lauantai 28. heinäkuuta 2012

Hihii - olemassa - onko vaikeaa?

Minä haaveilen, että jaksan käydä ulkona haistelemassa ruusuja joka päivä, että hymyilen nyt joka päivä pienille tai suurille asioille, että kunnioitan omaa totuuttani, tahdon laulaa enemmän kuin mitään muuta tällä hetkellä.. Tänään tuli pitkästä aikaa mieleen ooppera-aaria, jota haluaisin hieman koettaa, miltä se tuntuisi.. Todella haastava, mutta into, joka minussa nousi, oli suunnaton..

Tahdon ottaa valokuvia isäni antamalla kameralla. En ole jaksanut tutustua siihen, kun on ollut niin paljon muuta..

Tahdon maalata. Minulla on sekä akryyli- että öljyvärit. En ole maalannut paljoa, mutta olen aina nauttinut, kun olen saanut maalata, uskaltanut.

Onko tuossa kaikki? Siinä on jo aika paljon yhdelle ihmiselle.. Itsestä huolen pitäminen on tärkeää. Sen otan ohjenuorakseni nyt erityisesti..

Ilo - se on tärkeintä. Lapsenomainen ilo olemassaolon puhtaasta ihmeestä, jonka analysoinnilla niin helposti itseltään riistää, ja pohtimisella.. Oi, olemassaolo..

Vihreä väri nousee jotenkin tärkeäksi ja sininen myös - nyt on aika lepuuttaa hermojaan ja nauttia elämästä ihan joka päivä. Meinasin sanoa, ettei se helppoa ole, mutta sanonkin, että se on juuri niin vaativaa kuin asetan siinäkin itselleni tavoitteita.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Totuuden äärelle

En enää hae vastauksia ulkopuolelta. Kuuntelen mielelläni ja tutustun uusiin asioihin ja ajatuksiin, mutta nyt on ennen kaikkea omien ajatusten aika. :)

Oppimassa ja saamassa - niin paljon

Mihin ikävän vuodattaa,
etttä näkisin oikeella tavalla,
etten vain menis tunteella,
kun ei homma sillon pysy hankassa?
Miten itsensä juurruttaa,
johonkin tärkeämpään
kuin ajanvietteeseen joutavaan?

Sisin siihen opastaa.
Mä kuuntelen sitä.
Rauhoitun, kun alkaa ahdistaa,
päästän irti,
menen keskukseen miettimään,
että loppujen lopuksi kaikki hyvin on
juuri nyt tässä.
Mä olen täällä oppimassa -
en täydellisenä elämässä.

Ja sitten musta tuntuukin,
et tiedän suunnan hyvän.
Mä sisäisesti kuuntelen,
ja tiedän,
et se on mulle parhaaksi,
kun annan kaiken virrata,
voin purttani mä ohjata,
elämäni virroilla
on suuntaus aina mukana.