiheessa. Ei - seuraava askel on joka hengitys, minkä otan. Siitä se lähtee. <3

Tarot- kortissani, jonka nostin, kehotettiin alottamaan mielekäs tekeminen ja lopettamaan puurtaminen.

Aika samantapaisia kortteja tulee nostettua. Tämänkin olen lyhyen ajan sisällä nostanut nyt kolme kertaa..

Mitä se minulle kertoo? Nautin kirjoittamisesta, siis heti päätin alkaa kirjoittaa.

En ole myöskään moneen päivään soittanut pianoa, hieman olen laulanut. Ja sain vielä flunssan pari päivää sitten, joten stressitasot ovat ilmeisesti korkealla kaikesta huolimatta.

Miten pääsen eteenpäin haluamaani suuntaan? Juuri näin, rakastamalla joka hetkeä, ottamalla ilo irti elämästä ja elämällä täydesti tätä hetkeä.

Olen nyt paljon suorempi kuin ennen. Aika tuntuu liian kallisarvoiselta hukattavaksi miellyttämiseen. Olen kyllä vielä osittain kiinni vanhoissa säännöissä, mutta ehkä siinä on jotain, mitä en vielä tajua. Kompuroin sen takia.. :)

Ei se minua suuremmin haittaa. Olen ihan luottavainen.

En ole mitään. Olen vain äärettömyys, jossa asiat tapahtuvat, sanoo sydämeni. Hyvällä tavalla, siis. Mieleni juuttuu kieltomuotoon, liekö väliä. Joskus on helpompi ilmaista asiat sitä kautta, mitä se ei ainakaan ole. :)

Muoti kiinnostaa minua, luonto on rakas, puhtaat vaatteet on kivoja, pitäs pestä pyykkiä. Olen tääs vähä eläny ilmassa. Manifestoiminen tuntuu helpommalta, mut haastavaa se on.

Askel kerrallaan rakennan fyysistä todellisuuttani rakastaen, joka hetkeä matkallani. :) Pyydän rakastavaa voimaa ja läsnäoloa turvakseni ja liittolaisekseni matkalleni. Lähden matkaan epäröimättä ja taakse katsomatta. Kohtaan haasteet pystypäin ja luottavaisena. :)

Ihanaa päivän jatkoa juuri sinulle ja voimia arjen tai viikonloppurientojen keskelle.


Heli

Unessa

Mikä ydin on,

mikä sisin on?

Jähmeät arvot eivät

enää päde,

syli on turvallinen

vain niin kauan,

kun se ei tukehduta.

Pelko ei varjele pahalta.

Se kätkee sen.

Sinä et voi tuntea minua.

Voit tuntea vain itsesi.

Omat rajat - kipeää etsimistä,

seinään pysähtymistä.

Fyysisyyteen kiinnittyneenä.

Miksi, miksi - voi niin vaikeaa olla

kantaa vastuuta, selviytyä.

Hengittämällä tiedän -

on vain tämä hetki,

ja kaikki, mitä pidän selviytymisenä

on vain mieleni tuoma harha,

ja todellinen elämä hengittää meissä luonnostaan,

kun vain sallimme sen ja otamme vastaan.


Illan hiljaisuudessa

tähdet kimmeltävät.

Otat minua kädestä,

silität lempeästi.

Tulet vastaan, puolimatkassa.

Rakastat - ehdoitta,

minä tunnustelen maaperää,

pelkään, että se ei kestä,

vaikka niin monta kertaa

olen saanut huomata:

se kestää, se kantaa,

ja itse viisastun,

ja ne taidot, jotka minulla on

synnyinlahjana, ne säilyvät,

vahvistuvat,

paranevat,

ja minä paranen,

enkä minä kanna läheskään niin suurta taakkaa enää,

kun olen oppinut haurauteni, ja

hyväksymään hetkelliset hairahdukseni polultani.


Pyöreäsilmäinen lapsi,

aina hymyilemässä,

kesti kaiken, koska tiesi -

jossain on aina paremmin.

Ymmärsin,

ei tämä minua kaada,

minä kaadan itseni.

Ja sen vuoksi,

itkin hiljaa

sisäänpäin -

äänetöntä itkua,

ja tunsin pelkoa, häpeää, vihaa, katkeruutta,

mutta ei se vesittänyt

todellisen olemukseni paloa,

ei antanut syytä

luovuttaa.


Ja nyt ymmärrän,

sinä tiedät myös,

jossain syvällä sopukoissasi

on tieto

paremmasta,

ehjemmästä elämästä,

ja potentiaalistasi,

kauneudestasi,

runsaudestasi,

ehtymättömästä lähteestä

virtaavasta vapauden tuoksusta.


Sinun hengityksesi

kertoo sen sinulle,

vilpittömästi, puhtaasti,

kertaheitolla,

kun kuuntelet,

syvästi hengität,

sinä palaat

alkulähteeseen -

rakkauteen.

Ehjää astiaa kasaten - mikä se on - sielun tila - vahva minäkuva - persoona?

Asiat ovat pahasti kesken. Toki on monta juttua, mitä olen saanut kohdilleen, mutta välillä on sellainen olo, että kaikki kaatuu päälle, enkä saa mistään kiinni.

Olin taas maan paossa melkein kaksi viikkoa?, en tosiaan muista edes juuri mitään tuosta ajasta. Häkellyttävää ehkä, mutta minulle aika tyypillistä ollut jo pitkään.

Mitä pakenin? Itseäni - selvä vastaus. Kun minulle tarjoutui tilaisuus heittää kaikki menemään, ja vaihtaa oma pakertamiseni, ponnisteluni, niin yksinäinen sellainen, johonkin muuhun, tartuin siihen, mietin hieman kyllä ennen päätöstäni, mutta sitten kestikin juuri tämä kulunut ajan jakso, ennen kuin sain itseni taas raiteilleen.

En harmittele yhtään. Menin läpi pelkojani lähinnä niistä pahimpia: syömistä, nukkumista, kaikkea fyysisyyttä, vältin velvollisuudet, mutta tajusin, etten ole yksin. Tajusin, että valitsen aina itse, mitä tahdon elämääni, että luon sen. Tajusin vastuuni.

Ja nyt - otan sen vastuun, mikä minulle kuuluu. En ole täydellinen siinä, mutta niin täydellinen kuin juuri minä vain voin olla.

Se riittää - vai riittääkö?

Kaikki, mitä teen on sellaista, mitä vain minä voin tehdä siten, kun teen.

Tässä olen - paljaana, haavoittuvana, aistivana olentona. Hyväksyn sen.


Amen


Halusin myös näköjään otsikon muodossa heittää ilmoille kysymyksen siitä, mikä on sopiva määrittely sille työkalulle, jota täällä ollessamme käytämme. Kun puhutaan, että pitäisi olla kokonaan vailla itseä, niin minä en ymmärrä, miten se on mahdollista ennen kuin on käynyt omat kipupisteensä läpi ja sitten myös löytänyt tarkoituksensa täällä.

Nyt oikeastaan rakennan minäkuvaani, että tietäisin taas, mitä tahdon, mistä unelmoin, millaisista väreistä pidän. Olin kait niin hukassa tuossa välillä. Rupesin vain mekaanisesti suorittamaan elämää. Katosi ilo. Olin sitä, mitä suoritin ja sain aikaan.

Nyt on ironista, etten sitten jaksakaan kovin paljoa.

En sure. Nään tässä paljon hyvää. Ja silti toisinaan - tottakai suren ja mielettömästi. Etenkin se, kun en anna itseni olla. En edes ilmaise itseäni hylkäämisen tai kritisoinnin pelossa.

Haluaisin sanoa pienelle tytölleni sisälläni: olet turvassa. Sanon sitä edelleen liian harvoin. Mutta joka kerran, kun muistan tehdä niin, rauhoitun välittömästi.

Tunnen myötätuntoa niitä kohtaan, jotka kaipaavat.

Tämä päivä on minulle aika rauhallinen, mutta myös haikea.

Jokainen päivä on kaunis omalla tavallaan. Jokaisesta päivästä voi oppia jotain.




Heli

Miten ymmärrys kasvaa

Miten ymmärrys kasvaa?

Hyväksymällä, antautumalla. Kaikki ottaa aikansa.

Nyt on jo myöhä, ja valmistaudun nukkumaan - pitkästä aikaa päätän niin. Olen päättäväinen.

Kaikki, mikä on ollut, saa olla.

Se, mikä tulee, on hyvää, niin tahdon ajatella. Koettelemuksissakin on hyvyyden siemen.

Katsoin Lynchin Blue velvetin. Mietin jo aloittaessani katsomaan, että miksi katson.

Vastaukseksi tuli mieleen vain, että tahdon. Tunsin eräänlaista turtumusta. Vasta lopussa minua pelotti kunnolla.

Eilen olin ystäväni bänditreeneissä, ja musiikki tuli liian kovaa minulle, eikä minulla ollut korvatulppia mukana.

Pelkäsin kuuloni puolesta, mutta ajattelin, että minua suojellaan. Välillä metakka ei haitannutkaan, välillä korviini sattui.

Tänään sitten lepäsin ja tunsin itseni erittäin väsyneeksi.

En päästä irti. Tuntuu, etten voi. Pelkään sitä.

Pelkään alastomuutta, henkistä paljautta. Että minuun voisi tarttua sisäisesti ja tulla lähelle. Enkö enää itse päätäkään, kenet päästän lähelleni? Mutta ennen olin niin avoin. Ja en ollut, en todellakaan.

Nyt paljastan sisintäni. Sen kuuluukin olla arkaa, haurasta.

Mitä ytimessä on muuta kuin rauhaa ja loistavaa valoa - tyhjyyttä?

Siellä en näe, enkä tunne pelkoa. Voin vain tarkkailla kaikkea rauhallisin mielin.

Miksi pelotella itseään. En nauti ahdistuksesta. Ennen en valinnut.

Nyt osaan valita. Se on huimaa.

Televisiossa näin Lorna Byrnen. Se oli mielenkiintoista - kuinka hän näkee enkelit. Kaunista, visuaalista hehkutusta.

Minä näen värejä ja valoja. Ja välillä en näe. Silloin kaipaan sitä, että näkisin. En kaipaa pienuutta, se on liian tuttua, arkipäiväistä. Päivä ilman ihmettä - onko se edes päivä?

On se, harmaa ja sumuinen päivä.

Raikkaus on poissa, niin tietynlainen voimakin. Oikeastaan vain ajelehdin päivän läpi. En tunne eläväni. Tunnen vain, että olen juuri ja juuri olemassa, joten kuten.

Elämä, se tuntuu joka solussa. Sitä miettien...




Heli

?

2.11.11


Miten päästää irti kaikista asioista - miten on määritellyt itsensä, mitä on pitänyt tärkeänä, mikä ei enää päde tässä elämän tilanteessa, tällä kokemuksella, tällä viisaudella?

Miten antaa rakkaudella kaiken mennä?

En keksi muuta kuin meditoinnin avuksi ja kirjoittamisen, että yhä uudelleen arvioi, mitä tahtoo juuri tänään, mikä tänään on tärkeää hyvinvoinnilleni.

Omasta hyvinvoinnista toisten hyvinvointiin. En usko, että se on ongelma ihmiselle, joka näkee asiat suuremmassa mittakaavassa huomioida myös toisia. Onneksi elämä muistuttaa meitä jatkuvasti, jos vaivumme liialliseen itsekeskeisyyteen.

Silti - enemmän asetan omat tarpeeni kyseenalaisiksi, muka henkisyyden ja muiden toimimattomien periaatteiden varjolla. Minusta ei tule ehjää ihmistä, jos en ymmärrä, että tarvitsen rauhaa ja vapautta ilmaista itseäni täysin vilpittömästi ja huoletta.

Tuntuu hyvältä sanoa niin ääneen. Jo se vapauttaa. Ei ole miellyttämistä, ei sellaista pelkoa, joka estäisi minua ilmaisemasta omaa tahtoani. Tahto on pyhä.

Siitä tilasta käsin on hyvä aloittaa päivänsä ja uusi, rakentavampi elämä.

Sitä kohden menen joka päivä. Ja toisaalta valinnat on kuitenkin tässä hetkessä, joka hetki.

Ei ole muuta sanottavaa kuin hyvää matkaa tänään juuri Sinulle. <3




Heli