Otan tämän vanhan blogini käyttöön. Tässä on jotenkin pehmeämpi energia. En mieti sen kummemmin nyt linjoja, vaan jatkan kirjoittamistani, kun se hyvältä tuntuu. Tässä runo ensialkuun:
En selittele, en kerjää.
Tämän maailman vain sen väriseksi
värjään, mikä sydämen laulamaan
saa
kaunista, ikiaikaistakin lauluaan.
Ystäväni, jos murehdit.
Lohtu ota vastaan.
Kiitos, että olet, Juuri
tuollaisena,
ihanana.
En mikään Jumala ole,
mutta tiedä, kaunis
olet.
Elämässä paljon on kaunista.
Minä ainakin tahdon sitä kokea.
Itsekäskin olen osannut olla
tuossa tahdossani.
Ei toisen sisälle nähdä voi.
Sydän kyllä näkee paljonkin.
Ja sitä täydellistä hakiessaan
hukkaa helposti osan viisaudestaan.
Maltti on valttia.
Ongelmia saa, kun niitä hakee.
Sukupolvien viisauskin voi näyttäytyä
painolastina.
Kuka minä olen elämäni veneessä?
Minne se minua vie?
Onneksi saa huokaistakin, aina välillä,
kun tohtii.
Heli
