Olen, mitä olen, ja jaan sen, kun kerta tohdin

Voin olla, mitä olen - näin olen viime aikoina kirjoittamissani teksteissä itselleni vahvistuslauseena hokenut. Tuntuu, että tarvitsen juuri tuota vahvistusta. Ja se toimii: koko ajan tunnen selvemmin oikeuden olla olemassa juuri sellaisena kuin olen - juuri niin epätäydellisenä ja puutteellisena. :)

Olen ollut onnellinen viime aikoina. Se ei oikeastaan vaadi mitään muuta kuin rakkauden hyväksymistä; juuri niin, että vaikka olen tällainen ja tällainen, se ei estä minua olemasta rakkauden arvoinen. Olen kiitollinen tuosta oivalluksesta. Se ei kylläkään ole minun omani alunperin, vaan siitä on muistuttanut loistava henkinen auttajani, joka on rakkaudellisesti tukenut minua tielläni.

Monia auttajia minulla on ollut, mutta on ollut monia kertoja, etten ole pyytänyt apua, vaikka olisin voinut, koska on ollut tarve selviytyä itse. Se tarve on kummunnut pärjäämisen tunteen hakemisesta, vaikka varmasti helpompaa olisi ollut hyväksyä avuntarve.

Nyt olen kiitollinen tästä uudesta tilanteesta, jossa saan olla tarvitseva, ja saan kysyä apua ja neuvoa, kun siltä tuntuu. En tee enää kaikkea itsepintaisesti yksin ja kärsien, vaan nyt olen avoin ideoille ja kaikille hyville ehdotuksille. ;)

Tämä matka on ollut tähän asti varsin mielenkiintoinen. Se on oikeastaan vasta alkanut, koska nyt en enää ole muuta kuin se, mitä tahdon. Elän tahtoni mukaan, en sen mukaan, mitä minulta odotetaan. Toki on tilanteita, jolloin kuuntelen toisten pyyntöjä ja mietin, mitä he tarvitsevat. Nyt on kuitenkin minun vuoroni tehdä elämästäni elämisen arvoinen.

Rakkautta teille kaikille. Tämä on ihanaa - jakaminen.

Olette ihania jokainen - uskokaa se, niin eritoten olette!



Heli

Hei taas

Viime kerrasta on aikaa. Olin sairaana, ja nyt olen ollut vain tekemättä oikeastaan muuta kuin tarpeellisimmat, jos niitäkään. Olen miettinyt paljon ja elänytkin jonkin verran. Jonkin asteisen uupumuksen kanssa sinnitellessä tämä aika on mennyt. Sen syillä ei ole niinkään väliä. Voimavarat ovat ne, mihin kannattaa ryhtyä panostamaan, kun on kuluttanut itseään loppuun.

Mistä saan voimaa? Se on hyvin yksinkertaista: teen asioita, mitkä antavat iloa tai lohtua ja uutta uskoa elämään, ihmisiin ja itseeni. Ne ovat pieniä ja tärkeitä tekemisiä, kuten ystävien seurassa oloa, hyvän ruoan syömistä, ulkoilua, lukemista - ei mitään, missä minun olisi mahdollista suorittaa yhtään mitään. Jos olen paremmassa kunnossa, jaksan treenata systemaattisemmin laulua ja säveltää. Nyt en ole ollut, joten se on jäänyt paria kertaa lukuunottamatta aika vähälle.

Olenko sitten tehnyt niitä asioita, mistä saan voimavaroja itselleni - en juurikaan, paitsi ehkä hieman. Olen ollut vieläkin opittujen mallien armoilla, enkä tunne aina löytäväni tietä ulos niistä kovinkaan helposti. Siis, vaikka tiedostan ajatteluni älyttömyyden, en kykene vielä muuttamaan toimintaani kovinkaan paljon, ja se turhauttaa. Esimerkiksi en ole oppinut vielä pääsemään siitä, että mietin, miten muut tekemisiini suhtautuvat. Olen siis edelleen turhan kompleksiivinen eli monimutkainen.

Ja tässä maailmassa ei tueta yksinkertaista ajattelutapaa kovinkaan paljon. Katsoin juuri osan Helsingin yliopiston ja Helsingin Sanomien järjestämästä Vox Helsinki- tapahtumasta, http://www.helsinki.fi/vox/, videolta netissä. Osa puheesta oli ihan hyvää ja löysin siitä itselleni pieniä oivalluksen hippusia. Suurin osa tuntuu kuitenkin olevan ehdollistuneiden ajatusmallien tuottamaa, miten elämää tulee elää ajattelua, miten meidät on opetettu ajattelemaan. Vapaus näetään uhkana, ja ihminen, joka tavoittelee vapautta itsekkäänä ja paholaisen riivaamana olentona. Pahinta on, että välillä itsekin pelkään, että olen joutunut henkisessä etsinnässäni harhateille. Olen havainnut itsessäni aika arveluttavia piirteitä, jotka kyllä ovat olleet minussa aikaisemminkin, mutta nyt vain tiedostan ne paremmin. En ole ylpeä niistä piirteistä, mutta en voi sulkea niitä oman olemiseni ulkopuolellekaan.

Esimerkiksi oman edun tavoittelu on yksi niistä piirteistä. Kun ei ole saanut mielestään tarpeeksi rakkautta ja kannustusta, ei tunne olevansa enää vastuullinen. En nyt sano, että olisin tehnyt mitenkään radikaaleja juttuja, mutta olen havainnut lähinnä asenteeni puutteelliseksi. Se heijastuu tekoihinkin, mutta yritän parhaani.

En halua olla itsekäs, mutta kun on aina ajatellut enemmän itseään uhrina ja suorittajana ei voi jatkaa enää niin, vaan on etsittävä rakentavampi ajatusmalli, jota kautta eheytyä ja siten voi olla joskus todella yhteiskunnan elävä osa, eikä vain kuollut orja.

Haluan siis elää. Tämä on minun manifestini tälle päämäärälleni. En ajattele sen olevan tulevaisuudessa, vaan juuri tässä ja nyt. Olen kiitollinen teille, jotka tätä luette: todistatte minun kanssani omaa vakaumustani ja kenties löydätte itseänne siitä ja tästä tilanteestani.

Om. Rakkautta kaikille - sitä kohti matkaamme. Niin uskon ja tiedän, että kaikki on jo nyt hyvin. Ilmaisin vain omaa turhautumistani ja hämmennystäni ihmisenä tämän kaiken keskellä.

Kiitos. Heli