Letting go
Letting go makes me sad
and makes me smile.
Letting go of my fears
makes me strong.

Being vulnerable makes me
feel more life.

Being here and now
accepting
like I am
makes me empty,
and I guess,
makes me know who
I am.

There's no more to add
just life in life.
No more words,
more actions,
well intented
and hopefully wiser.

There's no need for analyses
I just am,
nore can I be anywhere else
so  I choose to do my best
and trust the Universe.

Surun meren sisällä velloessa,
miten saan hengähdystaukoa tuskalta?

Peräännyn keskukseen,
tuijotan ikuisuuteen.

Matkan ikiaikaisen teen,
unohdan, keskityn Itseen.

Ilon ja onnen löydän.
Rajat häipyy, maailma soi,
liekkeihin päädytään,
yhdistytään,
onni, autuus, kun turha jää.

<3

  Edellinen runo syntyi, kun selasin vanhoja kuviani. Se tuntui hieman vaikealta, herätti tunteita, joita en ollut ajatellutkaan. Tajuan, että syömishäiriöni on ollut syystä. Vaativa asenteeni on myös tehnyt minut onnettomaksi.
 
  Silti lempeydessä päätän hyväksyä, että en välttämättä pääse siitä asenteesta itseäni kohtaan heti eroon. Voin vain tehdä parhaani.

  Olen ollut henkisyyden myötä huolissani siitä, mitä sanoja käytän. Muun muassa juuri tuo tehdä parhaansa-fraasi on ollut arvostelun kohteena. Tehdä parhaansa - kenelle, kenen näkökulmasta, mikä on parhaan raja, miten se määritetään, kuka sen määrittää? No, joo.

  Tunnistan sen kyllä, kun olen rehellinen itselleni. Ehkä sitä tarkoitan, olen rehellinen tämän hetkisistä kyvyistä ja taidoistani.

  Olen käymässä vanhempien ja mummoni luona. Se tuntuu ihan mukavalta, mutta on myös haasteellista, kun ulkopuolelta tulee viestiä siitä, mitä muut odottavat minulta, ja huomaan itsekin, ettei ole aina helppoa olla, kun ei eläkään vain itselleen ja on siinä sitten totuttelemista.

  Tottakai se tekee minulle hyvääkin, niin kuin sosiaalisuus muutenkin. Saan myös vanhemmiltani tukea, myös retuperälle menneen talouteni selvittämiseen, mihin pyysin kyllä myös tukihenkilön apua, mutta kun kotiini tuli vesivahinko, pakka meni uuusiksi, ja oli entistä vaikeampi selvittää, mikä juuri tällä hetkellä on tärkeää ja olennaista. Päätin, se on tänne tulo.

  Se, mitä olen jo tähän mennessä jälleen löytänyt itsestäni, myös suhteessa läheisiini, on arvokkaampaa kuin, mitä olisin varmaankaan enää tutuissa kuvioissani löytänyt, ja tuskin olin valmis edessäni oleviin haasteisiin, koska jumitin niin paljon, ja ajatukseni olivat jo ajat sitten kulkeneet samoja ratojaan, ja niin myös käyttäytymiseni ja tekemiseni. Pieniä edistysaskeleita tapahtui, mutta oli tuskaista, kun olosuhteet suorastaan puristivat kasaan, kun en kyennyt näkemään enää omaa arvoani ja tarkoitustanikaan kunnolla.

  Nyt jaksan suhtautua jo järjelläkin asioihin, mikä minusta tekee minulle todella hyvää. En enää vello tunteissani, vaan katson myös objektiivisesti suurta kuvaa, ja tiedän, että asiat muuttuvat, ja myös parempia aikoja on luvassa.

  Toki välillä olen huolissani, mutta sitten päätän, etten anna ajatukselle energiaa, vaan keskityn siihen, mitä tässä hetkessä voin tehdä. Nyt tosin se on tarkoittanut tätä kirjoittamista, ja helposti leimaan sen täysin hyödyttömäksi ajankäytön tavaksi ja mietin, että pitäisi mennä nukkumaan, jotta pitäisin kylliksi huolta itsestäni. No, tämä on hauskaa. Niin kuin eilen, kun katsoin ensin Sinkkuelämää-elokuvaa mummon kanssa ja sen jälkeen vielä kukuin katsoen ja kuunnellen Robbie Williamsia.. Omiaan nostattamaan energioitani ja piristämään. Sen jälkeen kirjoitin vielä runojakin Robbien inspiroimana.

  Järkeä tai ei, niin päätin toimia, ja näköjään tänäänkin jokin vain ajaa kirjoittamaan. Maailmassa ja elämässäni on niin paljon käsiteltävää, sisäistettävää. Ja tämä kirjoittaminen on yksi keino käsitellä ja sisäistää tai päästä yli tarpeesta tehdä niin.. ;)

Tässä pieni runo vielä, kun tuntui, et jotain pitää sanoa. Alku ikivanhasta runostani, loppu tän hetken mietteitä. Onnea ja Siunausta matkallesi.

Omaperäisyys - viheliäinen oikku maaailmassa.
Löydä oma juttusi, ruoki sielusi.
Iloitse ja oivalla,
rohkeaksi tulla uskalla.

Tässä vielä toinen:

Jokainen kohtaaminen
vahvistaa minua
tarjoaa mahdollisuuden oivaltaa,
karsia, puhdistaa.

Aloitan puhtaalta pöydältä
jokaisena aamuna,
kyllin vahvana,
kyllin viisaana
siihen päivään.

Hyvää yötä.<3


Heli

 

 

Minäkö sen kummempi

Minäkö sen kummempi,
parempi tai mahtavampi,
vain sen takia, mitä omistan
tai osaan, enemmän kuin sinä?

Minäkö sen rakkaampi,
Jumalan silmissä.

On hauraus vaikeaa, niin vaikeaa
hyväksyä,
ei voi kaikkea ymmärtää.

Sattuu moni asia.

Silti jatkettava.

Onneksi siitä voiman saan.

Ja kiitollisuus mieltä kohottaa.

Voi sokaistua toisen valosta,
voi kadottaa itsensä.

Onko teille käynyt näin, olette tahtoneet olla niin hyvä, että olette nähneet hyvän ulkopuolellanne, mutta ette itsessänne, ja lopulta ymmärtäneet, että koska teistä tuntuu pahalta, sillä on jokin viesti, ettekä enää ymmärräkään kaikkea ja kaikkia?

Minulle on tullut siitä vielä pahempi mieli, kun olen alkanut laittaa rajoja ja kyseenalaistamaan tekojeni jaloutta ja epäitsekkyyttä.

Nyt vasta alan nähdä sen läpi ja olen tavoittanut uudestaan tietynlaisen neutraaliuden ja rauhan, kun aloin rakastaa myös egoani, näin sen nään. En enää vaadi itseltäni salamannopeaa muuttumista ja mukautumista olosuhteiden mukaan, vaan ymmärrän, että kaltoinkohdeltu itseni tarvitsee aikaa ja voimia antavia asioita.

Ihana ajatus, että on koko elämä aikaa, niin pitkä tai lyhyt kuin se sattuukin olemaan.

Antakaa aikaa asioillenne loksahdella kohdalleen. Siihen menee joskus paljonkin aikaa, eikä kiirehtiminen silloin auta. <3

Hukassa, löytäen jälleen. Toivoa on aina. Nyt kyllä jotain tapahtuu!

Onko meidän tarkoitus oppia täällä jotakin? Toki - sitä en kiistä. Olen vain väsynyt analysoimaan joka ikistä tilannetta. Tuntuu hyvältä päästää irti. Luotan siihen, että opin, mitä on tarkoitus, silloin kun on tarkoitus, ja olen siihen valmis.

Tällaisenaankin, saan kai olla vapaa
ja maistaa elämää,
vahvana, täysillä.

Jos ei ole rahaa, eikä onnea rakkaudessa,
on silti jotain, mitä ei voi menettää,
oma rehellisyys ja sisäinen tuli.

Tänään oli tunne, että olen vähän hiipumassa,
se suretti, kun tajusin,
että täytyyhän tulesta muistaa
pitää huolta,
vähän kohennella,
paijata ihmisolemustaan,
kokea kenties jotain uutta.

Keinoja lisätä tultahan on lukuisia ja elämästä voi nauttia monella tavalla. Nyt kai unien mailla on ajankohtaisinta minullekin.

Hyvää yötä ja kaunista aamua myöhemmin. <3


Heli

Jos masentaa.. lue... sää oot rakas

Sinä olet kaunis:
sinun hiuksesi, hymysi ovat kauniita,
kaikki sinussa on.
Olet rakastettava sellaisenaan.
Ei ole virheettömyyttä,
virheesikin ovat kauniita.
Sää vaan säteilet,
etkä itse huomaa -
mikä sääli.

Voit antaa niin paljon itsellesi tässä hetkessä -
niin paljon hyvää toisillekin vain olemalla
juuri sinä.

Sää pärjäät kyllä,
saat apua, kun pyydät.
Sua tuetaan joka askeleella. Pus.

Divine light

Hihii - olemassa - onko vaikeaa?

Minä haaveilen, että jaksan käydä ulkona haistelemassa ruusuja joka päivä, että hymyilen nyt joka päivä pienille tai suurille asioille, että kunnioitan omaa totuuttani, tahdon laulaa enemmän kuin mitään muuta tällä hetkellä.. Tänään tuli pitkästä aikaa mieleen ooppera-aaria, jota haluaisin hieman koettaa, miltä se tuntuisi.. Todella haastava, mutta into, joka minussa nousi, oli suunnaton..

Tahdon ottaa valokuvia isäni antamalla kameralla. En ole jaksanut tutustua siihen, kun on ollut niin paljon muuta..

Tahdon maalata. Minulla on sekä akryyli- että öljyvärit. En ole maalannut paljoa, mutta olen aina nauttinut, kun olen saanut maalata, uskaltanut.

Onko tuossa kaikki? Siinä on jo aika paljon yhdelle ihmiselle.. Itsestä huolen pitäminen on tärkeää. Sen otan ohjenuorakseni nyt erityisesti..

Ilo - se on tärkeintä. Lapsenomainen ilo olemassaolon puhtaasta ihmeestä, jonka analysoinnilla niin helposti itseltään riistää, ja pohtimisella.. Oi, olemassaolo..

Vihreä väri nousee jotenkin tärkeäksi ja sininen myös - nyt on aika lepuuttaa hermojaan ja nauttia elämästä ihan joka päivä. Meinasin sanoa, ettei se helppoa ole, mutta sanonkin, että se on juuri niin vaativaa kuin asetan siinäkin itselleni tavoitteita.

Totuuden äärelle

En enää hae vastauksia ulkopuolelta. Kuuntelen mielelläni ja tutustun uusiin asioihin ja ajatuksiin, mutta nyt on ennen kaikkea omien ajatusten aika. :)

Oppimassa ja saamassa - niin paljon

Mihin ikävän vuodattaa,
etttä näkisin oikeella tavalla,
etten vain menis tunteella,
kun ei homma sillon pysy hankassa?
Miten itsensä juurruttaa,
johonkin tärkeämpään
kuin ajanvietteeseen joutavaan?

Sisin siihen opastaa.
Mä kuuntelen sitä.
Rauhoitun, kun alkaa ahdistaa,
päästän irti,
menen keskukseen miettimään,
että loppujen lopuksi kaikki hyvin on
juuri nyt tässä.
Mä olen täällä oppimassa -
en täydellisenä elämässä.

Ja sitten musta tuntuukin,
et tiedän suunnan hyvän.
Mä sisäisesti kuuntelen,
ja tiedän,
et se on mulle parhaaksi,
kun annan kaiken virrata,
voin purttani mä ohjata,
elämäni virroilla
on suuntaus aina mukana.

Pähkäilyä ja kutsu jakamaan

Antaako sydäntään, vai eikö antaa -
luottaako, vai eikö luottaa.
Järki ja tunteet puhuu eri kieltä.
Justiinsa saanut itsensä kasaan ja
sit mennään.
Huh, huh tätä elämää. <3

Nyt olen kyllä ihan omassa rauhassa, mutta ulkopuolella myllää sellainen tunnemylläkkä, ettei paremmasta väliä, siis minussakin. Ehkä parasta on, etten reagoi siihen mitenkään. Olen vain omassa rauhassani - seurassakin.

Mutta sellainenhan minä olen ollutkin - kuin Buddha suurimman osan ajasta aikaisemmin. Toimiiko sellainen? Eikö tavoitteeni ole kuitenkin tehdä ajatuksistani ja tunteistani näkyviä - edes itselleni? Mielestäni on. En voi siis pettää todellista itseäni jollain feikkikuvitelmalla siitä, miten asioiden pitäisi olla. Minulla on tarve olla rehellinen itselleni ja muille. Juuri siten löysin tänäänkin oman voimani ja intuitioni. Voin sanoa rehellisesti, jos jokin homma ei mielestäni toimi. Ei minun tehtäväni ole vain hymistellä läpi elämäni. En halua sitä enää ollenkaan.

Vapaus - mitä se on? Pikemminkin - mitä se vaatii? Siis, eihän se vaadi mitään. Se vain on. Luonnonlaki täällä - vapaa tahto.

Tajuan kyllä, että suurimman osan draamasta kehitän omassa päässäni, ja myös halukkuuden osallistua niihin, oli sitten kyse perheestäni, sukulaisistani tai ystävistäni.

Miten oppia tervehenkisempää ajattelua? Keskittymällä niihin asioihin, jotka ovat hyvin ja, joiden takia täällä kannattaa olla, mitkä saavat olon tuntumaan hyvältä ja toiveikkaalta.

Lähden nyt illaksi viettämään aikaa vanhojen tuttujen kanssa. Kivaa vaihtelua sekin. Hieman minua jännittää sekin, etten ole taas nähnyt niin paljon ihmisiä kerralla samassa kiinteässä tilassa pitkään aikaan. Ja kutsu tuli yllättäen: tänään.

Tunnen itseni toipilaaksi. Olen menossa työnhakuun ja olen samalla miettinyt myös sairaslomaa. Ja tätä on jatkunut kauan. Olen kai tuntenut vastenmieliseksi heittäytyä taas yhteiskunnan avun ja tuen varaan. Viimeksi olin maaliskuussa sairaslomalla. En ole saanut rahaa oikein mistään, kun en ole jaksanut hakea rahoja. Olen ollut ihan karmeassa kunnossa henkisesti. Se on verottanut voimiani myös fyysisesti. Viimeksi eilen ranteeni aristivat ja olivat niin kipeät, että pelkäsin. Tänään sitten ne tuntuvat jo paremmilta. Olen syönyt niin huonosti, että ei olisi ihme, jos kehoni olisi rikkoutunut siinä touhussa. Se on tietysti surullista, mutta en voi muuta kuin keskittyä tähän hetkeen. Pelkään, että olen mokannut jotain pahemman kerran. Tunnen olevani aivan tyhjän päällä.

Menen toki lääkäriin jossain vaiheessa. Nyt kuitenkin aion nauttia illasta. Kai tartun vain niihin pieniin onnen hetkiin ja alan rakentaa mielekkäämpää, kokonaisvaltaista elämää, jossa kunnioitan myös kehon tarpeitani.

Välit perheeseeni ovat nyt paremmat. Pyysin rahaa, koska en muuten tulisi toimeen ollenkaan, enkä jaksa enää stressata raha-asioitani. Ehkä kerron joskus, miltä tuntuu, kun menettää kaiken. Siltä minusta on tuntunut. Olkoon sitten päänsisäistä draamaani tai ei.. Sitä paitsi tarkoitan enemmän sitä, millä on merkitystä. Vaikka olisi katto pään päällä ja rahaa pankissa, ei paljon lohduta, jos menettää kaiken, mihin on uskonut, tai menettää itsensä. Kenties vahvistun ajan myötä tai sitten en. Tunnen olevani vahva, kun olen selvinnyt - olisin voinut niin helposti luovuttaa..

Kertokaa omia valopilkkujanne viikon varrelta. Olisi ihana kuulla niistä.


Heli 

Läheisyys.
Välillämme ei ole esteitä,
mutta en minä niitä tarvitsekaan.
Rajoja minä tarvitsen.

Päivästä toiseen teen töitä
unelmieni eteen.
Köyhänä vaellan maailmassa -
ja silti rikkaana.
Voi, mitkä runsaudet meitä odottavatkaan,
joka hetkessä.

Hengitä, helli.
Sinä olet -
tarpeeksi,
juuri tällä hetkellä.
Rakas, sinä.


<3

Runo Poem

Hei!

Kirjoitan nyt englanniksi välillä. Jos se on sinulle vaikeaa lukea, voin myös suomentaa tekstit ja ehkä perustan myös toisen blogin näille. Muutenkin suunnitteilla toinen blogi, jossa keskityn uuden elämän luomiseen.

Jatka eteenpäin, jos haluat lukea vielä runoni suomeksi, tosin toinen runo.

Now I love you more than you love yourself.
I wish you could see yourself as beautiful I see.
Your divinity shines through you,
you don't believe it maybe,
but you are for someone a dream come true.

So embrace the being you are.zzl
See every day as a gift.
Let your dreams flow through you
and manifest your life
the way you like.

You are beatiful, you are dear.
I know you don't believe me,
but just remember,
how I love you now and
keep that feeling near.

En nyt ala suomentamaan tätä. Olen avoin ehdotuksille. Voin julkaista erikseen eri kielistä materiaalia. Minulle on helpompaa ilmeisesti kirjoittaa englanniksi tietyistä asioista. Äidinkielihän on tunteiden kieli, joten kirjoitan nyt runon tunteistani:

Jäätynyt sydän
ei salamoi enää viisauteni,
ei sulata sydämiä lauluni,
kun olet poissa - rakkaus.

Uskoin sinuun sittenkin.
Halusin uskoa.
Tahdoin uskoa.
Sinä rakkauteni.
Sinä liekkini.
Sinä totuuteni.

Nyt olen ehjä jälleen.
Haavoja on,
mutten välitä niistä enää,
niin etten tekisi sitä,
mitä haluan.
En anna sinun estää sitä,
et estänytkään tahallasi,
et tiennyt, mitä teit,
ymmärrän sen nyt.

Matkani jatkuu.
Liekö loppua koskaan.
Äärettömyydessä vaellan,
kiitollisena kurjuuttani parannan.

Ja, tosiaan. Kertokaa, mitä pidätte. Onko tämä kaksikielisyys ok? En tiedä, mihin tämä nyt menee. Kaikkihan kehittyy koko ajan. Tuntuu hyvältä sallia se itselle. <3 Heli

( I don't know why I wrote this, it's not that I am like that all the time. But just feeling so much love and gratitude right now and remembering some moments when I didn't know myself at all, and wanted just to be loved, and then one person showed me what love is. I didn't understand that then but now I realize it was toughest learning I have ever had, because that person also ewoked some not so nice feelings with her talks, and I was completely puzzled by that thought that I loved her and at same time I didn't understand her at all. Through the years the same feeling came again and again and grew more and more, and I fellt like becoming insane with it, because some one really hurted me, and I hurted him. I deserted myself and became paranoidic for everything. It was horrible. I nearly killed myself and I didn't want any help any more after that experience. I wanted to love every one, but I didn't know what love was any more. I fellt completely failed, and didn't almost eat anything or take care of myself at all. I just meditated and wanted to know what love is, and feel it the way I fellt it before. Till yesterday I had been split up mentally and physically. Now I feel whole again and I'm so grateful for it that I can't just tell.. Now if you need some one to cheer you up or feel better, remember that first of all, it's you who can make it happen. I honestly understand that it's not easy to love yourself, so if you want to share some experience with me, I'm grateful for giving somethin back from my experience. I'm still healing. I'm not near enough ready for some dream life like I had planned it. Maybe that doesn't happen and something better comes my way instead. I'm prepared for that at least in some leve. So I just wanted you to know that you're never alone. And you are loved. And blessed being so I love you as much as I love myself right now. Be the person you came here to be. Blessings.) Heli

Hei!

Kirjoitan nyt englanniksi välillä. Jos se on sinulle vaikeaa lukea, voin myös suomentaa tekstit ja ehkä perustan myös toisen blogin näille. Muutenkin suunnitteilla toinen blogi, jossa keskityn uuden elämän luomiseen.

Heli

Sometimes the angels sing for me

Sometimes I feel lonely
then I go to my heart
and hear angels singing for me,
apreciating me for being here:
then I'm not alone any more -
then I feel love and support.

Annan anteeksi. Miten onki anteeksianto tänään mielessä? Se parantaa, uskon niin. Kaikki on hyvin, Heli, sanon itselleni, vaikkei oikeastaan tunnu siltä. Olen ollut paljon yksin - liikaakin, jos keneltä tahansa kysyttäisi, jos tietäisivät..

Nyt tuntuu, että uusi lehti kääntyy elämässä. Opin rakastamaan itseäni päivä päivältä enemmän. Innan kurssi auttaa siinä. Hiljaisuuden puutarhan sivuilta löytyy Luovuuden piiri. Sitä kautta voi tutustua, jos kiinnostaa.

Henkisyys on elämää tässä ja nyt. Minä elän tässä ja nyt. Ja olen kiitollinen teille kaikesta, lukijani, ja myös yleensä ottaen näen elämän nyt yhtenä. Ei ole mitään ulkopuolellani, mistä en tavalla tai toisella selviytyisi.

Olen nauttinut suuresti teksteistänne, voimauttavista kuvistanne, ajatuksistanne, energioistanne. Olen peloissani julkaissut tekstejäni ja toivonut, että joku niistä pitäisi. Nyt olen sitä mieltä, ettei sillä ole enää väliä. Mikä on totta, se on totta - minulle tai kenelle muulle tahansa.

Nyt siis tämä ajanjakso päättyy. Olen valmis. Haluan arvostaa asioita enemmän, haluan nähdä jokaisessa kastepisarassa sen kauneuden, mitä se edustaa. Haluan arvostaa itseäni. Haluan olla rehellinen itselleni.

Olen valmis kohtaamaan itseni sellaisena kuin olen. Nyt on se aika.



Heli Komulainen

Sieluni sait laulamaan,
elämä yhdessä jaettiin.
Kesti hetken, toisenkin,
kolmannella jotain katkaistiin.
Me erillemme jouduttiin.
Ei tahtomme riiittänytkään
venettä keikauteltiin,
kyyneleitä virratettiin.

Olit suloinen joka tavalla.
Jotain herkkää sisälläsi aistin.
Niin kaunis mies.
Herkkä, voimakas.
Ja silti niin haavoittuvainen.
Pahuus meissä -
kuka arvasi,
että murhenäytelmän kaikesta
aikaan saamme.
Missä on ne vuodet,
jotka saimme, koimme?
Missä on se käsi,
joka silitti päätäni?
Se keho,
joka halasi.
Tiesin,
ei ikinä kieltäytyisi.

Minä vapiseva haavanoksa.
Halusin vain auttaa.
Halusin laulaa
kauniimmin.
Ja henkistyä.
Henkistyä halusin.
Ja kirjoittaa -
runoja ja kuumeisia seksitarinoita.
Ja romantiikkaa ja unelmia.
Me yhdessä -
voi, miten hauskaa meillä oli.
Nauroimme katketaksemme
ja silti,
huuto ja hiljaisuus vuorottelivat
liikaa.

Halusin vain miellyttää.
Halusin tehdä sinusta vahvan.
En nähnyt, kuinka heikko olin sisältäni.
En välittänyt.
Jatka, sanoin itselleni,
jatka, vaikka mitä tapahtuisi.

Ja sitten -
kuolema
tarotkorteissa kerta toisensa perään,
ero, lähtö
ei se lähtenyt meistä -
se jokin, mikä ihmiset yhteen sitoo.
Ei vieläkään.
Punos, katkeamaton, side. Yhteys.

Sinun käsivartesi ympärilläni.
Sinä - turva.
Sinä - epävakaus!
Sinä - katkera toivo.
Huudan sinua, älä jätä, älä mene pois!


Yksin
kuolema
turva
kauhu
rukous
toivo
pelastus
elämä
kauhu
toivo
rukous
pelko
pahuus
elämä
elämä
rakkaus

Olla yhtä kaiken kanssa -
kovankin kivun keskellä?
Ei, eristäydyn,
vetäydyn omaan maailmaani.
Ei minussa mikään liikahda.
Olen vain.

Itken sisimpäni tuskia, niin kauan kätkettyjä, hiljennettyjä.
Minä olen.
Armeliaisuus itseäni kohtaan.
Kenties jo tänään vähäsen.
Huomenna..

Keinun ajan äärettömyydessä,
mystisessä unessa heilun.

Viisaat sanovat, älä vaadi -
ota vastaan.
Minä en tohdi levittää käsiäni,
kuperan kämmeneni annan,
jotta edes jotain jäisi.

Ensimmäistä kertaa huomaan,
etten luotakaan,
etten saavukaan,
mihinkään.

Ja silti -
sisimmässäni hyvä - jokin turva,
johon nojata.

Minä tohdin haaveilla -
onhan sekin jotain.
Ja tohdin nauraa
lintujen herkeämättömälle sirkutukselle.
Runoista nautin, metsäpolkuni kukista nautin.

Silti - minussa on paikka,
johon ei pääse - kukaan.
Nyt, kun löysin sen,
tahdon pitää siitä kiinni,
oi, älkää astuko temppeliini kerskaillen kengät jalassa!
Enkä levittele sisintäni kuin pullan murusia
linnuille jaettaviksi.

En minä tiedä, mikä on oikein, mikä väärin.
Tunnen kyllä sen.

Enkä minä enää välitä mukautuvuudesta, muokattavuudesta
niin paljoa.
Olen reilusti itsepäinen.

Enkä tule avoimin ovin, tulen vienoin hymyin, positiivisin, ujoin, luottavaisin.
tai sama kylmä välinpitämätön ilme naamallani, että siitäkin jotain tajuaisin.

Otan askelen pienen, mutta kestävämmän,
etsin suuntani sydämelläin, mutta höystän järjelläin.

Unohdan itseni - siitä pidän,
mutta en siinä mielessä kuin sen aiemmin käsitin.

Olen ymmälläin rehellisesti ja peloissanikin.
En mitään väitä tietäväni - hukkuu tärkein tietokin,
kun vain itsensä kohtaa joka paikassa ja kasvoissa,
ja kiitollisuuden siemenen ostaa kivulla.

9.4.12

Löysinkö jotain -
kaiken alta.
Minussa hengittää
uhma ja rakkaus
yhtä aikaa.

Minä annan käteni
tyhjät.
Täytä ne,
rakkaus.
Minä annan ne.
Ei minulla ole muuta antaa.

Ja tämä roska -
ympärilläni.
Minä kuolen ja hautaudun siihen,
jos en päästä irti.
Nyt sen tajuan.
Se oli hautani.
Päästän siis irti.

Se sattuu -
paljon.
Tukehdun siihen kuitenkin,
ellen tee päätöstä,
parempaa.


Sinä ja pehmeät hiuksesi.
Laitan ne korvasi taa.
hellästi.
Hymyilet minulle
kauniisti.
Poistumme käsi kädessä.
Vastarakastuneet, vastaheränneet.

Täyttymättömät lupaukset elävät ja hengittävät meissä,
kunnes kipu kasvaa liian suureksi kestää.
Kuin kananpoika ne pyrkivät ulos kuorestaan -
vaikka väkisellä.
Sinä - sinuna,
hajoaa tomuksi
ja sinä kukoistat unelmiesi kanssa,
elät niissä jokaisessa,
olet niissä.

Me olimme yksi.
Sytyimme toisistamme kuin salamat palamaan taivaalle.
Mikä voima meissä olikaan.
Tuhlasimme sen toisiimme.
Sytyimme siitä enemmän.
Alkuräjähdys -
niinkö se syntyi?

Meidän tiemme oli silloin vielä yhteinen.
Kumpikin omille teillemme lähdimme.
Jäit minuun ihoon kiinni,
ei mennyt päivääkään,
etten olisi sinua ajatellut.
Läheisyyden hetkemme - kauniit.
Putosin sinussa, tyhjään tilaan -
tilaan, joka oli silloin vain meitä varten.
Loimme toisillemme elämää - kauniimpaa.

Itkin katkerasti, kun lopetimme sen kauneuden.
Tilalle ei ole vielä tullut mitään.
Me jäimme kiinni ihoihimme.
Emme löytäneet parempaa, todempaa -
paitsi elämän.

Sinä elät, minä elän,
kituen, huonompana.
Vähä vähältä rakastan elämää enemmän.
Sinun jälkeesi sillä on eri merkitys.
Eri elämä se on - kokonaan.
En voi nähdä vielä, mitä se on.
Se täyttää hiljaisuuden sisälläni,
kauniimmin kuin kukaan täällä voi.
Näen sen kauneuden kaikkialla,
olen osa sitä.


Kiitos - rakkaus. Sisäinen rikkauteni.

Analysointi ei auta.
Kuoleman pelko ei auta.
Yksi askel tyhjyyteen - se kaikkein vaikein.

Minua on petetty, monta kertaa.
Minua on myös rakastettu, tuhannesti.
Elämä kantaa

Kannoit minut kotiin. Siitä sinua kiitän, siitä, ettet hylännyt,
ennen kuin aika oli.

Rakas, älä hylkää minua, ajattelin.

Mene, rakas, nyt.
Jätä kaikki, ja tee se, mistä aina haaveilit.
Sulje se kaikki elämän piiriisi ja elä!

Tuhoa kaikki, mikä jää vaivaamaan mieltäsi.
Tuhoa se mielessäsi.
Jätä kaikki, mikä suojelee vimmaasi.

Kaipuu sisälläsi kertoo totuuden.

Kuuntele sitä.

Minä elän - sinussa. Rakasta itseäsi.

Kulje kanssani vielä hetki,
kuunnellaan valaiden laulua rannalta,
etsitään se simpukka ja helmi sieltä,
kokoan helmani, kanna minut sinne,
missä saan levätä.
Tuhkaksi muutun ja joutseneksi,
levitän siipeni, hengitän elämää.

Kuljet muualla - silti kanssani - aina.

Lepään armossa, olen osa aaltojen laulua.
Minusta ei ala mitään ja minuun ei lopu myöskään mikään.

Olen rikki, silti sisältä ehjä. Kanna minua, kanna minut kotiin

Ja kun olimme löytäneet kaiken,
mitä oli mahdollista löytää,
me rakastuimme itseemme,
sillä ei ole korkeampaa rakkautta
kuin aito luottamus ja hellyys omaa
sisintä kohtaan.

Kun sen saavuttaa,
löytää rakkauden,
ja muistaa, kuka on.




Kuka minä olen -
kysyn usein itseltäni,
ja vastaukset valo, varjo -
vaihtelevat mielen mukaan
tai sen puuttumattomuuden mukaan.

En kuuntele enää ketään,
jokainen voi sanoa jotain,
mutta totuus on,
että itse sanomani valheet ovat
paremmin käsiteltävissä.

Jäätyneet kyyneleet


Ehkä me olimme valmiita -
emme vain käsittäneet,
mutta emme toisiamme tutkimaan ehdoitta,
vaan jäi vaan jäätyneet kyyneleet.

Sinä kuljit ja minä -
oman polkumme loppuun saakka.
Sen, mitä saimme,
en voi sanoin kertoa,
koska emme milloinkaan kohdanneet.

Me kaksi - kuin kaksi erilaista leikkiä
me pystytimme,
ja jäimme katsomaan, mitä tapahtuu,
kun prinsessa ja teddykarhu toisiinsa rakastuu.

Ei kumpikaan tiennyt,
se kaikki kuvitelmaa oli,
mitä mielemme rakensi,
se nyt minun tahtoni mukana suli.

Jälkeenpäin ja tässä ja nyt

Kun kaikki hajoaa ympäriltä,
jäljelle jää vapaus.

Meillä on sisällämme myös voima tuhota, ajatuksia, tapoja, mitä tahansa, mikä ei enää kuulu elämäämme ja arkeemme.

Muutosvoimat suorastaan vyöryvät elämässäni. Mikään ei jää huomioimatta kriittisen tarkasteluni alla. En tiedä tarkalleen, mitä tehdä mielestäni, mutta syvässä sisimmässäni tiedän tämän olevan valhetta, ja vain pakoyritys paikalta, ettei tarvitsisi katsoa omia sotkujaa kriiittisesti havainnoiden.

Ei se mitään miellyttävää ole - kaukana siitä. Niin helposti sitä vaan tekee niin kuin on aina tehnyt, eikä lähde muuttamaan suuntaa, vaikka tietäisi sen oikeaksi. Ihminen kun ei ainakaan yleensä tee mitään tietämättä, miksi niin tekee.

Tunteisiin voi silti luottaa. Kyseenalaistaminen on järkevämpää aloittaa niistä tuhoisistakin käyttäytymismalleista, kuin toimista, jotka tuottavat iloa ja mielihyvää aidosti ja pyyteettömästi. Kai tunnusomaisinta noille toimille on, että saan enemmän kuin annan, eli vaikka tämä blogin kirjoittaminen on mielestäni loistava esimerkki. Eli voimavarat karttuvat sen sijaan, että hukkaisin niitä tarkoituksettomaan toimintaan välittömän mielihyvän tunteen takia.

Ehkä tosiaan on parempi tehdä asoita, joista ei aina osaa sanoa, miksi tahtoo niitä tehdä, kuten Perhosjahdin Maija T sanoi joskus aiemmin, ainakin osapuilleen. ;)

Vastuu on myös kysymys, joka on puhututtanut minua. Esimerkiksi sitoutumisen kanssa: missä määrin pitää ottaa huomioon toisen tunteet, kun on kuitenkin selvää, ettei kumpikaan tiedä, mitä tarkalleen haluaa. Onneksi löysin asiaan keinoksi avoimen kommunikaation. Nyt tuntuu tosi hyvältä, kun on saanut asioita selviksi.

Toinen asia on sitten tässä yhteiskunnassa eläminen. Olen aina ollut tunnollinen ihminen ja hoitanut asiat niin hyvin kuin olen kyennyt omien ongelmienikin kanssa painiessa. Viime vuosina tähän on tullut muutos.

Etsin ilmiselvästi omaa tapaani toimia ja olen varsin itsekkäästikin kuorinut kermat ja marengit kakusta, ja alkanut toteuttaa omia unelmiani.

Se on vaatinut veronsa. Olen siitä kaikesta vereslihalla, niin kuin tuossa yhessä runossani ilmaisin, se saa minut sokeaksi kaikelle muulle paitsi noille kipupisteilleni, joissa kuitenkin piilee elämäni ilo ja täyteys.

En enää pyri muuttamaan asioita, pyrin muuttamaan joka ikisen aspektin itsestäni, mikä ei tähän mennessä ole toiminut.

Heitän itseni roihuavaan, puhdistavaan tuleen ja katson jälkeenpäin mitä on säästynyt.

Olen niin kiitollinen kaikelle, mikä herätti minut tästä unesta, johon olin tuudittanut itseni. En nähnyt selkeästi. Näin vain sen, mitä halusin, mikä miellytti silmääni ja aikaisempaa luonnettani.

Nyt olen kakonut ja oksennellutkin melkein sitä kaikkea ulos ja todennut - mitään ei tosiaan taida jäädä jäljelle. Vain uhma ja sisäinen palo palavat minussa voimakkaampana kuin koskaan. En pyri minnekään, en ole mitään.

Kiitos aurinko, kuu, taivaat, tähdet, meret, minä olen.


Nyt on pakko lainata Aila Meriluotoa:

Jälkeenpäin

Olen polkuni päässä,
tuhansistani erään
- ja niitä on täynnä maa.
On viileä ilta,
eräs päivä on mennyt,
on painunut metsien taa.

- Ei mikään voi kuolla,
ei kukat, ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee
ja kukat jää taakse
ja muualla tuuli soi.

Ja rakkaus, hetki,
vain silmissä siirtyy
ja mennyt taival sen vie.
Ja puristus kätten,
tosi eilen, tänään
unen lailla rauennut lie. -

Ei mikään kuollut,
et sinä en minä,
ei tuokio rakkauden.
Erään polun vain kuljin,
minä kuljin ja sinä..
Jäi hymyily surullinen.

Sytytät minut liekkeihin.
Minä asetan sinut alttarille,
ja katson kuinka alat loistaa.

Ei muuta kuin iloa sinä tarjoat minulle,
kun se on se, mitä otan sinulta vastaan.
Kaikki muu - hämmennyksesi, edesottamuksesi,
ne ovat sinun, yksin sinun ja
sinä saat tehdä niistä sitä, mitä teet.

Ja me loistamme, yöttömään yöhön me loistamme,
saamme loistaa, koska olemme totuudelliset ja
rakkaat sellaisina kuin olemme.

Rakastan sinua, rakastan, ja sanon vain, etten tarvitse sinulta mitään.
Olen eheä ja kevyt ja silti - maassa ja turvassa.


Herätessä

Sinua on katseltu kauan rakastaen.
Olit meille kaunis sellaisena kuin olit ja nyt olet.
Sinussa ei mikään muutu ja silti kirkastut päivä päivältä
itsellesi.

Sinun rohkeutesi saa siivet ja sinä kukoistat.

Tule sellaiseksi kuin olet - sanon, ja hellästi puhallan sanat korvaasi.
Jokin sinussa värähtää, sinä heräät.
Sinä nouset ja heräät ja kuljet maailman ääriin
tuo voima mukanasi.

22.1.12

Olen vereslihalla.

Silti haaveilen onnesta.

Minä itken ja sukellan siihen onneen

Se ottaa vastaan ja minä tunnen sen turvan,

mikä sulkeutuu ympärilleni.

Tunnen turvan, ja uskallan.

22.1.12

Olemme yhtä.

Kaipaus on harhaa. Kaunista harhaa.

Minä kaipaan sinua, mutta vielä enemmän kaipaisin itseäni,

jos suostuisin alistumaan harhan valtaan.

Ei ole mitään niin voimakasta kuin rakkaus.

En ole katkera, ymmärrän, ettemme olleet vielä valmiita -

emme alkuunkaan.

Nyt minä sukellan, ja humahdan rakkauden suureen valtamereen.

2.1.12
Kuolema väijyy ja katsoo
jokaisella korkealla kalliolla
menen alaspäin tai ylöspäin.
Minä jatkan matkaa.
En epäröi
ja kuolema jää taa - hetkeksi.
Sytytä minut liekkeihin.
En tahtoisikaan jäähtyä
enää koskaan.
Putoan alas,
ja vaikka turvaköysikin pettää -
löydät minut jälleen ja
kiskot minut henkiin ja
minä en luovuta.
Anna minulle armo tänä iltana,
kun sitä kaipaan kaikista eniten,
koska niin paljon tänään sain
ja pelkään -
jo huominen sen vie.
Enkö opi mitään -
sekin mietityttää
ja turhuuteenko päiväin' käytän?
Olen kaunis sellaisena kuin olen,
mutta silti pelkään, enkä saata uskoa,
että olen täydellinen tällaisenaan.
Nukuta siis minut,
että jälleen herään huomassas
ja korkeimmassa ilossa
saamme taasen kohdata. 

2.1.12
Pelosta poissa
Eilinen murehduttaa.
Kuolema pelottaa.
Ei eilistä takaisin saa.
Muistot vain jää.
Ei niitä pois voi ottaa.
Tanssi siis, tanssi
ja elämääsi elä
niin hyvin kuin taidat.
Jätä kaikki se turha,
mikä tuntuu kuin murha
ois jossain väijymässä
ja luonteesi taakat
ne korjata saatat,
kun sydäntäs käytät
ja itsenäisyytesi näytät.

Runo

Parun rakkautemme perään.
Menetin sen.
Esiin astui toinen rakkaus, syvempi - ikuinen.
Minä kehitän sitä päivä päivältä laajemmaksi osaksi elämääni -
yhdessä toisten kanssa.
Mikä on toinen? Olemme toisia toisillemme.
Tai hän tai sinä tai me.
Mikä on ikuisuus - ei sitä voi sanoin kuvata.
Sen voi vain tuntea.

Ennen rakkautta ja sen jälkeen en tiennyt silti mitään. Vain luotin sokeasti.

Olen rakkaus. Olen minua ympäröivä energia ja sisälläni oleva energia. Olen rajaton.
Ihmettelin elämää - sen kokemuksia. En uskonut, kun sanottiin: se satuttaisi. Halusin lisää. Minä onneton vain halusin.
Nyt annan sen vähän, mitä minulla on annettavana. Annan nöyränä, häpeillenkin vaatimattomana ja epävarmana.
Ei, saatanko sanoa: tälläkin on väliä - minullakin on väliä - sillä mitä annan?
Sen hetken, kun niin koen, koen ja elän vahvasti. Muuten tuskin hengitän.
Oi, Jumala - anna minulle voimaa antaa kaikkeni. Anna viisautta nähdä itseni. Elämä - sellaisena kuin se on. Kiitos.