Tänään unohdan kaiken sen, mitä olen tehnyt itsestäni ja pääsen yhteyteen sen kanssa, mikä olen olemalla. Se sisältää kaiken, mitä teen ja koen. Nautin elämästä. :)
Kiitos
Heli
sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
lauantai 30. heinäkuuta 2011
Syyllisyydestä
Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä rauhaa, joka tulee kun päästää irti. :)
Kuinka siis voisi olla syyllinen, kun minussa on niin paljon tyhjää? Ja oikeastaan vain olen. Tekeminen on illuusiota. Luominen synnyttää sen, mihin uskon. :)
Kuinka siis voisi olla syyllinen, kun minussa on niin paljon tyhjää? Ja oikeastaan vain olen. Tekeminen on illuusiota. Luominen synnyttää sen, mihin uskon. :)
perjantai 29. heinäkuuta 2011
Kompastelua - nousun edellä?
Aina alussa, kun olen muuttanut tai vaihtanut opiskelupaikkaa tai muuta tahansa, mikä on tuntunut silloin todella hyvältä, minusta on tuntunut, että kaikki muuttuu. Nyt huomaankin usein vain toistaneeni totuttua kaavaa.
En tiedä, mihin tämä vie minua, mutta astuin taas askelen taaksepäin ja, vaikka olenkin oppinut jotain sitten aiemman repsahdukseni, en silti opi mitään, ellen muuta tapojani.
On turha paeta sanoihin tai kirjoihin yleensäkään, kun sieluun sattuu. Niistä haetaan vain vahvistusta sille, minkä jo tietää.
Muuten niissä ei ole mitään opittavaa. Minä olen sen huomannut.
En ole käynyt juurikaan ulkona, mutta sieluni on auki. Saan olla sellainen kuin olen - vihdoin.
Saan hengittää vapaasti.
Mutta en tee sitä nyt niin hyvin. Minä ansaitsen parempaa. Olen taas etsinyt jotain sen tilalle, mitä ei etsimällä löydä. :)
Ansaitsen onnen, josta minä olen jo tietoinen. Vanhat haavat vain revittiin auki, kun jäin märehtimään omia asioitani päiväkausiksi yksikseni ja huomasin, etten kykene siihen, mitä olin päässäni itselleni kaavaillut. Sitten en enää kyennyt nauttimaan pienimmistäkään iloista, vaan olin kuollut.
Kuoleman jälkeen on hyvä syntyä uudelleen. Jos olet menettänyt itsetuntosi joskus, on sen jälkeen niin ihanaa hengittää jälleen - tuntea, että mitä tahansa tapahtuu, en voi mennä rikki, koska selvisin siitäkin.
Itsensä ilmaiseminen vapaasti pitäisi olla ihmisoikeus, mutta vieläkin se ei toteudu kodeissa, joissa eletään pelon alaisena. Me kaikki olemme joskus valinneet pelon, en usko, että on sellaista, joka ei olisi.
Kun valitsee sen uudestaaan, on yhä hankalampaa palata luottavaisuuteen, koska pelko ruokkii itse itseään ja kaikki, mikä tuottaisi aitoa iloa käy yhä hankalammaksi toteuttaaa omassa elämässään. Tilalle astuu riippuvuudet ja hetken nautinnot, joista vielä syyllistetään yleensä, ja vyyhti on valmis.
Miten nousta, kun ei ole mitään, minkä avulla ponnistaa? En tiedä. En ole kokenut sellaista. Olen aina vain paennut sitä mahdollisuutta, että todella ottaisin vastuun elämästäni, koska olen pelännyt sitä, mitä siitä saattaisi seurata ja niitä tunteita, mitä muutos herättää.
Vielä kun henkisessä kirjallisuudessa korostetaan iloa ja positiivisuutta, sitä opettelin lisää ajattelemaan, etten saa olla vihainen tai ilmentää suruani.
Nyt se saa loppua. Olen jo jonkin aikaa pystynyt puhumaan avoimemmin tunteistani, mutta silti on tuntunut väärältä puhua niistä avoimesti.
Kenties olen evännyt itseltäni kaiken tuen ja nyt kivun kasvettua ylivoimaseksi, olen yhä enemmän turvautunut vain henkimaailman apuun, jonka seurauksena muutos on kai käynnistynytkin. :)
Mitä saan tästä? En tiedä - todellakaan. Vahvemman itsetunnon? Varmasti. Rakkautta? KOKO AJAN! Vihamiehiä? Melko luultavasti, niin sanoakseni. En halua manata mitään itselleni. :P
Tämä aika nostaa meissä tunteita puhdistettaviksi oikein urakalla, uskon. Ne on hyvä vain kohdata ja antaa sitten mennä. Jos tarvitset apua, pyydä, kaikkialta.
Minä olen pyytänyt, ja saanut. :)
Kiitos
Heli
En tiedä, mihin tämä vie minua, mutta astuin taas askelen taaksepäin ja, vaikka olenkin oppinut jotain sitten aiemman repsahdukseni, en silti opi mitään, ellen muuta tapojani.
On turha paeta sanoihin tai kirjoihin yleensäkään, kun sieluun sattuu. Niistä haetaan vain vahvistusta sille, minkä jo tietää.
Muuten niissä ei ole mitään opittavaa. Minä olen sen huomannut.
En ole käynyt juurikaan ulkona, mutta sieluni on auki. Saan olla sellainen kuin olen - vihdoin.
Saan hengittää vapaasti.
Mutta en tee sitä nyt niin hyvin. Minä ansaitsen parempaa. Olen taas etsinyt jotain sen tilalle, mitä ei etsimällä löydä. :)
Ansaitsen onnen, josta minä olen jo tietoinen. Vanhat haavat vain revittiin auki, kun jäin märehtimään omia asioitani päiväkausiksi yksikseni ja huomasin, etten kykene siihen, mitä olin päässäni itselleni kaavaillut. Sitten en enää kyennyt nauttimaan pienimmistäkään iloista, vaan olin kuollut.
Kuoleman jälkeen on hyvä syntyä uudelleen. Jos olet menettänyt itsetuntosi joskus, on sen jälkeen niin ihanaa hengittää jälleen - tuntea, että mitä tahansa tapahtuu, en voi mennä rikki, koska selvisin siitäkin.
Itsensä ilmaiseminen vapaasti pitäisi olla ihmisoikeus, mutta vieläkin se ei toteudu kodeissa, joissa eletään pelon alaisena. Me kaikki olemme joskus valinneet pelon, en usko, että on sellaista, joka ei olisi.
Kun valitsee sen uudestaaan, on yhä hankalampaa palata luottavaisuuteen, koska pelko ruokkii itse itseään ja kaikki, mikä tuottaisi aitoa iloa käy yhä hankalammaksi toteuttaaa omassa elämässään. Tilalle astuu riippuvuudet ja hetken nautinnot, joista vielä syyllistetään yleensä, ja vyyhti on valmis.
Miten nousta, kun ei ole mitään, minkä avulla ponnistaa? En tiedä. En ole kokenut sellaista. Olen aina vain paennut sitä mahdollisuutta, että todella ottaisin vastuun elämästäni, koska olen pelännyt sitä, mitä siitä saattaisi seurata ja niitä tunteita, mitä muutos herättää.
Vielä kun henkisessä kirjallisuudessa korostetaan iloa ja positiivisuutta, sitä opettelin lisää ajattelemaan, etten saa olla vihainen tai ilmentää suruani.
Nyt se saa loppua. Olen jo jonkin aikaa pystynyt puhumaan avoimemmin tunteistani, mutta silti on tuntunut väärältä puhua niistä avoimesti.
Kenties olen evännyt itseltäni kaiken tuen ja nyt kivun kasvettua ylivoimaseksi, olen yhä enemmän turvautunut vain henkimaailman apuun, jonka seurauksena muutos on kai käynnistynytkin. :)
Mitä saan tästä? En tiedä - todellakaan. Vahvemman itsetunnon? Varmasti. Rakkautta? KOKO AJAN! Vihamiehiä? Melko luultavasti, niin sanoakseni. En halua manata mitään itselleni. :P
Tämä aika nostaa meissä tunteita puhdistettaviksi oikein urakalla, uskon. Ne on hyvä vain kohdata ja antaa sitten mennä. Jos tarvitset apua, pyydä, kaikkialta.
Minä olen pyytänyt, ja saanut. :)
Kiitos
Heli
keskiviikko 27. heinäkuuta 2011
Vaikea valinta
Tiedän, että on valintoja, jotka muuttavat suuntaa kokonaan. Nyt tunnen olevani sellaisen edessä. Olen liian kauan hakannut päätäni seinään pelon vuoksi.
En jaksa enää, joten minun on tehtävä muutos. En ala tässä eritellä, mitä elämässäni on tapahtunut. Asia on aivan liian henkilökohtainen, jotta tahtoisin jakaa sitä täällä. Jokainen meistä mokaa tietty joskus.
Aion hypätä kokonaan tyhjän päälle. En tiedä, mitä se merkitsee. Luultavasti katkaisen monta kiinnikettä vanhaan ja aloitan uutta sen tilalle - ei siis mitään uusia kiinnikkeitä, vaan omasta aidosta itsestä luonnollisesti kumpuavia ideoita ja niiden toteuttamista.
Siis nyt tämä valinta ei ole enää vaikea. Entinen on käyty loppuun. En näe mitään syytä enää palata vanhaan.
Kenties kuulostaa dramaattiselta. En välitä siitä. Enkä tee mitään tarkempia lupauksia, enkä edes lupaa sitäkään, että muutan jotain.
Lähden liikkeelle siitä, että hyväksyn sen, mitä tähän asti olen saanut ja luonut. En vastusta itseäni, vaan annan tunteiden tulla ja mennä ja luotan siihen, että lopulta elämä tietää..
Surua on pinnassa. Mutta kai saan jotain tilalle, mistä en tiedä vielä mitään.
Heli
En jaksa enää, joten minun on tehtävä muutos. En ala tässä eritellä, mitä elämässäni on tapahtunut. Asia on aivan liian henkilökohtainen, jotta tahtoisin jakaa sitä täällä. Jokainen meistä mokaa tietty joskus.
Aion hypätä kokonaan tyhjän päälle. En tiedä, mitä se merkitsee. Luultavasti katkaisen monta kiinnikettä vanhaan ja aloitan uutta sen tilalle - ei siis mitään uusia kiinnikkeitä, vaan omasta aidosta itsestä luonnollisesti kumpuavia ideoita ja niiden toteuttamista.
Siis nyt tämä valinta ei ole enää vaikea. Entinen on käyty loppuun. En näe mitään syytä enää palata vanhaan.
Kenties kuulostaa dramaattiselta. En välitä siitä. Enkä tee mitään tarkempia lupauksia, enkä edes lupaa sitäkään, että muutan jotain.
Lähden liikkeelle siitä, että hyväksyn sen, mitä tähän asti olen saanut ja luonut. En vastusta itseäni, vaan annan tunteiden tulla ja mennä ja luotan siihen, että lopulta elämä tietää..
Surua on pinnassa. Mutta kai saan jotain tilalle, mistä en tiedä vielä mitään.
Heli
maanantai 25. heinäkuuta 2011
Luoja kortit
Aah, ihanat Luoja kortit. SeijaTuulikin kautta innostuin kokeilemaan. :) www.youaregodalso.com/fi/luoja-kortit
Muuten olen aika onnellinen nyt, kun olen selvinnyt siitä, mitä viime päivät toivat tullessaan: kauhea määrä negatiivisuutta, tarkastelin suorastaan puhki niitä kuluneita uskomusjärjestelmiäni. :) Hah, kai jotenkin sain niitä puhistettua. Ainakin olo on sen mukainen - jotenkin luottavainen ja uusi.
Kiitollisuus on lisääntynyt ja avaudun koko ajan enemmän uudelle tavalle käsittää elämä. :)
Rakkaus on näkyvänä ihan kaikessa.
Tietenkin Norjan tapahtumat pysäyttivät, mutta tiedän, että se on vain yksi osa tätä kaikkea. Rukoilin ja rauhoittelin ystävääni ja itseäni ja annan sen kaiken vain soljua tietäen, että jotta parempaa on varmasti tulossa. :)
Teen musiikkia nyt täysillä ja toivon, että voin antaa jotain sitä kautta ja avata kenties myös muiden sydämiä ja tuoda lohtua..
Sydämeni on auki. Se puhdistaa minut odotuksista, ja rakkaudessa saan kaiken avautumaan eteeni kuin kauniin kukan. Olen avoin ja innostunut. <3
Muuten olen aika onnellinen nyt, kun olen selvinnyt siitä, mitä viime päivät toivat tullessaan: kauhea määrä negatiivisuutta, tarkastelin suorastaan puhki niitä kuluneita uskomusjärjestelmiäni. :) Hah, kai jotenkin sain niitä puhistettua. Ainakin olo on sen mukainen - jotenkin luottavainen ja uusi.
Kiitollisuus on lisääntynyt ja avaudun koko ajan enemmän uudelle tavalle käsittää elämä. :)
Rakkaus on näkyvänä ihan kaikessa.
Tietenkin Norjan tapahtumat pysäyttivät, mutta tiedän, että se on vain yksi osa tätä kaikkea. Rukoilin ja rauhoittelin ystävääni ja itseäni ja annan sen kaiken vain soljua tietäen, että jotta parempaa on varmasti tulossa. :)
Teen musiikkia nyt täysillä ja toivon, että voin antaa jotain sitä kautta ja avata kenties myös muiden sydämiä ja tuoda lohtua..
Sydämeni on auki. Se puhdistaa minut odotuksista, ja rakkaudessa saan kaiken avautumaan eteeni kuin kauniin kukan. Olen avoin ja innostunut. <3
sunnuntai 17. heinäkuuta 2011
Keskityn oikeaan aivopuoliskoon nyt
Olen järkeillyt kylliksi ja nähnyt, mitä elämästä saa irti sillä tavalla. Nyt keskityn kokemiseen ja elämiseen.
Kiitos vaan kaikille ihanille ystävilleni, jotka ovat herättäneet minut unesta. :) Om.
Heli
Kiitos vaan kaikille ihanille ystävilleni, jotka ovat herättäneet minut unesta. :) Om.
Heli
torstai 14. heinäkuuta 2011
Kummallista
Tämä blogin pitäminen on kummallista.
Tarkoitukseni oli avautua, ja yhtäkkiä avautuminen on taas ollut mielestäni liiallista ja pelottaa.
Joten otan aikalisän. Teen muita juttuja.
En voi vaatia itseltäni, että olen jotain tiettyä hyvää ja kaunista.
Kaikissa on kaikki puolet.
Se, mikä eilen oli tärkeää, ei välttämättä ole sitä tänään.
Kiitos.
Rauha tulee, kun on kiitollinen ja on itse se rauha. Rauha on valinta. :)
Heli
Tarkoitukseni oli avautua, ja yhtäkkiä avautuminen on taas ollut mielestäni liiallista ja pelottaa.
Joten otan aikalisän. Teen muita juttuja.
En voi vaatia itseltäni, että olen jotain tiettyä hyvää ja kaunista.
Kaikissa on kaikki puolet.
Se, mikä eilen oli tärkeää, ei välttämättä ole sitä tänään.
Kiitos.
Rauha tulee, kun on kiitollinen ja on itse se rauha. Rauha on valinta. :)
Heli
tiistai 12. heinäkuuta 2011
Olen ihmisvalo
Kiitos. Olen saanut tehtävän. Voin olla, millainen olen. Minun ei tarvitse hävetä mitään, koska minä olen valoa. Todellisuus on kaikkiallla. Vastaukset ovat kaikkialla.
Pysyn totuudessa, kun kuuntelen sitä ja sen rauhaa. Minä olen.
Kirjoitin: Olen ihmisvalo. Jokainen on halutessaan. Om. Rakkaus on ikuista. Olen ihmisvalo.
Kiitän tuosta tehtävästä. Olen sen vuoksi tärkeä, niin kuin sinäkin. Pysähdy sen tehtävän äärelle, jos tuntuu siltä. :)
Oman elämän suunta on hahmottumassa. Varmuus on kuin veteen piirretty viiva. Se häviää, kun sitä miettii liiaksi. Ei ole muuta kuin totuus, joten kyseenalaistaminen loppuu ainakin joskus.
Omiin harhoihin voi sukeltaa liiankin syvälle. Mutta sieltä vedetään ylös. Jotenkin.
Jokainen haluaa jotakin. Haluaako liian sokeasti itselleen tai muille. Vastuu.
Rauha on hyväksymisen aikaansaannos. En taistele, otan vastaan. Ryhdyn työhön, ja luotan saavani palkkion jo sen tekemisestä. :)
Om. Baba nam kevalam
Heli
Pysyn totuudessa, kun kuuntelen sitä ja sen rauhaa. Minä olen.
Kirjoitin: Olen ihmisvalo. Jokainen on halutessaan. Om. Rakkaus on ikuista. Olen ihmisvalo.
Kiitän tuosta tehtävästä. Olen sen vuoksi tärkeä, niin kuin sinäkin. Pysähdy sen tehtävän äärelle, jos tuntuu siltä. :)
Oman elämän suunta on hahmottumassa. Varmuus on kuin veteen piirretty viiva. Se häviää, kun sitä miettii liiaksi. Ei ole muuta kuin totuus, joten kyseenalaistaminen loppuu ainakin joskus.
Omiin harhoihin voi sukeltaa liiankin syvälle. Mutta sieltä vedetään ylös. Jotenkin.
Jokainen haluaa jotakin. Haluaako liian sokeasti itselleen tai muille. Vastuu.
Rauha on hyväksymisen aikaansaannos. En taistele, otan vastaan. Ryhdyn työhön, ja luotan saavani palkkion jo sen tekemisestä. :)
Om. Baba nam kevalam
Heli
sunnuntai 10. heinäkuuta 2011
Suostun oppilaan osaan
Suostun oppilaan osaan. Minulla ei ole tarvetta ymmärtää ja tietää kaikkea. Olen oma itseni. Päästän irti ja teen, mitä tahdon. Olen, mitä olen, joten en yritä enempää. :)
Viimeinen ajatus maadoittaa minua kovasti, en pyristele mielelläni vastaan, vaan otan vastaan oman ohjaukseni rakkaudella ja ilolla. Tiedän, että kaikki on hyvin. :)
Aurinkoista ja iloista päivää teille kaikille sinne jonnekin!
<3 Heli
Viimeinen ajatus maadoittaa minua kovasti, en pyristele mielelläni vastaan, vaan otan vastaan oman ohjaukseni rakkaudella ja ilolla. Tiedän, että kaikki on hyvin. :)
Aurinkoista ja iloista päivää teille kaikille sinne jonnekin!
<3 Heli
perjantai 8. heinäkuuta 2011
Taru, jota kerrot, ei ole totta,
Muistot, jotka satuttavat, menneitä on.
Sanat, jotka merkitsivät, valhetta kai on.
Sydämessä ainut totuuus on.
Päästän irti kaikista merkityksistä, joita olen asioille luonut, ja kaavoista, joita olen noudattanut, ja jotka eivät enää toimi. Se on tuskallisen vaikeaa, mutta olen saanut tarpeekseni muusta. Olen aikuinen, ja pyrin nyt elämään siten.
Vastuun kantaminen ei ole mitään hauskaa. Monesti tuntuu, että helpompaa ja mukavampaa olisi vain luovuttaa. Ja välillä luovutankin. En jaksa kantaa mitään vastuun iestä, vaan haluan, että sydämeni kokee samalla vapautensa, ja tunnen sen. Entiselle orjalle ei helppoa.
Harjoittelemallahan se hoituu, niin kuin muutkin oppiläksyt tässä elämässä. Vapaus tuntuu jostain syystä itselleni niistä yhdeltä tärkeimmältä.
En tiedä, kuinka kauan siinä menee, että tunnen sekä vapauden, että vastuun olevan tasapainossa ja elän täysipainoista elämää. En viitsi haaveilla siitä. Tai sittenkin - eikä se ole vain hyvä, että välillä kohottaa itseään, eikä vain taistele jokapäiväisten "ongelmiensa" kanssa. Ongelmista puhun sen takia lainausmerkeissä, että kyllä uskon, että vastaukset ovat jossain, jos ei ihan nurkan takana, niin kumminkin edessäpäin tai takana päin, kuten olen välillä ymmärtänyt, joskus menneisyyden hahmottaa aivan uudella tavalla, ja yleensä suopeammin. :)
Lempeys ja onni ovat minussa. Olen hakenut niitä itseni ulkopuolelta: toivonut, että muut olisivat minua kohtaan lempeämpiä ja ajatellut, että jotenkin ihmeen tavalla he ovat onnestani ainakin osavastuussa. Höpö, höpö tuollaisille ajatuksille... :) Lempeyttä on sallimisessa, että sallii itsensä toteuttaa itseään ja muiden tottakai myös. Jälkeenpäin huomaa ehkä, että ajatus ei ollutkaan niin hyvä, mutta mitä sitten? Se oli ainakin sillä hetkellä omasta mielestä hyvä, eikä kaikkia katastrofeja voi uskoakseni elämässä välttää, ja pitäisikö? Kaikesta oppii aina jotain.
Järkevyys on ihan hyvä asia, mutta sillä ei pelasteta kenenkään elämää, eikä sillä ole mitään tekemistä virtauksen ja heittäytymisen kanssa. Minua on kehotettu olemaan järkevä. Kenties viime aikoina ihan hyvä neuvo, lämpimältä sydämeltä ja hyvää tarkoittaen. :) Koen kuitenkin, että todellinen järkevyys on sydämen järkevyyttä, jossa intuitio ja sydän tekevät yhteistyötä, ja mieli tekee näiden avulla sillä hetkellä hyvän tuntuisen ratkaisun. :) Monesti ei ole oikeaa valintaa.
Rauha syntyy kai siitä, että oppii antamaan anteeksi itselleen ja muille ja ymmärtämään, että jokainen joskus erehtyy. Minä opiskelen tuota asiaa, jonka pitäisi kai olla itsestään selvä. Se tuntuu olevan peruslähtökohta sille, että pystyy tekemään jotain. Jos pelkää epäonnistuvansa, ei tee sitten yhtään mitään.
Olen analyyttinen, intuitiivinen ja herkkä - se lienee tullut jo selväksi. :) Uskon, että nimenomaan intuitiivisyyteni ja herkkyyteni takia olen toisaalta ollut onnellinen ja toisaalta tunnen välillä pohjatonta surua ja ihmetystä. Analyyttisyys ei noissa tilanteissa juuri auta, vaan vie minut yhä kauemmas totuudesta ja itsestäni. Kävely metsässä tai laulaminen on paljon parempaa lääkettä. :)
Toivon myös, että intuitiivisyys ja herkkyys - nuo naiselliset jalot ominaisuuteni, pääsevät elämässäni niille kuuluvalle sijalle, enkä enää analysoi elämääni tyhjäksi ja mielenkiinnottomaksi.
Hetkessä eläminen tulee varmasti sitä kautta, kuten myös sisäinen hiljaisuus ja ilo, jotka maaliskuussa nimesin päämäärikseni blogissani.
Olen kiitollinen Juha Tulkille, joka on opastanut minua nyt kahden ja puolen vuoden ajan henkisellä polullani kukkatippojensa ja konsultaatioidensa avulla. Tässä on hänen sivunsa, jos joku on kiinnostunut hänen palveluistaan www.keskiyonaurinko.fi.
Ja nyt taidankin syventyä perjantai illan viettoon elokuvaa katsellen, uiden ja ulkoillen ja syöden jotain, mitä sattuu huvittamaan. :)
Rakkautta ja voimia
Heli
Muistot, jotka satuttavat, menneitä on.
Sanat, jotka merkitsivät, valhetta kai on.
Sydämessä ainut totuuus on.
Päästän irti kaikista merkityksistä, joita olen asioille luonut, ja kaavoista, joita olen noudattanut, ja jotka eivät enää toimi. Se on tuskallisen vaikeaa, mutta olen saanut tarpeekseni muusta. Olen aikuinen, ja pyrin nyt elämään siten.
Vastuun kantaminen ei ole mitään hauskaa. Monesti tuntuu, että helpompaa ja mukavampaa olisi vain luovuttaa. Ja välillä luovutankin. En jaksa kantaa mitään vastuun iestä, vaan haluan, että sydämeni kokee samalla vapautensa, ja tunnen sen. Entiselle orjalle ei helppoa.
Harjoittelemallahan se hoituu, niin kuin muutkin oppiläksyt tässä elämässä. Vapaus tuntuu jostain syystä itselleni niistä yhdeltä tärkeimmältä.
En tiedä, kuinka kauan siinä menee, että tunnen sekä vapauden, että vastuun olevan tasapainossa ja elän täysipainoista elämää. En viitsi haaveilla siitä. Tai sittenkin - eikä se ole vain hyvä, että välillä kohottaa itseään, eikä vain taistele jokapäiväisten "ongelmiensa" kanssa. Ongelmista puhun sen takia lainausmerkeissä, että kyllä uskon, että vastaukset ovat jossain, jos ei ihan nurkan takana, niin kumminkin edessäpäin tai takana päin, kuten olen välillä ymmärtänyt, joskus menneisyyden hahmottaa aivan uudella tavalla, ja yleensä suopeammin. :)
Lempeys ja onni ovat minussa. Olen hakenut niitä itseni ulkopuolelta: toivonut, että muut olisivat minua kohtaan lempeämpiä ja ajatellut, että jotenkin ihmeen tavalla he ovat onnestani ainakin osavastuussa. Höpö, höpö tuollaisille ajatuksille... :) Lempeyttä on sallimisessa, että sallii itsensä toteuttaa itseään ja muiden tottakai myös. Jälkeenpäin huomaa ehkä, että ajatus ei ollutkaan niin hyvä, mutta mitä sitten? Se oli ainakin sillä hetkellä omasta mielestä hyvä, eikä kaikkia katastrofeja voi uskoakseni elämässä välttää, ja pitäisikö? Kaikesta oppii aina jotain.
Järkevyys on ihan hyvä asia, mutta sillä ei pelasteta kenenkään elämää, eikä sillä ole mitään tekemistä virtauksen ja heittäytymisen kanssa. Minua on kehotettu olemaan järkevä. Kenties viime aikoina ihan hyvä neuvo, lämpimältä sydämeltä ja hyvää tarkoittaen. :) Koen kuitenkin, että todellinen järkevyys on sydämen järkevyyttä, jossa intuitio ja sydän tekevät yhteistyötä, ja mieli tekee näiden avulla sillä hetkellä hyvän tuntuisen ratkaisun. :) Monesti ei ole oikeaa valintaa.
Rauha syntyy kai siitä, että oppii antamaan anteeksi itselleen ja muille ja ymmärtämään, että jokainen joskus erehtyy. Minä opiskelen tuota asiaa, jonka pitäisi kai olla itsestään selvä. Se tuntuu olevan peruslähtökohta sille, että pystyy tekemään jotain. Jos pelkää epäonnistuvansa, ei tee sitten yhtään mitään.
Olen analyyttinen, intuitiivinen ja herkkä - se lienee tullut jo selväksi. :) Uskon, että nimenomaan intuitiivisyyteni ja herkkyyteni takia olen toisaalta ollut onnellinen ja toisaalta tunnen välillä pohjatonta surua ja ihmetystä. Analyyttisyys ei noissa tilanteissa juuri auta, vaan vie minut yhä kauemmas totuudesta ja itsestäni. Kävely metsässä tai laulaminen on paljon parempaa lääkettä. :)
Toivon myös, että intuitiivisyys ja herkkyys - nuo naiselliset jalot ominaisuuteni, pääsevät elämässäni niille kuuluvalle sijalle, enkä enää analysoi elämääni tyhjäksi ja mielenkiinnottomaksi.
Hetkessä eläminen tulee varmasti sitä kautta, kuten myös sisäinen hiljaisuus ja ilo, jotka maaliskuussa nimesin päämäärikseni blogissani.
Olen kiitollinen Juha Tulkille, joka on opastanut minua nyt kahden ja puolen vuoden ajan henkisellä polullani kukkatippojensa ja konsultaatioidensa avulla. Tässä on hänen sivunsa, jos joku on kiinnostunut hänen palveluistaan www.keskiyonaurinko.fi.
Ja nyt taidankin syventyä perjantai illan viettoon elokuvaa katsellen, uiden ja ulkoillen ja syöden jotain, mitä sattuu huvittamaan. :)
Rakkautta ja voimia
Heli
sunnuntai 3. heinäkuuta 2011
Päämäärätöntä harhailua olemisen tuskaisuudessa
No, ei ole tarkoitus valittaa ylenmääräisesti. On vain melkoiset prosessit päällä. Pyrin luonnolliseen elämään ja huomaan, että se ei tunnu luonnolliselta, miten sitä yrittää saavuttaa.
Syömishäiriöni on äitynyt pahaksi aikoinaan. Hiuksia lähti, ja toimintakyky on ollut todella vähäinen.
Eilen nautin illan rauhasta. Olin olemisen syvässä tilassa, enkä murehtinut. Auringon lasku oli päätähuimaavan kaunis. Sitten lokit tulivat ja kaartelivat niin lähellä kirkuen, yhä lähempänä. Kauhistuin, olin aivan paniikissa. Yritin pitää pelon aisoissa, mutta en kyennyt, joten peräännyin, enkä muista, milloin olen kokenut niin konkreettista pelkoa.
En ole koskaan pelännyt lintuja. Olen nähnyt kyllä sen elokuvan Linnut ja lukenut kirjan, mutta siitä on aikaa, eikä se ole vaivannut minua. Uskon, että se oli minulle vain koetin kivi - pystynkö säilyttämään rauhani. Niin ajattelin eilenkin, ja päätin, etten luovuta. Seisahduin ja vakuutin itselleni, ettei minulla ole hätää. Aivan kuin linnut olisivat jättäneet minut silloin rauhaan. Joka tapauksessa se lumoava tunnelma oli mennyttä; en enää päässyt siihen tilaan, jossa olin.
Sen voin hyväksyä. Koinhan saaneeni ikään kuin erävoiton pelostani. Olin pysynyt rauhallisena ja mahdollisimman järkevänä. Päätin, että se saa riittää siltä illalta.
Nyt työstän lisää pelkoani. Jokapäiväisestä elämästä selviytyminen on ollut vaikeaa. Se, että syön, mitä tahdon sen kummempia miettimättä on voitto. Se, että käyn ulkona tai suihkussa on voitto. Se, että tapaan ihmisiä on voitto.
Miten voi kokea olevansa perillä, kun kärsii peloista? Hyväksymällä pelkonsa, hyväksymällä sen, ettei aina kykene toimimaan niin hyvin kuin mieli tahtoisi. Häpeä on sivuutettava, oltava oma itsensä. Se ei vie henkeä, jähmettyminen vie pikku hiljaa. Siltikin jotain jäisi henkiin. Tiedän sen. Voiko sielua tappaa? Ei kokonaan - aina on toivoa. Se vie aikansa.
<3 Jokaisella on omat juttunsa joiden kanssa kamppailee. Siunausta
Syömishäiriöni on äitynyt pahaksi aikoinaan. Hiuksia lähti, ja toimintakyky on ollut todella vähäinen.
Eilen nautin illan rauhasta. Olin olemisen syvässä tilassa, enkä murehtinut. Auringon lasku oli päätähuimaavan kaunis. Sitten lokit tulivat ja kaartelivat niin lähellä kirkuen, yhä lähempänä. Kauhistuin, olin aivan paniikissa. Yritin pitää pelon aisoissa, mutta en kyennyt, joten peräännyin, enkä muista, milloin olen kokenut niin konkreettista pelkoa.
En ole koskaan pelännyt lintuja. Olen nähnyt kyllä sen elokuvan Linnut ja lukenut kirjan, mutta siitä on aikaa, eikä se ole vaivannut minua. Uskon, että se oli minulle vain koetin kivi - pystynkö säilyttämään rauhani. Niin ajattelin eilenkin, ja päätin, etten luovuta. Seisahduin ja vakuutin itselleni, ettei minulla ole hätää. Aivan kuin linnut olisivat jättäneet minut silloin rauhaan. Joka tapauksessa se lumoava tunnelma oli mennyttä; en enää päässyt siihen tilaan, jossa olin.
Sen voin hyväksyä. Koinhan saaneeni ikään kuin erävoiton pelostani. Olin pysynyt rauhallisena ja mahdollisimman järkevänä. Päätin, että se saa riittää siltä illalta.
Nyt työstän lisää pelkoani. Jokapäiväisestä elämästä selviytyminen on ollut vaikeaa. Se, että syön, mitä tahdon sen kummempia miettimättä on voitto. Se, että käyn ulkona tai suihkussa on voitto. Se, että tapaan ihmisiä on voitto.
Miten voi kokea olevansa perillä, kun kärsii peloista? Hyväksymällä pelkonsa, hyväksymällä sen, ettei aina kykene toimimaan niin hyvin kuin mieli tahtoisi. Häpeä on sivuutettava, oltava oma itsensä. Se ei vie henkeä, jähmettyminen vie pikku hiljaa. Siltikin jotain jäisi henkiin. Tiedän sen. Voiko sielua tappaa? Ei kokonaan - aina on toivoa. Se vie aikansa.
<3 Jokaisella on omat juttunsa joiden kanssa kamppailee. Siunausta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)