tiistai 31. toukokuuta 2011

Ainoa valotyö, joka on tehtävä, jos haluaa, on sisäinen

Minä olen tätä mieltä nyt, kun olen kärsinyt tarpeeksi. Minä en ota vastuuta muiden energioista. Joten minun mielestäni minä en ole velvollinen puhdistamaan tätä planeettaa. Se ei edes mielestäni tarvitse puhdistusta. :) ah

Tottakai energiamme kohoavat ja planeettamme energia myöskin. En kuitenkaan usko, että se on pelkästään minun tehtäväni. Ja koska uskon näin niin täten sanoudun irti sen energian kohottamisyrityksistä tällä erää. Ainut asia, mihin nyt keskityn täysillä, ovat omat energiani. Se, miten muut minuun suhtautuvat on täysin eri asia, kuin, mitä minä itse ajattelen itsestäni.

Siis, en sano, etten usko peileihin, mutta on täysin minun oma asiani, mitä tahdon ottaa vastaan. :) Uskon, että tällä päätökselläni olen enemmän avuksi kuin, jos koko ajan mietin, mikä maailmassa on vikana. Se ei tarvitse parannusta. Ainut asia, mikä sitä tarvitsee on minun havaintokykyni. :)

<3 siis, ei muuta kuin tulta päin. Tai oikeastaan sisäistä tulta kasvattamaan ja vaalimaan. :) Ystävääni lainatakseni ja modernimmin ilmaistuna LIEKITTYMÄÄN!

Siis peace and love to everybody. Tää muija lähtee nyt ulos!
http://youtu.be/QGJuMBdaqIw

Katy Perry - Firework

Tässä Kate Perrya. Laulu nyt on mitä on, mut sanoma on loistava!

perjantai 27. toukokuuta 2011

Ei tarvitse olla jotain tiettyä

Mieletön päivä! Olin aamupäivällä ihan sekasin. Oli vaikea nousta ylös, en saanu syötyä juuri mitään. En muista edes siitä juuri mitään. Ai niin, söin kananuggetteja, jotka vaivoin sain laitettua lämpiämään, plus ystäväni jonka luona majailen nyt, auttoi hieman. :)

Sitten aloin vain jossain vaiheessa piirtää, tai oikeastaan värittää papereita, silleen omalla tyylilläni ohuilla tusseilla. Se oli kivaa! Ja koko ajan kivempaa.. Taisin tehdä parisenkymmentä työtä. Sekosin laskuissa, ja sit vaan hämmästelin a4-pinkan paksuutta. Huh huh!

Niin, on tämä mahtavaa: elää tänä aikana. Että minäkin saan tilaisuuden vihdoin viimein ilmaista itseäni täysin rinnoin! Että annan itselleni sen mahdollisuuden. Ei voi kuin hämmästellä!

Olen niin äärettömän kiitollinen. Minä tahdon elää näin. Se on vapautta. :)

Voi kiitos, kiitos, kiitos. :)

<3

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Kiitos

Mulla on oma enkeli - fyysinen henkilö, joka ymmärtää ja tukee minua. Hän on ystäväni. Hän oli joskus seurustelukumppanini. Vaikeuksien kautta olemme hioutuneet. Nyt on jäljellä kunnioitus ja rauha keskinäisessä suhteessamme.

Olen yllättynyt ja äärettömän kiitollinen. Olin niin itsessäni. Näin toisen ihmisen uhkana ja olin pahalla päällä. Nyt ymmärrän, miten toisin kaikki olikaan. Hän tahtoi olla vain minulle hyvä. Ja minä en ottanut vastaan - suljin pois. Voi sitä surua.

Nyt olen iloinen ja helpottunut. Jos kykenisin päivittäin päästämään rakkaat ihmiset lähemmäs. Sanomaan, mitä tunnen. Ei tarvitsisi teeskennellä vahvempaa ja parempaa kuin onkaan.

Olen niin kiitollinen siitä, mitä hän opetti. Saan olla saan hengittää vapaasti - ilman uhkaa. Hän on aina välittänyt minusta. Nyt sen ymmärrän.

Armo on kuin kyyhky, joka lempeästi laskeutuu olkapäälle, katsoo silmiin ja rauhoittaa: olet rakastettu, olet tärkeä. Sinulta ei voi viedä sitä pois, mitä olet. Olet kaikkeuden kasvatti, rakkaus, valo. Om.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Ajatuksia tälle päivälle

Suo minulle rauha tänään olla oma itseni. Olen turvassa, joten tahdon tuntea sen.

Minä olen. Kaikkeus on kanssani. Kiitos.


Nyt on parempi olo. On sateista. Olen väsynyt, joten olen aika saamaton, mutta ei haittaa. Teen sen, mitä jaksan.

Enkelin on kanssani suojaamassa ja kannustamassa minua. :)

Kiitos.

Tahdon vielä sanoa, että olen kiitollinen ex-poikaystävälleni nyt hänen opettamastaan uudesta asenteestani elämään. :) Otan sen, mitä saan ja keskityn tähän hetkeen armollisena itselleni. Om. Olen se, mitä olen, joten en häpeä itseäni, vaan annan mahdollisuuden kaikelle kauniille ja runsaudelle tulla elämääni. Otan nykyhetken vastaan sellaisena kuin se on ja muutan sen, mitä tahdon. :) Kiitos.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Niin pitkä tauko..

Noh, nyt olen taas kirjottamassa. Tämä kuitenkin tekee hyvää.

Kuhmosta tulin jo ajat sitten pois. Harmittaa, että erosin poikaystävästäni kaksi viikkoa sitten. En tahdo puhua siitä mitään sen enempää. Ollut aika rankkaa sen jälkeen, kun olen ollut lähinnä yksikseni ja sävellellyt, mikä on antanut lohtua.

Tämä blogin pitäminen on nyt jäänyt, kun ei oikein ole ollut sanottavaa tässä välillä. Yhden postauksen kirjoitinkin, mutta en saanut julkaistua.

Toivon, että teillä menee paremmin siellä. Aurinko ainakin paistaa ja taivas on kauniin sininen. :)

Halauksin