Täyttymättömät lupaukset elävät ja hengittävät meissä,
kunnes kipu kasvaa liian suureksi kestää.
Kuin kananpoika ne pyrkivät ulos kuorestaan -
vaikka väkisellä.
Sinä - sinuna,
hajoaa tomuksi
ja sinä kukoistat unelmiesi kanssa,
elät niissä jokaisessa,
olet niissä.

Me olimme yksi.
Sytyimme toisistamme kuin salamat palamaan taivaalle.
Mikä voima meissä olikaan.
Tuhlasimme sen toisiimme.
Sytyimme siitä enemmän.
Alkuräjähdys -
niinkö se syntyi?

Meidän tiemme oli silloin vielä yhteinen.
Kumpikin omille teillemme lähdimme.
Jäit minuun ihoon kiinni,
ei mennyt päivääkään,
etten olisi sinua ajatellut.
Läheisyyden hetkemme - kauniit.
Putosin sinussa, tyhjään tilaan -
tilaan, joka oli silloin vain meitä varten.
Loimme toisillemme elämää - kauniimpaa.

Itkin katkerasti, kun lopetimme sen kauneuden.
Tilalle ei ole vielä tullut mitään.
Me jäimme kiinni ihoihimme.
Emme löytäneet parempaa, todempaa -
paitsi elämän.

Sinä elät, minä elän,
kituen, huonompana.
Vähä vähältä rakastan elämää enemmän.
Sinun jälkeesi sillä on eri merkitys.
Eri elämä se on - kokonaan.
En voi nähdä vielä, mitä se on.
Se täyttää hiljaisuuden sisälläni,
kauniimmin kuin kukaan täällä voi.
Näen sen kauneuden kaikkialla,
olen osa sitä.


Kiitos - rakkaus. Sisäinen rikkauteni.

Analysointi ei auta.
Kuoleman pelko ei auta.
Yksi askel tyhjyyteen - se kaikkein vaikein.

Minua on petetty, monta kertaa.
Minua on myös rakastettu, tuhannesti.
Elämä kantaa