Rauha maassa. Huolehtikaa itsestänne. Levätkää. Kuunnelkaa itseänne. Maailman murheet saa jäädä. Huominen hoitaa ne. Sydän ohjaa totuuteen ja rauhaan ja rakkauteen. Kaikki yhtä. Kiitos. <3
keskiviikko 28. joulukuuta 2011
lauantai 17. joulukuuta 2011
Sydämestä sydämeen.
Sydän on joka päivä sama ja sen viesti sama: olen turvassa. Silti sen johdatus ei ole. Se vie eri paikkoihin, tekemään uusia tai vanhoja asioita eri tavalla. Hyväksyvä asenne toisia kohtaan on sen tunnusmerkki toiminnassaan. Luottamus ja voima tulevat itsestään, kun sitä kuuntelee.
Kuka on oma itsensä? Ihminen, joka hyväksyy itsensä. Kuinka se tehdään? Menemällä läpi siitä, mikä on vaikeaa ja pelottavaa. Muuten ei voi tuntea itseään. Se ei ole jokaiselle sama asia, vaan voi ilmetä hyvin monilla tavoilla.
Emme ole pieniä - edes yksilöinä. Jokainen kykenee suuriin tekoihin, ellei se ole liian pelottavaa. Kaikista pieninkin voi muuttaa maailman kulun. Pienuuteen sisältyy ansa. Jos ei hyväksy pienuuttaan, on ongelmissa, jos pakenee pienuuteensa, on yhtä lailla ansassa.
Henkinen kehitys ei ole suora viiva. Kaikenlaisia polkuja on edessä sillä. Paljon epäilystä ja pelkoakin mahtuu tielle.
Voi pyytää apua, mutta silti suurin apu on ihmisessä itsessään: siinä, että opettelee hyväksymään itsensä, ja tekemänsä virheet. Muuten kehitys on vaikeaa.
"Pelon takia yksikään asia ei saa jäädä tekemättä" Vilja-Tuulia Huotarinen sanoo runossaan. Muistan tämän elävästi. Hänen runokokoelmansa nimiki on Sakset kädessä ei saa juosta.
Minua on suojeltu monelta lapsena. Ainakin niiltä arkipäivän asioilta, mitä voi pahimmillaan tapahtua.
Tämän vuoksi en saanut harrastaa ratsastusta, en kiipeillä puissa, enkä muistaakseni päässyt laskettelemaankaan.
On myös totta, että kun myöhemmin mietin välillä laskettelemaan menoa, mietin heti kaikkea, mitä siellä voisi sattua. Yhdeltä luokkakaverilta menikin ala-asteella jo jalka poikki laskettelemassa.
Myös liikunnallisuuteni oli aina erittäin kyseenalaista. Siksi rinteessäkin meno oli aika hupaisaa. Muistan kyllä nauttineeni ainakin yläasteella aerobicista valtavasti.
Ja yhdellä ratsastustunnilla kävin yläasteella, ja se on jäänyt iäksi mieleeni - tunne hevosen selässä ihmeen luottavaisena, jännitystä ja innostusta uhkuen. Tunsin itseni suorastaan voitonriemuiseksi, se meno oli niin hurjaa ja mahtavaa!
Tanssiminen on myös ollut salainen intohimoni aina. Ne kerrat, kun häissä tai muissa juhlissa tai lavatansseissa, missä olen käynyt vain kerran, joku on taitavasti pyörittänyt tai keinuttanut minua, ovat olleet mahtavia.
Olen myös harrastanut tanssia jonkun verran näyttämölaulukursseilla, joilla olin takavuosina mukana tai yhteisötanssina.
Nyt syksyllä aloitin vielä baletin, jonka ajattelin olevan unelmien täyttymys. Sitä se olikin. Mutta tottakai alku on aina hidasta opettelua, vaikka minulla oli modernin tanssin kautta joku perustietämys jalkasarjoista, mutta se oli kuitenkin sen verran eri juttu, kun klassinen baletti.
Olin myös niin lopen uupunut, etten jaksanut käydä siellä niin usein kuin olin toivonut. Ja kaikki hypyt ja piruetit olivat alkuvaiheessakin lähes ylivoimaisia fysiikalleni, paitsi ensimmäisellä tunnilla, kun olin vielä niin pääni sisällä ja innoittunut, en tiedä mist oli kyse, mutta oli todellakin aika, jolloin kehoni oli uskomattoman elastinen ja pystyin hillittömiin fyysisiin suorituksiin ilmeisesti pelkällä tahdon voimalla.
Haaveilen vielä baletista, mutta on kyse minusta itsestäni, viitsinkö mennä taas keväällä tunneille syksyn mitättömän osanottoni jälkeen. Mietin myös, onko siinä mitään järkeä ottaen huomioon, että haasteet kuitenkin lisääntyvät koko ajan.
Ehkä toteutan intohimoani jollain muulla tavalla.
En todellakaan tiedä tällä hetkellä mitään tulevaisuudestani. Menen täysin päivä kerrallaan. On ihana olo. En vaadi itseltäni mitään.
En odota valmista, mutta annan itseni levätä. Mietin myös vaihtoehtoja kuntoutuksen osalta. On vaikea asia nöyrtyä. Olen pyöritellyt tätä asiaa kuitenkin niin kauan, että on edessä ilman muuta elämän muutos.
Ainoa, mitä huolehdin, on jaksaminen. Tiedän selviäväni aina jotenkin, mutta kahden burnoutin ja sairaalahoidon jälkeen, on vaikeaa luottaa, että yhtäkkiä kaikki menisi toisin. Tiedän, että on minun asiani, mitä elämälläni teen, mutta väistämättä tulee halu pyytää anteeksi, etten jaksa ja, että pelottaa.
Olen yrittänyt löytää hokkus pokkus- temppua, jolla saisin elämäni ratkaistua. Nyt tajuan, ettei tässä olisi enää mitään järkeä, jos ilman omia ansioitani löytäisin sen.
Enkä edes tarvitse sellaista. Alan pikku hiljaa luottaa, että elämä kantaa, kiitos meditaation, rukoilun ja Facebookin henkisen ryhmän.
Tähän loppuun vielä: Palautan itseni luonnolliseen olotilaani. Alan elää omaa elämääni. Otan siitä vastuun ja nautin kaikesta, mitä se tielleni tuo, tai muutan sen, tai hyväksyn sen. Kiitos. <3
Kuka on oma itsensä? Ihminen, joka hyväksyy itsensä. Kuinka se tehdään? Menemällä läpi siitä, mikä on vaikeaa ja pelottavaa. Muuten ei voi tuntea itseään. Se ei ole jokaiselle sama asia, vaan voi ilmetä hyvin monilla tavoilla.
Emme ole pieniä - edes yksilöinä. Jokainen kykenee suuriin tekoihin, ellei se ole liian pelottavaa. Kaikista pieninkin voi muuttaa maailman kulun. Pienuuteen sisältyy ansa. Jos ei hyväksy pienuuttaan, on ongelmissa, jos pakenee pienuuteensa, on yhtä lailla ansassa.
Henkinen kehitys ei ole suora viiva. Kaikenlaisia polkuja on edessä sillä. Paljon epäilystä ja pelkoakin mahtuu tielle.
Voi pyytää apua, mutta silti suurin apu on ihmisessä itsessään: siinä, että opettelee hyväksymään itsensä, ja tekemänsä virheet. Muuten kehitys on vaikeaa.
"Pelon takia yksikään asia ei saa jäädä tekemättä" Vilja-Tuulia Huotarinen sanoo runossaan. Muistan tämän elävästi. Hänen runokokoelmansa nimiki on Sakset kädessä ei saa juosta.
Minua on suojeltu monelta lapsena. Ainakin niiltä arkipäivän asioilta, mitä voi pahimmillaan tapahtua.
Tämän vuoksi en saanut harrastaa ratsastusta, en kiipeillä puissa, enkä muistaakseni päässyt laskettelemaankaan.
On myös totta, että kun myöhemmin mietin välillä laskettelemaan menoa, mietin heti kaikkea, mitä siellä voisi sattua. Yhdeltä luokkakaverilta menikin ala-asteella jo jalka poikki laskettelemassa.
Myös liikunnallisuuteni oli aina erittäin kyseenalaista. Siksi rinteessäkin meno oli aika hupaisaa. Muistan kyllä nauttineeni ainakin yläasteella aerobicista valtavasti.
Ja yhdellä ratsastustunnilla kävin yläasteella, ja se on jäänyt iäksi mieleeni - tunne hevosen selässä ihmeen luottavaisena, jännitystä ja innostusta uhkuen. Tunsin itseni suorastaan voitonriemuiseksi, se meno oli niin hurjaa ja mahtavaa!
Tanssiminen on myös ollut salainen intohimoni aina. Ne kerrat, kun häissä tai muissa juhlissa tai lavatansseissa, missä olen käynyt vain kerran, joku on taitavasti pyörittänyt tai keinuttanut minua, ovat olleet mahtavia.
Olen myös harrastanut tanssia jonkun verran näyttämölaulukursseilla, joilla olin takavuosina mukana tai yhteisötanssina.
Nyt syksyllä aloitin vielä baletin, jonka ajattelin olevan unelmien täyttymys. Sitä se olikin. Mutta tottakai alku on aina hidasta opettelua, vaikka minulla oli modernin tanssin kautta joku perustietämys jalkasarjoista, mutta se oli kuitenkin sen verran eri juttu, kun klassinen baletti.
Olin myös niin lopen uupunut, etten jaksanut käydä siellä niin usein kuin olin toivonut. Ja kaikki hypyt ja piruetit olivat alkuvaiheessakin lähes ylivoimaisia fysiikalleni, paitsi ensimmäisellä tunnilla, kun olin vielä niin pääni sisällä ja innoittunut, en tiedä mist oli kyse, mutta oli todellakin aika, jolloin kehoni oli uskomattoman elastinen ja pystyin hillittömiin fyysisiin suorituksiin ilmeisesti pelkällä tahdon voimalla.
Haaveilen vielä baletista, mutta on kyse minusta itsestäni, viitsinkö mennä taas keväällä tunneille syksyn mitättömän osanottoni jälkeen. Mietin myös, onko siinä mitään järkeä ottaen huomioon, että haasteet kuitenkin lisääntyvät koko ajan.
Ehkä toteutan intohimoani jollain muulla tavalla.
En todellakaan tiedä tällä hetkellä mitään tulevaisuudestani. Menen täysin päivä kerrallaan. On ihana olo. En vaadi itseltäni mitään.
En odota valmista, mutta annan itseni levätä. Mietin myös vaihtoehtoja kuntoutuksen osalta. On vaikea asia nöyrtyä. Olen pyöritellyt tätä asiaa kuitenkin niin kauan, että on edessä ilman muuta elämän muutos.
Ainoa, mitä huolehdin, on jaksaminen. Tiedän selviäväni aina jotenkin, mutta kahden burnoutin ja sairaalahoidon jälkeen, on vaikeaa luottaa, että yhtäkkiä kaikki menisi toisin. Tiedän, että on minun asiani, mitä elämälläni teen, mutta väistämättä tulee halu pyytää anteeksi, etten jaksa ja, että pelottaa.
Olen yrittänyt löytää hokkus pokkus- temppua, jolla saisin elämäni ratkaistua. Nyt tajuan, ettei tässä olisi enää mitään järkeä, jos ilman omia ansioitani löytäisin sen.
Enkä edes tarvitse sellaista. Alan pikku hiljaa luottaa, että elämä kantaa, kiitos meditaation, rukoilun ja Facebookin henkisen ryhmän.
Tähän loppuun vielä: Palautan itseni luonnolliseen olotilaani. Alan elää omaa elämääni. Otan siitä vastuun ja nautin kaikesta, mitä se tielleni tuo, tai muutan sen, tai hyväksyn sen. Kiitos. <3
perjantai 16. joulukuuta 2011
Ovi auki
Miten avautua maailmalle? Tajusin, että olen elänyt menneisyydessä. Kuvitellut, että kaikki menee niin kuin ennenkin, nähnyt itseni sen vanhan uhrin roolin läpi suodattuneena.
Se ei ole kuitenkaan enää pakollista. Olen avannut oven. Sen takana on uusi maailma. Voin tutustua uusiin ihmisiin. Voin puhua vapaasti. Voin luottaa.
Sain tänään energiahoidon ja taas huomasin, että kurkustani vapautui jotain. On se kumma, että niin käy edelleen. Ehkä ne hyvät sanat on jääny sanomatta - itselle ja muillekin vähän ainaki lähiaikoina. Oon ollu jotenki pelokas, ja käyttäytyny sen mukaisesti. En ole ikinä tunnistanut itsessäni sitä puolta niin hyvin kuin viime aikoina.
Luojan kiitos, se vaihe alkaa olla helpottamassa. Olen edelleen hämmentynyt, mutta hyvällä tavalla.
Otin etäisyyttä myös luonnollisella tavalla psykologiini. En jaksanut mennä varatulle ajalle ja seuraava aika onkin vasta ensi vuoden puolella.
Se teki hyvää. Sain irtioton ja annoin mennä Tuntui hyvältä ottaa vastuu itsestä. En enää selitellyt, vaan toimin niin kuin parhaaksi katsoin. Olin oppinut pelkäämään, että toimin väärin. Enkä saanut sitä tunnetta ulos terapiassakaan.
Se hoito eheytti minua selvästi. En tiedä, mitä tapahtuu, mutta on tunne, että jotain ihanaa.
Tähän haluan vielä jakaa tällaisen ihanan Cora Flora-neitosen videon. On vaan niin ihanat energiat.
<3
Se ei ole kuitenkaan enää pakollista. Olen avannut oven. Sen takana on uusi maailma. Voin tutustua uusiin ihmisiin. Voin puhua vapaasti. Voin luottaa.
Sain tänään energiahoidon ja taas huomasin, että kurkustani vapautui jotain. On se kumma, että niin käy edelleen. Ehkä ne hyvät sanat on jääny sanomatta - itselle ja muillekin vähän ainaki lähiaikoina. Oon ollu jotenki pelokas, ja käyttäytyny sen mukaisesti. En ole ikinä tunnistanut itsessäni sitä puolta niin hyvin kuin viime aikoina.
Luojan kiitos, se vaihe alkaa olla helpottamassa. Olen edelleen hämmentynyt, mutta hyvällä tavalla.
Otin etäisyyttä myös luonnollisella tavalla psykologiini. En jaksanut mennä varatulle ajalle ja seuraava aika onkin vasta ensi vuoden puolella.
Se teki hyvää. Sain irtioton ja annoin mennä Tuntui hyvältä ottaa vastuu itsestä. En enää selitellyt, vaan toimin niin kuin parhaaksi katsoin. Olin oppinut pelkäämään, että toimin väärin. Enkä saanut sitä tunnetta ulos terapiassakaan.
Se hoito eheytti minua selvästi. En tiedä, mitä tapahtuu, mutta on tunne, että jotain ihanaa.
Tähän haluan vielä jakaa tällaisen ihanan Cora Flora-neitosen videon. On vaan niin ihanat energiat.
<3
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
Kärsimyksen loppu
Löydän uusia tapoja, joilla kohdata kärsimykseni, ja siinä vaiheessa se ei enää ole kärsimystä ja uudet ratkaisut ilmaantuvat. Se, mikä ennen tuotti ahdistusta, onkin vain käyttäytymiskaava tai reagointitapa, jonka voi muuttaa. <3
Tämä ei tarkoita empatian puuttumista, vaan vastuuta omista tekemisistä ja asenteista. Se on mahdollisuus, ei taakka.
Halusin jakaa, kun tällaista oivalsin, kun meinasin taas reagoida, kuten aina aiemminkin. Katsoin televisiota myöhään illalla, ja koska olin väsynyt, ahdistuin, kun ohjelma loppui. Tiesin, että oli aika mennä nukkumaan. Mietin seuraavaa päivää jo ahdistuksella, kun tajusin, etten voi tietää, mitä se tuo tullessaan, ja voin valita toisin jo nyt.
Lääkkeiden lopettamisen myötä olen reagoinut ahdistuksella moniin tilanteisiin, mitkä ennenkin ahdistivat, mutta nyt vielä tietty voimakkaammin. Mielihalut hyökkäsivät päälle kovaa kaiken kehon kieltämisen jälkeen, ja lopulta tajusin, ettei näin voi enää jatkua.
Sisäistä lasta olen hemmotellut päivät pääksytysten, ettei vain sattuisi ja tarvitsisi muuttaa mitään. Lähes ilman tukea olen kamppaillut ongelmieni kanssa ja koettanut epätoivoisesti löytää vastauksia ja ratkaisua niihin.
Nyt löydän itsestäni vähän jo aikuistakin, joka pitää huolta lapsesta, ja ymmärtää tämän kärsimystä, mutta ei anna periksi, vaan välillä vaatiikin jo vähän ja kannustaa myös tekemään pieniä valintoja.
Voi kuulostaa oudolta. En häpeä tätä. Tämä on minun elämääni, minun valintani. Olen miettinyt tätä joka kantilta, enkä toistaiseksi ole keksinyt parempaa.
Nyt ymmärrän itseäni jo niin paljon paremmin ja koen, että minulla on enemmän annettavaa, kun se on ainakin aitoa nyt, mitä annan sydämestäni.
Olen kenties kova pala purtavaksi, mutta herkkyyteen osuttaessa se sattuu ja kipeää. Alan kuitenkin hyväksyä sen. Tuskin on paluuta mihinkään, paitsi tasapainoon, joka on oikeuteni.
Olen ollut aiemmin aivan liian ankara itselleni ja paljon on jäänyt sanomatta sen takia sellaista, mikä olisi pitänyt sanoa, että olisin tuntenut turvalliseksi ilmaista itseäni.
Nyt koen velvollisuudekseni sanoa, jos ärsyynnyn todella. Ei ole mieltä toisten miellyttämisessä, jos ei miellytä edes itseään.
Pienin askelin etenen ja eheydyn päivä kerrallaan, on nyt mottoni.
Tänään oli mielettömiä jakamisen ja oivalluksen hetkiä. Ihanaa, kun huomaa, että on jotain annettavaa. Ei ole tosiaan kyse saamisesta tässä elämässä. Paitsi ehkä siitä, että saa levätäkin joskus. Mut ei tartte paljon lepoa, jos on innoissaan elämästä - mikä onkin todellinen olotilamme - ainakin useimmiten - uskon niin.
Eipä tässä sen kummempia analysointeja enää tarvita. Ihanaa, että olet mukana matkallani. <3 Kiitos.
Tämä ei tarkoita empatian puuttumista, vaan vastuuta omista tekemisistä ja asenteista. Se on mahdollisuus, ei taakka.
Halusin jakaa, kun tällaista oivalsin, kun meinasin taas reagoida, kuten aina aiemminkin. Katsoin televisiota myöhään illalla, ja koska olin väsynyt, ahdistuin, kun ohjelma loppui. Tiesin, että oli aika mennä nukkumaan. Mietin seuraavaa päivää jo ahdistuksella, kun tajusin, etten voi tietää, mitä se tuo tullessaan, ja voin valita toisin jo nyt.
Lääkkeiden lopettamisen myötä olen reagoinut ahdistuksella moniin tilanteisiin, mitkä ennenkin ahdistivat, mutta nyt vielä tietty voimakkaammin. Mielihalut hyökkäsivät päälle kovaa kaiken kehon kieltämisen jälkeen, ja lopulta tajusin, ettei näin voi enää jatkua.
Sisäistä lasta olen hemmotellut päivät pääksytysten, ettei vain sattuisi ja tarvitsisi muuttaa mitään. Lähes ilman tukea olen kamppaillut ongelmieni kanssa ja koettanut epätoivoisesti löytää vastauksia ja ratkaisua niihin.
Nyt löydän itsestäni vähän jo aikuistakin, joka pitää huolta lapsesta, ja ymmärtää tämän kärsimystä, mutta ei anna periksi, vaan välillä vaatiikin jo vähän ja kannustaa myös tekemään pieniä valintoja.
Voi kuulostaa oudolta. En häpeä tätä. Tämä on minun elämääni, minun valintani. Olen miettinyt tätä joka kantilta, enkä toistaiseksi ole keksinyt parempaa.
Nyt ymmärrän itseäni jo niin paljon paremmin ja koen, että minulla on enemmän annettavaa, kun se on ainakin aitoa nyt, mitä annan sydämestäni.
Olen kenties kova pala purtavaksi, mutta herkkyyteen osuttaessa se sattuu ja kipeää. Alan kuitenkin hyväksyä sen. Tuskin on paluuta mihinkään, paitsi tasapainoon, joka on oikeuteni.
Olen ollut aiemmin aivan liian ankara itselleni ja paljon on jäänyt sanomatta sen takia sellaista, mikä olisi pitänyt sanoa, että olisin tuntenut turvalliseksi ilmaista itseäni.
Nyt koen velvollisuudekseni sanoa, jos ärsyynnyn todella. Ei ole mieltä toisten miellyttämisessä, jos ei miellytä edes itseään.
Pienin askelin etenen ja eheydyn päivä kerrallaan, on nyt mottoni.
Tänään oli mielettömiä jakamisen ja oivalluksen hetkiä. Ihanaa, kun huomaa, että on jotain annettavaa. Ei ole tosiaan kyse saamisesta tässä elämässä. Paitsi ehkä siitä, että saa levätäkin joskus. Mut ei tartte paljon lepoa, jos on innoissaan elämästä - mikä onkin todellinen olotilamme - ainakin useimmiten - uskon niin.
Eipä tässä sen kummempia analysointeja enää tarvita. Ihanaa, että olet mukana matkallani. <3 Kiitos.
maanantai 12. joulukuuta 2011
Vastaus mielessäni olevaan kysymykseen
Tässä ympärilläni on juuri ne ihmiset, joita tarvitsen, juuri ne asiat, joita olen vetänyt puoleeni. En tahdo tuomita ketään, koska en halua sellaista taakkaa itselleni. Palaan vain alkulähteen huomaan ja jätän huomisen huolet ja eilisen murheet hänen huostaansa. Teen sen, mitä voin, ja tiedän saavani sen, mitä tarvitsen kasvaakseni. <3
Tämmöstä täällä
En ole menneisyyteni, en ole itkuni, särkyni,
en ole ihminen peilissä.
Nyt on menossa prosessi, missä aion luopua itsestäni: siitä, minä olen itseäni pitänyt. Huomaa, että suhtautumiseni muitakin kohtaan paranee, enkä enää pelkää niin paljon.
Ei ole tarvetta hautautua, kun ei ole mitään peiteltävää. Kaikki saa olla sulassa sovussa. Mussa itessäni ja kaikkialla.
Haluan huomauttaa, että mukavuusalueeni on tällä hetkellä erittäin pieni, mutta olen laajentanut sitä silti vähän viime aikoina, oikeastaan hurjastikin.
Uudet tuulet puhaltaa ja Luojakorteissa sanottiinkin, että oletko valmis. Mä voin vastata vain, että olen, vaikken tiedäkään, mihin siten sitoudun. ;)
Ilon ihanat lähteet pulppuilevat elämässäni nyt. Oon valmis mihin vaan - ku hyväksyn epäonnistumisetkin ja sen, etten yhtäkkiä pystykään, tai jaksa. :)
en ole ihminen peilissä.
Nyt on menossa prosessi, missä aion luopua itsestäni: siitä, minä olen itseäni pitänyt. Huomaa, että suhtautumiseni muitakin kohtaan paranee, enkä enää pelkää niin paljon.
Ei ole tarvetta hautautua, kun ei ole mitään peiteltävää. Kaikki saa olla sulassa sovussa. Mussa itessäni ja kaikkialla.
Haluan huomauttaa, että mukavuusalueeni on tällä hetkellä erittäin pieni, mutta olen laajentanut sitä silti vähän viime aikoina, oikeastaan hurjastikin.
Uudet tuulet puhaltaa ja Luojakorteissa sanottiinkin, että oletko valmis. Mä voin vastata vain, että olen, vaikken tiedäkään, mihin siten sitoudun. ;)
Ilon ihanat lähteet pulppuilevat elämässäni nyt. Oon valmis mihin vaan - ku hyväksyn epäonnistumisetkin ja sen, etten yhtäkkiä pystykään, tai jaksa. :)
Kivun kautta iloon
Pudotit minut puusta,
katkaisin kylkiluuni,
katkaisin yhteyden itseeni, pyhimpääni luulin.
Pieniksi murusiksi hajosin lyönneistäsi.
Sisimmästäni nousi huuto:
vihreys maailma pelastaa -
olla kuin tabula rasa -
valmiina vastaanottamaan.
katkaisin kylkiluuni,
katkaisin yhteyden itseeni, pyhimpääni luulin.
Pieniksi murusiksi hajosin lyönneistäsi.
Sisimmästäni nousi huuto:
vihreys maailma pelastaa -
olla kuin tabula rasa -
valmiina vastaanottamaan.
tiistai 6. joulukuuta 2011
Pohdintoja.
6.12.11 Ennen oli kaikki niin selvää: kävin koulua, söin lääkkeet kiltisti, peseydyin, kävin pihalla, kävin kaupassa, kävin discossa, näin kavereita.
Nyt minulla ei ole mitään. En löydä muuta kuin ahdistusta monestikaan vanhasta. Ja uusi edessä - tahdonko olla vapaa? Onko Niko oikeassa - pähkäilen vain turhaan, enkä saavuta sillä mitään?
Oliko ennen kaikki paremmin? Olinko onnellisempi? Parannanko itseäni koko ajan - tulenko ehjemmäksi? Rupeanko eheytymään koko ajan enemmän ja enemmän. Puhunko vapaasti? Luonko enemmän?
Enkö ole koko ajan toivonut tällaista tilannetta, missä olisin vapaa velvoitteista, mikään ei kosketa muu kuin, mitä valitsen. Luon itse elämäni. Syön, mitä haluan. Olen, mitä tahdon.
Mikä on vaihtoehto? Huominen on kaunis. Voin päättää niin. Itsenäisyyspäivä. Kauniit energiat ilmassa.
Positiivisuus on lepoa itsessä. Ei ole muutettavaa. Voin vain olla. Menen vaikka luistelemaan, jos huvittaa. Määrittelen itse, mikä on minulle hyväksi. <3
Ystäväni sanoi tänään, että pohdin liikaa välillä. No, pohdin. Ei ole mikään uutinen. Puolin ja toisin olemme molemmat pohtineet. Nyt käännän uuden lehden ja pohdin niiden kanssa, jotka oikeasti haluavat tehdä myös niin. Tai nautin talvisesta päivästä. <3
Nyt minulla ei ole mitään. En löydä muuta kuin ahdistusta monestikaan vanhasta. Ja uusi edessä - tahdonko olla vapaa? Onko Niko oikeassa - pähkäilen vain turhaan, enkä saavuta sillä mitään?
Oliko ennen kaikki paremmin? Olinko onnellisempi? Parannanko itseäni koko ajan - tulenko ehjemmäksi? Rupeanko eheytymään koko ajan enemmän ja enemmän. Puhunko vapaasti? Luonko enemmän?
Enkö ole koko ajan toivonut tällaista tilannetta, missä olisin vapaa velvoitteista, mikään ei kosketa muu kuin, mitä valitsen. Luon itse elämäni. Syön, mitä haluan. Olen, mitä tahdon.
Mikä on vaihtoehto? Huominen on kaunis. Voin päättää niin. Itsenäisyyspäivä. Kauniit energiat ilmassa.
Positiivisuus on lepoa itsessä. Ei ole muutettavaa. Voin vain olla. Menen vaikka luistelemaan, jos huvittaa. Määrittelen itse, mikä on minulle hyväksi. <3
Ystäväni sanoi tänään, että pohdin liikaa välillä. No, pohdin. Ei ole mikään uutinen. Puolin ja toisin olemme molemmat pohtineet. Nyt käännän uuden lehden ja pohdin niiden kanssa, jotka oikeasti haluavat tehdä myös niin. Tai nautin talvisesta päivästä. <3
sunnuntai 4. joulukuuta 2011
Totuus on
Valo ja pimeys - molemmat yhtä tärkeitä. Mitä on valo? Valo on polariteetti, pimeys toinen puoli. En pelkää kumpaakaan. Olen ihmisenkeli. Ei ole muuta. Me kaikki olemme valon lapsia - rakkaudesta syntyneitä. <3
Määritä suhteesi pimeyteen, mitä se sinulle merkitsee. En usko, että täällä voi todella elää ennen kuin on kohdannut oman pimeytensä, myös ulkopuolella heijastuneena. Olemme kaikki yhtä, joten näet sen, mitä näet itsessäsi - joka tapauksessa.
Kun tämän olet tehnyt, et ymmärrä mitään, koska mitään ymmärrettävää ei ole. Voit leikkiä maan päällä vapaana ja onnellisena, ja se on se ainut asia, mikä pitää ymmärtää - olet vapaa.
Siis - ei ole mitään ymmärrettävää, mutta kuitenkin voit olla onnellinen. Se ei vaadi mitään - ei olosuhteita, ei asemaa, ei suhteita. Se on. Se on sinussa - sisälläsi olotilana.
Voin kirjoittaa, mitä teen, mutta kas, se tuntuu niin merkityksettömältä juuri nyt. Teen omia juttujani, sinä omiasi. Se, mikä arvo niillä on, on kiinni meistä itsestämme, meistä tekijöistä, luojista. Ei ole muita arvoja, me haluamme kasvaa, kehittyä - välillä pelkäämme sitä, välillä työnnämme itseämme väkisin eteenpäin, hampaat irvessä. Toisinaan olemme sairaita, mutta pyhyydessä, koskemattomuudessa, ikuisesti terveitä ja onnellisia.
On lukuisia syitä, miksi en voisi olla onnellinen, oikea ranteeni on kipeä, kun taivutan sitä, tai oli nyt en sitä huomaa, :) minulla on lukuisia hoitamattomia asioita, joiden annoin pilata konkreettisesti monta hyvää hetkeä, en tiedä mitään mistään elämässäni. Olen kai jonkun mielestä tuuliajolla. Mutta olen ajassa, paikassa, sisältä ehjänä, kokonaisena. Ulkoisesti tyynenä myös, iloisena, myönteisenä. Välillä yskäisen kunnolla, kun tukkosuus poistuu, välillä nauran kunnolla.
Olen koneella, syön jotain, nukun. Kenties huomenna käyn ulkona, ehkä tanssin. Silti - kaikki sitä samaa hienoa matkaa täällä, jonka arvo on täysin kiinni minusta itsestäni, minulle siis. Olen joka tapauksessa arvokas, mutta se pitää kokea, jos mielii olla onnellinen.
Provosoivasti kirjoitin: Totuus on, otsikoksi tälle kirjoitukselle. Ihan sama, mitä sinä ajattelet, ei sillä etten haluaisi kuulla, mitä ajattelet, vaan että en ota mahdollista arvosteluasi kovin vakavasti, paitsi että lukijani oletettavasti ymmärtänevät, mutta silti, ah, olen sanojeni vanki. Minulle tämä on totuus. Rakastan sinua.
Heli
Määritä suhteesi pimeyteen, mitä se sinulle merkitsee. En usko, että täällä voi todella elää ennen kuin on kohdannut oman pimeytensä, myös ulkopuolella heijastuneena. Olemme kaikki yhtä, joten näet sen, mitä näet itsessäsi - joka tapauksessa.
Kun tämän olet tehnyt, et ymmärrä mitään, koska mitään ymmärrettävää ei ole. Voit leikkiä maan päällä vapaana ja onnellisena, ja se on se ainut asia, mikä pitää ymmärtää - olet vapaa.
Siis - ei ole mitään ymmärrettävää, mutta kuitenkin voit olla onnellinen. Se ei vaadi mitään - ei olosuhteita, ei asemaa, ei suhteita. Se on. Se on sinussa - sisälläsi olotilana.
Voin kirjoittaa, mitä teen, mutta kas, se tuntuu niin merkityksettömältä juuri nyt. Teen omia juttujani, sinä omiasi. Se, mikä arvo niillä on, on kiinni meistä itsestämme, meistä tekijöistä, luojista. Ei ole muita arvoja, me haluamme kasvaa, kehittyä - välillä pelkäämme sitä, välillä työnnämme itseämme väkisin eteenpäin, hampaat irvessä. Toisinaan olemme sairaita, mutta pyhyydessä, koskemattomuudessa, ikuisesti terveitä ja onnellisia.
On lukuisia syitä, miksi en voisi olla onnellinen, oikea ranteeni on kipeä, kun taivutan sitä, tai oli nyt en sitä huomaa, :) minulla on lukuisia hoitamattomia asioita, joiden annoin pilata konkreettisesti monta hyvää hetkeä, en tiedä mitään mistään elämässäni. Olen kai jonkun mielestä tuuliajolla. Mutta olen ajassa, paikassa, sisältä ehjänä, kokonaisena. Ulkoisesti tyynenä myös, iloisena, myönteisenä. Välillä yskäisen kunnolla, kun tukkosuus poistuu, välillä nauran kunnolla.
Olen koneella, syön jotain, nukun. Kenties huomenna käyn ulkona, ehkä tanssin. Silti - kaikki sitä samaa hienoa matkaa täällä, jonka arvo on täysin kiinni minusta itsestäni, minulle siis. Olen joka tapauksessa arvokas, mutta se pitää kokea, jos mielii olla onnellinen.
Provosoivasti kirjoitin: Totuus on, otsikoksi tälle kirjoitukselle. Ihan sama, mitä sinä ajattelet, ei sillä etten haluaisi kuulla, mitä ajattelet, vaan että en ota mahdollista arvosteluasi kovin vakavasti, paitsi että lukijani oletettavasti ymmärtänevät, mutta silti, ah, olen sanojeni vanki. Minulle tämä on totuus. Rakastan sinua.
Heli
maanantai 21. marraskuuta 2011
Avoimuudesta
Avoimuus ei ole vaikeaa. Se on helppoa. Se on hauskaa. Se on rohkeaa. Se kannattaa. Miksi salailla yhtään mitään?
Mitä menettää olemalla avoin? Miksi pelata pelejä, joita ennen on suostunut pelaamaan?
Voiko luottaa vaistoihin? Pelkäänkö vieläkin liikaa kaikkea, mikä tekee hyvää? Mistä sellanen mahtaisi johtua? Voiko sille nauraa? :D
Pelkäänkö, etten osaa elää sittenkään? Hengitänkö liikaa? Rakastanko liikaa?
Voinko menettää jotain, mitä en voi omistaa? Saanko kaiken, mistä haaveilen, jos luovun kaikesta, mistä joudun luopumaan? Mistä vastustus nousee? Olenko yksin?
Pyysin, rukoilin tänään ihmettä, jota en voisi jälkikäteen kyseenalaistaa. Sitten aloin nähdä kaiken ihmeenä, tai arvokkaana.
Tiedän, että seuraava askel on otettava jossain vaiheessa. Ei - seuraava askel on joka hengitys, minkä otan. Siitä se lähtee. <3
Mitä menettää olemalla avoin? Miksi pelata pelejä, joita ennen on suostunut pelaamaan?
Voiko luottaa vaistoihin? Pelkäänkö vieläkin liikaa kaikkea, mikä tekee hyvää? Mistä sellanen mahtaisi johtua? Voiko sille nauraa? :D
Pelkäänkö, etten osaa elää sittenkään? Hengitänkö liikaa? Rakastanko liikaa?
Voinko menettää jotain, mitä en voi omistaa? Saanko kaiken, mistä haaveilen, jos luovun kaikesta, mistä joudun luopumaan? Mistä vastustus nousee? Olenko yksin?
Pyysin, rukoilin tänään ihmettä, jota en voisi jälkikäteen kyseenalaistaa. Sitten aloin nähdä kaiken ihmeenä, tai arvokkaana.
Tiedän, että seuraava askel on otettava jossain vaiheessa. Ei - seuraava askel on joka hengitys, minkä otan. Siitä se lähtee. <3
lauantai 19. marraskuuta 2011
Tarot- kortissani, jonka nostin, kehotettiin alottamaan mielekäs tekeminen ja lopettamaan puurtaminen.
Aika samantapaisia kortteja tulee nostettua. Tämänkin olen lyhyen ajan sisällä nostanut nyt kolme kertaa..
Mitä se minulle kertoo? Nautin kirjoittamisesta, siis heti päätin alkaa kirjoittaa.
En ole myöskään moneen päivään soittanut pianoa, hieman olen laulanut. Ja sain vielä flunssan pari päivää sitten, joten stressitasot ovat ilmeisesti korkealla kaikesta huolimatta.
Miten pääsen eteenpäin haluamaani suuntaan? Juuri näin, rakastamalla joka hetkeä, ottamalla ilo irti elämästä ja elämällä täydesti tätä hetkeä.
Olen nyt paljon suorempi kuin ennen. Aika tuntuu liian kallisarvoiselta hukattavaksi miellyttämiseen. Olen kyllä vielä osittain kiinni vanhoissa säännöissä, mutta ehkä siinä on jotain, mitä en vielä tajua. Kompuroin sen takia.. :)
Ei se minua suuremmin haittaa. Olen ihan luottavainen.
En ole mitään. Olen vain äärettömyys, jossa asiat tapahtuvat, sanoo sydämeni. Hyvällä tavalla, siis. Mieleni juuttuu kieltomuotoon, liekö väliä. Joskus on helpompi ilmaista asiat sitä kautta, mitä se ei ainakaan ole. :)
Muoti kiinnostaa minua, luonto on rakas, puhtaat vaatteet on kivoja, pitäs pestä pyykkiä. Olen tääs vähä eläny ilmassa. Manifestoiminen tuntuu helpommalta, mut haastavaa se on.
Askel kerrallaan rakennan fyysistä todellisuuttani rakastaen, joka hetkeä matkallani. :) Pyydän rakastavaa voimaa ja läsnäoloa turvakseni ja liittolaisekseni matkalleni. Lähden matkaan epäröimättä ja taakse katsomatta. Kohtaan haasteet pystypäin ja luottavaisena. :)
Ihanaa päivän jatkoa juuri sinulle ja voimia arjen tai viikonloppurientojen keskelle.
Heli
Aika samantapaisia kortteja tulee nostettua. Tämänkin olen lyhyen ajan sisällä nostanut nyt kolme kertaa..
Mitä se minulle kertoo? Nautin kirjoittamisesta, siis heti päätin alkaa kirjoittaa.
En ole myöskään moneen päivään soittanut pianoa, hieman olen laulanut. Ja sain vielä flunssan pari päivää sitten, joten stressitasot ovat ilmeisesti korkealla kaikesta huolimatta.
Miten pääsen eteenpäin haluamaani suuntaan? Juuri näin, rakastamalla joka hetkeä, ottamalla ilo irti elämästä ja elämällä täydesti tätä hetkeä.
Olen nyt paljon suorempi kuin ennen. Aika tuntuu liian kallisarvoiselta hukattavaksi miellyttämiseen. Olen kyllä vielä osittain kiinni vanhoissa säännöissä, mutta ehkä siinä on jotain, mitä en vielä tajua. Kompuroin sen takia.. :)
Ei se minua suuremmin haittaa. Olen ihan luottavainen.
En ole mitään. Olen vain äärettömyys, jossa asiat tapahtuvat, sanoo sydämeni. Hyvällä tavalla, siis. Mieleni juuttuu kieltomuotoon, liekö väliä. Joskus on helpompi ilmaista asiat sitä kautta, mitä se ei ainakaan ole. :)
Muoti kiinnostaa minua, luonto on rakas, puhtaat vaatteet on kivoja, pitäs pestä pyykkiä. Olen tääs vähä eläny ilmassa. Manifestoiminen tuntuu helpommalta, mut haastavaa se on.
Askel kerrallaan rakennan fyysistä todellisuuttani rakastaen, joka hetkeä matkallani. :) Pyydän rakastavaa voimaa ja läsnäoloa turvakseni ja liittolaisekseni matkalleni. Lähden matkaan epäröimättä ja taakse katsomatta. Kohtaan haasteet pystypäin ja luottavaisena. :)
Ihanaa päivän jatkoa juuri sinulle ja voimia arjen tai viikonloppurientojen keskelle.
Heli
maanantai 14. marraskuuta 2011
Unessa
Mikä ydin on,
mikä sisin on?
Jähmeät arvot eivät
enää päde,
syli on turvallinen
vain niin kauan,
kun se ei tukehduta.
Pelko ei varjele pahalta.
Se kätkee sen.
Sinä et voi tuntea minua.
Voit tuntea vain itsesi.
mikä sisin on?
Jähmeät arvot eivät
enää päde,
syli on turvallinen
vain niin kauan,
kun se ei tukehduta.
Pelko ei varjele pahalta.
Se kätkee sen.
Sinä et voi tuntea minua.
Voit tuntea vain itsesi.
Omat rajat - kipeää etsimistä,
seinään pysähtymistä.
Fyysisyyteen kiinnittyneenä.
Miksi, miksi - voi niin vaikeaa olla
kantaa vastuuta, selviytyä.
Hengittämällä tiedän -
on vain tämä hetki,
ja kaikki, mitä pidän selviytymisenä
on vain mieleni tuoma harha,
ja todellinen elämä hengittää meissä luonnostaan,
kun vain sallimme sen ja otamme vastaan.
Illan hiljaisuudessa
tähdet kimmeltävät.
Otat minua kädestä,
silität lempeästi.
Tulet vastaan, puolimatkassa.
Rakastat - ehdoitta,
minä tunnustelen maaperää,
pelkään, että se ei kestä,
vaikka niin monta kertaa
olen saanut huomata:
se kestää, se kantaa,
ja itse viisastun,
ja ne taidot, jotka minulla on
synnyinlahjana, ne säilyvät,
vahvistuvat,
paranevat,
ja minä paranen,
enkä minä kanna läheskään niin suurta taakkaa enää,
kun olen oppinut haurauteni, ja
hyväksymään hetkelliset hairahdukseni polultani.
Pyöreäsilmäinen lapsi,
aina hymyilemässä,
kesti kaiken, koska tiesi -
jossain on aina paremmin.
Ymmärsin,
ei tämä minua kaada,
minä kaadan itseni.
Ja sen vuoksi,
itkin hiljaa
sisäänpäin -
äänetöntä itkua,
ja tunsin pelkoa, häpeää, vihaa, katkeruutta,
mutta ei se vesittänyt
todellisen olemukseni paloa,
ei antanut syytä
luovuttaa.
Ja nyt ymmärrän,
sinä tiedät myös,
jossain syvällä sopukoissasi
on tieto
paremmasta,
ehjemmästä elämästä,
ja potentiaalistasi,
kauneudestasi,
runsaudestasi,
ehtymättömästä lähteestä
virtaavasta vapauden tuoksusta.
Sinun hengityksesi
kertoo sen sinulle,
vilpittömästi, puhtaasti,
kertaheitolla,
kun kuuntelet,
syvästi hengität,
sinä palaat
alkulähteeseen -
rakkauteen.
seinään pysähtymistä.
Fyysisyyteen kiinnittyneenä.
Miksi, miksi - voi niin vaikeaa olla
kantaa vastuuta, selviytyä.
Hengittämällä tiedän -
on vain tämä hetki,
ja kaikki, mitä pidän selviytymisenä
on vain mieleni tuoma harha,
ja todellinen elämä hengittää meissä luonnostaan,
kun vain sallimme sen ja otamme vastaan.
Illan hiljaisuudessa
tähdet kimmeltävät.
Otat minua kädestä,
silität lempeästi.
Tulet vastaan, puolimatkassa.
Rakastat - ehdoitta,
minä tunnustelen maaperää,
pelkään, että se ei kestä,
vaikka niin monta kertaa
olen saanut huomata:
se kestää, se kantaa,
ja itse viisastun,
ja ne taidot, jotka minulla on
synnyinlahjana, ne säilyvät,
vahvistuvat,
paranevat,
ja minä paranen,
enkä minä kanna läheskään niin suurta taakkaa enää,
kun olen oppinut haurauteni, ja
hyväksymään hetkelliset hairahdukseni polultani.
Pyöreäsilmäinen lapsi,
aina hymyilemässä,
kesti kaiken, koska tiesi -
jossain on aina paremmin.
Ymmärsin,
ei tämä minua kaada,
minä kaadan itseni.
Ja sen vuoksi,
itkin hiljaa
sisäänpäin -
äänetöntä itkua,
ja tunsin pelkoa, häpeää, vihaa, katkeruutta,
mutta ei se vesittänyt
todellisen olemukseni paloa,
ei antanut syytä
luovuttaa.
Ja nyt ymmärrän,
sinä tiedät myös,
jossain syvällä sopukoissasi
on tieto
paremmasta,
ehjemmästä elämästä,
ja potentiaalistasi,
kauneudestasi,
runsaudestasi,
ehtymättömästä lähteestä
virtaavasta vapauden tuoksusta.
Sinun hengityksesi
kertoo sen sinulle,
vilpittömästi, puhtaasti,
kertaheitolla,
kun kuuntelet,
syvästi hengität,
sinä palaat
alkulähteeseen -
rakkauteen.
perjantai 11. marraskuuta 2011
Ehjää astiaa kasaten - mikä se on - sielun tila - vahva minäkuva - persoona?
Asiat ovat pahasti kesken. Toki on monta juttua, mitä olen saanut kohdilleen, mutta välillä on sellainen olo, että kaikki kaatuu päälle, enkä saa mistään kiinni.
Olin taas maan paossa melkein kaksi viikkoa?, en tosiaan muista edes juuri mitään tuosta ajasta. Häkellyttävää ehkä, mutta minulle aika tyypillistä ollut jo pitkään.
Mitä pakenin? Itseäni - selvä vastaus. Kun minulle tarjoutui tilaisuus heittää kaikki menemään, ja vaihtaa oma pakertamiseni, ponnisteluni, niin yksinäinen sellainen, johonkin muuhun, tartuin siihen, mietin hieman kyllä ennen päätöstäni, mutta sitten kestikin juuri tämä kulunut ajan jakso, ennen kuin sain itseni taas raiteilleen.
En harmittele yhtään. Menin läpi pelkojani lähinnä niistä pahimpia: syömistä, nukkumista, kaikkea fyysisyyttä, vältin velvollisuudet, mutta tajusin, etten ole yksin. Tajusin, että valitsen aina itse, mitä tahdon elämääni, että luon sen. Tajusin vastuuni.
Ja nyt - otan sen vastuun, mikä minulle kuuluu. En ole täydellinen siinä, mutta niin täydellinen kuin juuri minä vain voin olla.
Se riittää - vai riittääkö?
Kaikki, mitä teen on sellaista, mitä vain minä voin tehdä siten, kun teen.
Tässä olen - paljaana, haavoittuvana, aistivana olentona. Hyväksyn sen.
Amen
Halusin myös näköjään otsikon muodossa heittää ilmoille kysymyksen siitä, mikä on sopiva määrittely sille työkalulle, jota täällä ollessamme käytämme. Kun puhutaan, että pitäisi olla kokonaan vailla itseä, niin minä en ymmärrä, miten se on mahdollista ennen kuin on käynyt omat kipupisteensä läpi ja sitten myös löytänyt tarkoituksensa täällä.
Nyt oikeastaan rakennan minäkuvaani, että tietäisin taas, mitä tahdon, mistä unelmoin, millaisista väreistä pidän. Olin kait niin hukassa tuossa välillä. Rupesin vain mekaanisesti suorittamaan elämää. Katosi ilo. Olin sitä, mitä suoritin ja sain aikaan.
Nyt on ironista, etten sitten jaksakaan kovin paljoa.
En sure. Nään tässä paljon hyvää. Ja silti toisinaan - tottakai suren ja mielettömästi. Etenkin se, kun en anna itseni olla. En edes ilmaise itseäni hylkäämisen tai kritisoinnin pelossa.
Haluaisin sanoa pienelle tytölleni sisälläni: olet turvassa. Sanon sitä edelleen liian harvoin. Mutta joka kerran, kun muistan tehdä niin, rauhoitun välittömästi.
Tunnen myötätuntoa niitä kohtaan, jotka kaipaavat.
Tämä päivä on minulle aika rauhallinen, mutta myös haikea.
Jokainen päivä on kaunis omalla tavallaan. Jokaisesta päivästä voi oppia jotain.
Heli
Olin taas maan paossa melkein kaksi viikkoa?, en tosiaan muista edes juuri mitään tuosta ajasta. Häkellyttävää ehkä, mutta minulle aika tyypillistä ollut jo pitkään.
Mitä pakenin? Itseäni - selvä vastaus. Kun minulle tarjoutui tilaisuus heittää kaikki menemään, ja vaihtaa oma pakertamiseni, ponnisteluni, niin yksinäinen sellainen, johonkin muuhun, tartuin siihen, mietin hieman kyllä ennen päätöstäni, mutta sitten kestikin juuri tämä kulunut ajan jakso, ennen kuin sain itseni taas raiteilleen.
En harmittele yhtään. Menin läpi pelkojani lähinnä niistä pahimpia: syömistä, nukkumista, kaikkea fyysisyyttä, vältin velvollisuudet, mutta tajusin, etten ole yksin. Tajusin, että valitsen aina itse, mitä tahdon elämääni, että luon sen. Tajusin vastuuni.
Ja nyt - otan sen vastuun, mikä minulle kuuluu. En ole täydellinen siinä, mutta niin täydellinen kuin juuri minä vain voin olla.
Se riittää - vai riittääkö?
Kaikki, mitä teen on sellaista, mitä vain minä voin tehdä siten, kun teen.
Tässä olen - paljaana, haavoittuvana, aistivana olentona. Hyväksyn sen.
Amen
Halusin myös näköjään otsikon muodossa heittää ilmoille kysymyksen siitä, mikä on sopiva määrittely sille työkalulle, jota täällä ollessamme käytämme. Kun puhutaan, että pitäisi olla kokonaan vailla itseä, niin minä en ymmärrä, miten se on mahdollista ennen kuin on käynyt omat kipupisteensä läpi ja sitten myös löytänyt tarkoituksensa täällä.
Nyt oikeastaan rakennan minäkuvaani, että tietäisin taas, mitä tahdon, mistä unelmoin, millaisista väreistä pidän. Olin kait niin hukassa tuossa välillä. Rupesin vain mekaanisesti suorittamaan elämää. Katosi ilo. Olin sitä, mitä suoritin ja sain aikaan.
Nyt on ironista, etten sitten jaksakaan kovin paljoa.
En sure. Nään tässä paljon hyvää. Ja silti toisinaan - tottakai suren ja mielettömästi. Etenkin se, kun en anna itseni olla. En edes ilmaise itseäni hylkäämisen tai kritisoinnin pelossa.
Haluaisin sanoa pienelle tytölleni sisälläni: olet turvassa. Sanon sitä edelleen liian harvoin. Mutta joka kerran, kun muistan tehdä niin, rauhoitun välittömästi.
Tunnen myötätuntoa niitä kohtaan, jotka kaipaavat.
Tämä päivä on minulle aika rauhallinen, mutta myös haikea.
Jokainen päivä on kaunis omalla tavallaan. Jokaisesta päivästä voi oppia jotain.
Heli
keskiviikko 2. marraskuuta 2011
Miten ymmärrys kasvaa
Miten ymmärrys kasvaa?
Hyväksymällä, antautumalla. Kaikki ottaa aikansa.
Nyt on jo myöhä, ja valmistaudun nukkumaan - pitkästä aikaa päätän niin. Olen päättäväinen.
Kaikki, mikä on ollut, saa olla.
Se, mikä tulee, on hyvää, niin tahdon ajatella. Koettelemuksissakin on hyvyyden siemen.
Katsoin Lynchin Blue velvetin. Mietin jo aloittaessani katsomaan, että miksi katson.
Vastaukseksi tuli mieleen vain, että tahdon. Tunsin eräänlaista turtumusta. Vasta lopussa minua pelotti kunnolla.
Eilen olin ystäväni bänditreeneissä, ja musiikki tuli liian kovaa minulle, eikä minulla ollut korvatulppia mukana.
Pelkäsin kuuloni puolesta, mutta ajattelin, että minua suojellaan. Välillä metakka ei haitannutkaan, välillä korviini sattui.
Tänään sitten lepäsin ja tunsin itseni erittäin väsyneeksi.
En päästä irti. Tuntuu, etten voi. Pelkään sitä.
Pelkään alastomuutta, henkistä paljautta. Että minuun voisi tarttua sisäisesti ja tulla lähelle. Enkö enää itse päätäkään, kenet päästän lähelleni? Mutta ennen olin niin avoin. Ja en ollut, en todellakaan.
Nyt paljastan sisintäni. Sen kuuluukin olla arkaa, haurasta.
Mitä ytimessä on muuta kuin rauhaa ja loistavaa valoa - tyhjyyttä?
Siellä en näe, enkä tunne pelkoa. Voin vain tarkkailla kaikkea rauhallisin mielin.
Miksi pelotella itseään. En nauti ahdistuksesta. Ennen en valinnut.
Nyt osaan valita. Se on huimaa.
Televisiossa näin Lorna Byrnen. Se oli mielenkiintoista - kuinka hän näkee enkelit. Kaunista, visuaalista hehkutusta.
Minä näen värejä ja valoja. Ja välillä en näe. Silloin kaipaan sitä, että näkisin. En kaipaa pienuutta, se on liian tuttua, arkipäiväistä. Päivä ilman ihmettä - onko se edes päivä?
On se, harmaa ja sumuinen päivä.
Raikkaus on poissa, niin tietynlainen voimakin. Oikeastaan vain ajelehdin päivän läpi. En tunne eläväni. Tunnen vain, että olen juuri ja juuri olemassa, joten kuten.
Elämä, se tuntuu joka solussa. Sitä miettien...
Heli
Hyväksymällä, antautumalla. Kaikki ottaa aikansa.
Nyt on jo myöhä, ja valmistaudun nukkumaan - pitkästä aikaa päätän niin. Olen päättäväinen.
Kaikki, mikä on ollut, saa olla.
Se, mikä tulee, on hyvää, niin tahdon ajatella. Koettelemuksissakin on hyvyyden siemen.
Katsoin Lynchin Blue velvetin. Mietin jo aloittaessani katsomaan, että miksi katson.
Vastaukseksi tuli mieleen vain, että tahdon. Tunsin eräänlaista turtumusta. Vasta lopussa minua pelotti kunnolla.
Eilen olin ystäväni bänditreeneissä, ja musiikki tuli liian kovaa minulle, eikä minulla ollut korvatulppia mukana.
Pelkäsin kuuloni puolesta, mutta ajattelin, että minua suojellaan. Välillä metakka ei haitannutkaan, välillä korviini sattui.
Tänään sitten lepäsin ja tunsin itseni erittäin väsyneeksi.
En päästä irti. Tuntuu, etten voi. Pelkään sitä.
Pelkään alastomuutta, henkistä paljautta. Että minuun voisi tarttua sisäisesti ja tulla lähelle. Enkö enää itse päätäkään, kenet päästän lähelleni? Mutta ennen olin niin avoin. Ja en ollut, en todellakaan.
Nyt paljastan sisintäni. Sen kuuluukin olla arkaa, haurasta.
Mitä ytimessä on muuta kuin rauhaa ja loistavaa valoa - tyhjyyttä?
Siellä en näe, enkä tunne pelkoa. Voin vain tarkkailla kaikkea rauhallisin mielin.
Miksi pelotella itseään. En nauti ahdistuksesta. Ennen en valinnut.
Nyt osaan valita. Se on huimaa.
Televisiossa näin Lorna Byrnen. Se oli mielenkiintoista - kuinka hän näkee enkelit. Kaunista, visuaalista hehkutusta.
Minä näen värejä ja valoja. Ja välillä en näe. Silloin kaipaan sitä, että näkisin. En kaipaa pienuutta, se on liian tuttua, arkipäiväistä. Päivä ilman ihmettä - onko se edes päivä?
On se, harmaa ja sumuinen päivä.
Raikkaus on poissa, niin tietynlainen voimakin. Oikeastaan vain ajelehdin päivän läpi. En tunne eläväni. Tunnen vain, että olen juuri ja juuri olemassa, joten kuten.
Elämä, se tuntuu joka solussa. Sitä miettien...
Heli
?
2.11.11
Miten päästää irti kaikista asioista - miten on määritellyt itsensä, mitä on pitänyt tärkeänä, mikä ei enää päde tässä elämän tilanteessa, tällä kokemuksella, tällä viisaudella?
Miten antaa rakkaudella kaiken mennä?
En keksi muuta kuin meditoinnin avuksi ja kirjoittamisen, että yhä uudelleen arvioi, mitä tahtoo juuri tänään, mikä tänään on tärkeää hyvinvoinnilleni.
Omasta hyvinvoinnista toisten hyvinvointiin. En usko, että se on ongelma ihmiselle, joka näkee asiat suuremmassa mittakaavassa huomioida myös toisia. Onneksi elämä muistuttaa meitä jatkuvasti, jos vaivumme liialliseen itsekeskeisyyteen.
Silti - enemmän asetan omat tarpeeni kyseenalaisiksi, muka henkisyyden ja muiden toimimattomien periaatteiden varjolla. Minusta ei tule ehjää ihmistä, jos en ymmärrä, että tarvitsen rauhaa ja vapautta ilmaista itseäni täysin vilpittömästi ja huoletta.
Tuntuu hyvältä sanoa niin ääneen. Jo se vapauttaa. Ei ole miellyttämistä, ei sellaista pelkoa, joka estäisi minua ilmaisemasta omaa tahtoani. Tahto on pyhä.
Siitä tilasta käsin on hyvä aloittaa päivänsä ja uusi, rakentavampi elämä.
Sitä kohden menen joka päivä. Ja toisaalta valinnat on kuitenkin tässä hetkessä, joka hetki.
Ei ole muuta sanottavaa kuin hyvää matkaa tänään juuri Sinulle. <3
Heli
Miten päästää irti kaikista asioista - miten on määritellyt itsensä, mitä on pitänyt tärkeänä, mikä ei enää päde tässä elämän tilanteessa, tällä kokemuksella, tällä viisaudella?
Miten antaa rakkaudella kaiken mennä?
En keksi muuta kuin meditoinnin avuksi ja kirjoittamisen, että yhä uudelleen arvioi, mitä tahtoo juuri tänään, mikä tänään on tärkeää hyvinvoinnilleni.
Omasta hyvinvoinnista toisten hyvinvointiin. En usko, että se on ongelma ihmiselle, joka näkee asiat suuremmassa mittakaavassa huomioida myös toisia. Onneksi elämä muistuttaa meitä jatkuvasti, jos vaivumme liialliseen itsekeskeisyyteen.
Silti - enemmän asetan omat tarpeeni kyseenalaisiksi, muka henkisyyden ja muiden toimimattomien periaatteiden varjolla. Minusta ei tule ehjää ihmistä, jos en ymmärrä, että tarvitsen rauhaa ja vapautta ilmaista itseäni täysin vilpittömästi ja huoletta.
Tuntuu hyvältä sanoa niin ääneen. Jo se vapauttaa. Ei ole miellyttämistä, ei sellaista pelkoa, joka estäisi minua ilmaisemasta omaa tahtoani. Tahto on pyhä.
Siitä tilasta käsin on hyvä aloittaa päivänsä ja uusi, rakentavampi elämä.
Sitä kohden menen joka päivä. Ja toisaalta valinnat on kuitenkin tässä hetkessä, joka hetki.
Ei ole muuta sanottavaa kuin hyvää matkaa tänään juuri Sinulle. <3
Heli
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Transformaation kynnyksellä
Taas tullut pähkäiltyä ihan liikaa kaikkea, miksi en voi toimia jollain tietyllä tavalla. Tänään sitten huomasin, että antauduin täysin hetkelle.
Alkuperäiset suunnitelmat eivät tunnu enää pätevän.
Alan kaivaa maata jalkojeni alta - pelkään. Höpsis.
Katsoin viime yönä Eat pray love- elokuvan. Ihana, suosittelen lämpimästi. Tosin inhoan katsoa elokuvia epävirittyneessä tilassa, mutta olin jo pitkään suunnitellut katsovani sen ja aina keksinyt jotain muuta tekemistä. Noh, se joka tapauksessa inspiroi minua miettimään oman elämän haltuunottoa. :)
Oma tahto on kuitenkin se, mitä pitää kunnioittaa. En jaksa nyt jauhaa henkisistä näkökulmista, vaan sanon suoraan, etten aina kuuntele tahtoani ja kun mitta tulee täyteen, se tulee, ja sit ei auta muu kuin vaihtaa suuntaa. :)
Nyt päiväjärjestykseni ei sisällä muita rutiineja kuin meditoinnin ja syömisen. Olen ikään kuin lomalla. En jaksa tehdä töitä, enkä miettiä päämääriä, kun käytännön elämä on kesken.
Äh, ja toisaalta, voisin ihan hyvin miettiä laajemminkin elämää kuin, että mikä on kesken. Joka tapauksessa lähden ensi viikolla Helsinkiin AuraTransformaatioon, jos nyt ei tule muutoksia.
Olen tuotakin asiaa pohtinut, että hyödynkö siitä ja niin pois päin. Luin viime yönä sivuja, jotka käsittelivät kundaliinisyndroomaa, ja tajusin, että tilassani on ollut kyse juuri siitä.
Olen kuitenkin kylkiäisinä tai tarkoituksena? öhöm.. löytänyt sellaisen sisäisen onnen tilan. Nytkin tuntuu, että olen rakastunut elämään. Toki olen mukavuusalueellani tälläkin hetkellä, mutta ennen en suonut itselleni edes sellaista. Menen siis päin vastoin näitä juttuja ja nautin nyt kunnolla siitä tunteesta, et jalkani ovat maassa ja nautiskelen elämästä.
Oli kamala tunne, kun näin, että maayhteyteni on katki. Nyt luotan, että Maaäiti pitää minusta huolen ja Isä Jumala myös.
Ja kaikki muu onkin tyhjää. Koen väistämättä olevani pedannut alkua jollekin uudelle minussa ja elämässäni. Ehkä lähden jonnekin töihin, ehkä tutustun uusiin ihmisiin, ehkä muutan muualle Suomessa tai ulkomaille.
Ei ole muuta sanottavaa kuin, että pelottaa aivan hirveästi. Ja toisaalta jännittää positiivisesti. Nyt tiedän, etten ole olosuhteiden tai kenenkään uhri. Maailma tuntuu seikkailupaikalta, ja elämä on minulle uusi joka päivä.
Kiitos teille kaikille matkaseurasta.
Ehkä siirryn nyt enemmän tuonne ulkomaailmaan joksikin aikaa. Ainakin siirrän painopistettä itsestäni ulospäin. Ootte ihania. Namaste.
Heli - tyttö, jota edelleen jännittää jo pelkkä ruokakauppaan meno.. Ja luistelemaan ja elokuviin ja... :) <3
Alkuperäiset suunnitelmat eivät tunnu enää pätevän.
Alan kaivaa maata jalkojeni alta - pelkään. Höpsis.
Katsoin viime yönä Eat pray love- elokuvan. Ihana, suosittelen lämpimästi. Tosin inhoan katsoa elokuvia epävirittyneessä tilassa, mutta olin jo pitkään suunnitellut katsovani sen ja aina keksinyt jotain muuta tekemistä. Noh, se joka tapauksessa inspiroi minua miettimään oman elämän haltuunottoa. :)
Oma tahto on kuitenkin se, mitä pitää kunnioittaa. En jaksa nyt jauhaa henkisistä näkökulmista, vaan sanon suoraan, etten aina kuuntele tahtoani ja kun mitta tulee täyteen, se tulee, ja sit ei auta muu kuin vaihtaa suuntaa. :)
Nyt päiväjärjestykseni ei sisällä muita rutiineja kuin meditoinnin ja syömisen. Olen ikään kuin lomalla. En jaksa tehdä töitä, enkä miettiä päämääriä, kun käytännön elämä on kesken.
Äh, ja toisaalta, voisin ihan hyvin miettiä laajemminkin elämää kuin, että mikä on kesken. Joka tapauksessa lähden ensi viikolla Helsinkiin AuraTransformaatioon, jos nyt ei tule muutoksia.
Olen tuotakin asiaa pohtinut, että hyödynkö siitä ja niin pois päin. Luin viime yönä sivuja, jotka käsittelivät kundaliinisyndroomaa, ja tajusin, että tilassani on ollut kyse juuri siitä.
Olen kuitenkin kylkiäisinä tai tarkoituksena? öhöm.. löytänyt sellaisen sisäisen onnen tilan. Nytkin tuntuu, että olen rakastunut elämään. Toki olen mukavuusalueellani tälläkin hetkellä, mutta ennen en suonut itselleni edes sellaista. Menen siis päin vastoin näitä juttuja ja nautin nyt kunnolla siitä tunteesta, et jalkani ovat maassa ja nautiskelen elämästä.
Oli kamala tunne, kun näin, että maayhteyteni on katki. Nyt luotan, että Maaäiti pitää minusta huolen ja Isä Jumala myös.
Ja kaikki muu onkin tyhjää. Koen väistämättä olevani pedannut alkua jollekin uudelle minussa ja elämässäni. Ehkä lähden jonnekin töihin, ehkä tutustun uusiin ihmisiin, ehkä muutan muualle Suomessa tai ulkomaille.
Ei ole muuta sanottavaa kuin, että pelottaa aivan hirveästi. Ja toisaalta jännittää positiivisesti. Nyt tiedän, etten ole olosuhteiden tai kenenkään uhri. Maailma tuntuu seikkailupaikalta, ja elämä on minulle uusi joka päivä.
Kiitos teille kaikille matkaseurasta.
Ehkä siirryn nyt enemmän tuonne ulkomaailmaan joksikin aikaa. Ainakin siirrän painopistettä itsestäni ulospäin. Ootte ihania. Namaste.
Heli - tyttö, jota edelleen jännittää jo pelkkä ruokakauppaan meno.. Ja luistelemaan ja elokuviin ja... :) <3
maanantai 24. lokakuuta 2011
Päivityksiä kammarista
Kahden käsi kädessä. Eri suuntiin katsoen. Ote irtaantuu - väkistekin.
Ei ole kestävää tämän taivaan alla kuin sisäinen rauha, kun sen tahtoo omistaa.
Mihin voimani riittävät?
Nukkumiseen. Syömiseen. Ruoan laittoon. Keskusteluihin. Ulkoiluun. Liikuntaan. Iloitsemiseen. Elokuvan katseluun. Puun halaukseen. <3
Unelmani on elää vapaana.
Harkitsen AuraTransformaatiota. Olen jo perehtynyt kyseiseen hoitoon. Luin kirjaa asiasta, Anni Sennovin kirjoittama. Olen utelias ja uskon, että se auttaa jotenkin. Vaikka varmasti ei ole kiinni uskostani. :)
Ainut asia, mikä mietityttää on, pystynkö elämään elämääni uuden ajan ehdoilla ja niiden energioiden ehdoilla. Olen kyllä tehnyt radikaaleja ratkaisuja. Tuntuu silti, että tarvitsen sen hoidon, että voin päästä vielä paremmin sisäisen ääneni äärelle ja omaan voimaani.
Tullut taas valvottua. Elämän tapani eivät nyt ihan tue muutosta, mutta harjoittelu tekee mestarin. Olen levännyt paljon sen jälkeen, kun kävin Äiti Amman luona. Sama juttu oli viimeksikin kaksi vuotta sitten. Olen tuntenut häneen vahvaa yhteyttä jälkeenkin päin.
Minulla on vahva tunne siitä, että jokin on taas muuttumassa. En vain tiedä, mikä. Haluan nimen omaan muuttaa elämääni sydämestäni käsin, en päästä.
En yritä täyttää mitään odotuksia, ellei jokin todella tunnu tärkeältä. Minulla on hieman ristiriitainen olo viimeajoista. Olin todella korkealla noin viikon ja sitten tuntuu, että nyt maadoitun taas tänne elämään. Se on varmasti hyvä, mutta olen erittäin hämmentynyt.
Tuntuu, että oloni on ollut juuri tuota aaltoliikettä korkeisiin sfääreihin ja tavalliseen elämään. Matalat energiat tuntuvat välillä epämiellyttäviltä ja luotaan työntäviltä, välillä suorastaan välttämättömiltä, ainakin ruoan muodossa.
Minulla on myös tunne, että tarvitsee itkeä todella paljon, että saa puhdistettua energiasysteemin ja vapautettua itseään. Se ei ole minulle kovin luontaista, että itken, ennen kuin olen ihan täynnä kuonaa ja pettymyksen tunnetta. Sitten alkaa vasta hälytyskellot soida, ja murrun. :)
Tämä kirjoittaminen vaan tuntuu pitkästä aikaa hyvältä. Vapautan itseäni myös tällä tavoin.
Ootte ihania kaikki. Haluan sanoa niin, että jokainen tulee ajatelleeksi sitä, eikä anna vetää itseään alas. Kyllä näitä ilon aiheita saa hakea välillä, kun on murehtinut liikaa. Silti kai niitä on. Jos ei muita niin se, kuinka upeita me kaikki ollaan.
Se on ihan sama, mitä mieltä ollaan. Kaikki kuitenkin osallistuu tähän jumalaiseen leikkiin ja näytelmään. Se satuttaa välillä, mutta loppupeleissä kaikki on hyvin.
Mää lepään nyt armossa ja kehotan, et teet saman, jos tunnet omaksesi. Kyllä huomisen tehtävät joutavat odottamaan sen aikaa, että ihminen saa koottua itseään ja ajatuksiaan ja vahvistuttua kylliksi. :)
Hyvää yötä.
Heli
Ei ole kestävää tämän taivaan alla kuin sisäinen rauha, kun sen tahtoo omistaa.
Mihin voimani riittävät?
Nukkumiseen. Syömiseen. Ruoan laittoon. Keskusteluihin. Ulkoiluun. Liikuntaan. Iloitsemiseen. Elokuvan katseluun. Puun halaukseen. <3
Unelmani on elää vapaana.
Harkitsen AuraTransformaatiota. Olen jo perehtynyt kyseiseen hoitoon. Luin kirjaa asiasta, Anni Sennovin kirjoittama. Olen utelias ja uskon, että se auttaa jotenkin. Vaikka varmasti ei ole kiinni uskostani. :)
Ainut asia, mikä mietityttää on, pystynkö elämään elämääni uuden ajan ehdoilla ja niiden energioiden ehdoilla. Olen kyllä tehnyt radikaaleja ratkaisuja. Tuntuu silti, että tarvitsen sen hoidon, että voin päästä vielä paremmin sisäisen ääneni äärelle ja omaan voimaani.
Tullut taas valvottua. Elämän tapani eivät nyt ihan tue muutosta, mutta harjoittelu tekee mestarin. Olen levännyt paljon sen jälkeen, kun kävin Äiti Amman luona. Sama juttu oli viimeksikin kaksi vuotta sitten. Olen tuntenut häneen vahvaa yhteyttä jälkeenkin päin.
Minulla on vahva tunne siitä, että jokin on taas muuttumassa. En vain tiedä, mikä. Haluan nimen omaan muuttaa elämääni sydämestäni käsin, en päästä.
En yritä täyttää mitään odotuksia, ellei jokin todella tunnu tärkeältä. Minulla on hieman ristiriitainen olo viimeajoista. Olin todella korkealla noin viikon ja sitten tuntuu, että nyt maadoitun taas tänne elämään. Se on varmasti hyvä, mutta olen erittäin hämmentynyt.
Tuntuu, että oloni on ollut juuri tuota aaltoliikettä korkeisiin sfääreihin ja tavalliseen elämään. Matalat energiat tuntuvat välillä epämiellyttäviltä ja luotaan työntäviltä, välillä suorastaan välttämättömiltä, ainakin ruoan muodossa.
Minulla on myös tunne, että tarvitsee itkeä todella paljon, että saa puhdistettua energiasysteemin ja vapautettua itseään. Se ei ole minulle kovin luontaista, että itken, ennen kuin olen ihan täynnä kuonaa ja pettymyksen tunnetta. Sitten alkaa vasta hälytyskellot soida, ja murrun. :)
Tämä kirjoittaminen vaan tuntuu pitkästä aikaa hyvältä. Vapautan itseäni myös tällä tavoin.
Ootte ihania kaikki. Haluan sanoa niin, että jokainen tulee ajatelleeksi sitä, eikä anna vetää itseään alas. Kyllä näitä ilon aiheita saa hakea välillä, kun on murehtinut liikaa. Silti kai niitä on. Jos ei muita niin se, kuinka upeita me kaikki ollaan.
Se on ihan sama, mitä mieltä ollaan. Kaikki kuitenkin osallistuu tähän jumalaiseen leikkiin ja näytelmään. Se satuttaa välillä, mutta loppupeleissä kaikki on hyvin.
Mää lepään nyt armossa ja kehotan, et teet saman, jos tunnet omaksesi. Kyllä huomisen tehtävät joutavat odottamaan sen aikaa, että ihminen saa koottua itseään ja ajatuksiaan ja vahvistuttua kylliksi. :)
Hyvää yötä.
Heli
Minä kaksi kolmantena
Sydän rikkinäisenä, en anna sen kovettua - en anna.
Omituinen kapinallinen. Ja joskus tiesin parhaani.
- Hah, kenen paras?
- Onko se paras, ettei välitä, että sattuu? Tunteettomuuteenko tässä pyritään?
Alan saada tarpeekseni. Aina sinä vain vaadit ja vaadit.
Mutta minä sain levätä armossa hetken. Se oli paras hetki.
Nyt minä haluan samaa nannaa lisää. Mahan täydeltä.
- Ja mitä kehoni kertoo?
Uupumusta ja innottomuutta se valittaa. - Mitäs teet elämästäsi niin hankalaa. Solvaat itseäsi valinnoillasi.
- Happea riittää, kun annat itkun ja pettymyksen tulla ulos tunteina ja sanoina.
- Se yksi ei kyllä kuuntele. Ei sitä huvita.
- Mitä sinä siitä yhdestä. On muitakin.
Etkö näe, että peili on likainen? Et sinä itseäsi näe siitä hänen peilistään. Näet sen, mitä hän ei halua kohdata.
- Entä, jos hän on oikeassa, että olen huono?
- Mitä sitten, tyttö kulta. Kaikki ovat huonoja. Sinäkin olet. Hän on.
Ja kaikki ovat hyviä. Riippuu täysin näkökulmasta, mihin haluaa katsoaa.
- Mihin minä sitten katson?
Sisimpääni.
Näen hyväksyvän valon ja rakkauden. En uskonut, että sellaista on.
Mutta, miten vaikea on lakata olemasta heittopussi? Miten vaikea on uskoa, että olen juuri sellainen kuin tarvitsee olla?
Niin vaikea, ettei kannata edes yrittää.
Omituinen kapinallinen. Ja joskus tiesin parhaani.
- Hah, kenen paras?
- Onko se paras, ettei välitä, että sattuu? Tunteettomuuteenko tässä pyritään?
Alan saada tarpeekseni. Aina sinä vain vaadit ja vaadit.
Mutta minä sain levätä armossa hetken. Se oli paras hetki.
Nyt minä haluan samaa nannaa lisää. Mahan täydeltä.
- Ja mitä kehoni kertoo?
Uupumusta ja innottomuutta se valittaa. - Mitäs teet elämästäsi niin hankalaa. Solvaat itseäsi valinnoillasi.
- Happea riittää, kun annat itkun ja pettymyksen tulla ulos tunteina ja sanoina.
- Se yksi ei kyllä kuuntele. Ei sitä huvita.
- Mitä sinä siitä yhdestä. On muitakin.
Etkö näe, että peili on likainen? Et sinä itseäsi näe siitä hänen peilistään. Näet sen, mitä hän ei halua kohdata.
- Entä, jos hän on oikeassa, että olen huono?
- Mitä sitten, tyttö kulta. Kaikki ovat huonoja. Sinäkin olet. Hän on.
Ja kaikki ovat hyviä. Riippuu täysin näkökulmasta, mihin haluaa katsoaa.
- Mihin minä sitten katson?
Sisimpääni.
Näen hyväksyvän valon ja rakkauden. En uskonut, että sellaista on.
Mutta, miten vaikea on lakata olemasta heittopussi? Miten vaikea on uskoa, että olen juuri sellainen kuin tarvitsee olla?
Niin vaikea, ettei kannata edes yrittää.
tiistai 11. lokakuuta 2011
Unelma
Olen jättänyt niin paljon asioita tekemättä. Missä minulle maksetaan takaisin ne hetken, jolloin olen luopunut itsestäni, koska en ole halunnut loukata ketään?
Ei missään. Maksu on jo tapahtunut. Korkein maksu on, kun oivaltaa itsensä. Se on se, mikä on.
Silloin kaikki on selvää. Ja kaikki tapahtuu juuri nyt. Ei ole katumusta, koska tietää, että elämän jokainen hetki ja jokainen valinta on johtanut vain tähän hetkeen.
Oikeastaan kaikki on tässä ja nyt.
Kiitos kaikesta. <3
Ei missään. Maksu on jo tapahtunut. Korkein maksu on, kun oivaltaa itsensä. Se on se, mikä on.
Silloin kaikki on selvää. Ja kaikki tapahtuu juuri nyt. Ei ole katumusta, koska tietää, että elämän jokainen hetki ja jokainen valinta on johtanut vain tähän hetkeen.
Oikeastaan kaikki on tässä ja nyt.
Kiitos kaikesta. <3
Intohimo
Miten elää sellaista elämää kuin haluaa?
Tuo kysymys jäi minulla päällimmäiseksi, kun kävin Hengen ja tiedon messuilla Helsingissä viime viikonloppuna. Mietin tuota kysymystä vakavissani.
Nyt tuo kysymys ei enää liikuta minua. En voi saada selville vastausta siihen miettimällä. Teen valinnat sydämeni mukaan. Jos haluan, että elämäni on runsasta ja iloista, en voi tehdä sydämeni vastaisia valintoja. Tämän tajusin.
Rakkaus on niin yksinkertaista. Nyt tuntuu minulle tärkeimmältä seurata intohimoani, seurata sitä, mikä sytyttää minut.
Olin niin kauan lähes kuolleena. En enää tunnistanut itseäni ja tarpeitani. Millään ei ollut enää mitään väliä.
Nyt tajuan: olen uskollinen itselleni - se on kaiken ydin. Ja kuuntelen sisälläni olevaa rakkautta. :)
Kaikki järkeilyt on järkeilty. Pyrin nyt keskittymään siihen, mikä sytyttää minut elämään, mikä täyttää minut yksinkertaisella onnella ja mikä palkitsee pelkällä olemassaolollaan.
<3
Heli
Tuo kysymys jäi minulla päällimmäiseksi, kun kävin Hengen ja tiedon messuilla Helsingissä viime viikonloppuna. Mietin tuota kysymystä vakavissani.
Nyt tuo kysymys ei enää liikuta minua. En voi saada selville vastausta siihen miettimällä. Teen valinnat sydämeni mukaan. Jos haluan, että elämäni on runsasta ja iloista, en voi tehdä sydämeni vastaisia valintoja. Tämän tajusin.
Rakkaus on niin yksinkertaista. Nyt tuntuu minulle tärkeimmältä seurata intohimoani, seurata sitä, mikä sytyttää minut.
Olin niin kauan lähes kuolleena. En enää tunnistanut itseäni ja tarpeitani. Millään ei ollut enää mitään väliä.
Nyt tajuan: olen uskollinen itselleni - se on kaiken ydin. Ja kuuntelen sisälläni olevaa rakkautta. :)
Kaikki järkeilyt on järkeilty. Pyrin nyt keskittymään siihen, mikä sytyttää minut elämään, mikä täyttää minut yksinkertaisella onnella ja mikä palkitsee pelkällä olemassaolollaan.
<3
Heli
Sinä olet minulle tärkeä. Rakastan sinua.
Minä olen. Oletko sinä se, kuka haluat olla? Toteutanko vain ulkoa opittua kaavaa? En toteuta. Se ei ole helppo tie, ja sitä pelkään. Se on jännittävää ja palkitsevaa, mutta myös ajoittain pelottavaa ja kaikki eivät ole silloin ystäviäni..
Vapaa olemassaolo vaatii rohkeutta, vastuunottamista, omaa voimaa, uskoa. Saa sanoa, jos jokin unohtui pois listalta, varmasti unohtui. Usko kauneuteen on tässä maailmassa koetuksella. Itsekin hylkäsin sen uskon, koska jokin veti alaspäin. Sain kuitenkin tänään sellaisen lahjan Kaikkeudelta, että olen ikuisesti kiitollinen. Ihminen, johon tutustuin hetki sitten, kuunteli minun huoliani niin läsnäolevasti, etten ole pitkään aikaan kokenut sellaista turvallisuutta.
Sen kokemuksen myötä minussa nousi sellainen halu parempaan, halu toteuttaa itseäni, halu uskoa itseeni.
Se, miltä tänään tuntuu, on jokin opas siitä, miten olen itseäni kohdellut, tai miten minun kannattaa itseäni kohdella. Joskus tarvitsee potkua persauksille, toisinaan tarvitsee lempeyttä, ymmärrystä, myötätuntoa. Sitä jälkimmäistä minä tarvitsin tänään, ja jo se, että sen tajuan, helpottaa oloani.
Mitoitan ja suunnittelen elämääni nyt tämän oivalluksen pohjalta. Otan pieniä askelia, ja kaikki tekemäni ratkaisut hyväksytän sillä, mihin uskon. :)
Turvaan Jumalaan kaikessa, mitä pelkään. Siitä saan kaiken tarvittavan voiman.
Kiitos, kiitos, kiitos. <3
Vapaa olemassaolo vaatii rohkeutta, vastuunottamista, omaa voimaa, uskoa. Saa sanoa, jos jokin unohtui pois listalta, varmasti unohtui. Usko kauneuteen on tässä maailmassa koetuksella. Itsekin hylkäsin sen uskon, koska jokin veti alaspäin. Sain kuitenkin tänään sellaisen lahjan Kaikkeudelta, että olen ikuisesti kiitollinen. Ihminen, johon tutustuin hetki sitten, kuunteli minun huoliani niin läsnäolevasti, etten ole pitkään aikaan kokenut sellaista turvallisuutta.
Sen kokemuksen myötä minussa nousi sellainen halu parempaan, halu toteuttaa itseäni, halu uskoa itseeni.
Se, miltä tänään tuntuu, on jokin opas siitä, miten olen itseäni kohdellut, tai miten minun kannattaa itseäni kohdella. Joskus tarvitsee potkua persauksille, toisinaan tarvitsee lempeyttä, ymmärrystä, myötätuntoa. Sitä jälkimmäistä minä tarvitsin tänään, ja jo se, että sen tajuan, helpottaa oloani.
Mitoitan ja suunnittelen elämääni nyt tämän oivalluksen pohjalta. Otan pieniä askelia, ja kaikki tekemäni ratkaisut hyväksytän sillä, mihin uskon. :)
Turvaan Jumalaan kaikessa, mitä pelkään. Siitä saan kaiken tarvittavan voiman.
Kiitos, kiitos, kiitos. <3
lauantai 1. lokakuuta 2011
Mietteitä yöhön ja seuraaviin päiviin.
1.10.11
En etsi totuuksia itseni ulkopuolelta.
Annan itseni levähtää omassa totuudessani.
Sallin sen laajeta ja antaa minulle voimaa.
Pyrin vastaanottamaan mitä toisilla on annettavana.
Jätän kaiken Luojan haltuun.
Tiedän, että teen joka hetkessä parhaani ja kehityn koko ajan.
Sallin itselleni epäonnistumiset.
Kaikki on juuri nyt hyvin. Luotan, että näin on.
Kiitos.
<3
Heli
En etsi totuuksia itseni ulkopuolelta.
Annan itseni levähtää omassa totuudessani.
Sallin sen laajeta ja antaa minulle voimaa.
Pyrin vastaanottamaan mitä toisilla on annettavana.
Jätän kaiken Luojan haltuun.
Tiedän, että teen joka hetkessä parhaani ja kehityn koko ajan.
Sallin itselleni epäonnistumiset.
Kaikki on juuri nyt hyvin. Luotan, että näin on.
Kiitos.
<3
Heli
lauantai 24. syyskuuta 2011
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
Voimat ovat ehtyneet. Annan niiden uusiutua rauhassa ja luotan uuteen päivään.
Yhteys jonka kadotin on minussa itsessäni. En pakota sitä, annan sen syntyä uudelleen niin kuin kaikki käy elämässä: luonnollisesti.
Tahdon sanoa tämän niille, jotka laillani tuntevat itsensä yksinäiseksi. <3
Et kenties ymmärrä, miten saat tilanteen korjattua. Tunnet itsesi eksyneeksi ja suorastaan pelkäät, ettet saa tilannetta mitenkään paremmaksi.
En voi sanoa, miten pääset eteenpäin. En voi sanoa, ettet ole jo tehnyt tarpeeksi.
En voi sanoa, että olen tukenasi.
Voin sanoa vain, että ykseydessä olen kanssasi. Ja, että joka päivä, kun rohkaistun, kohtaan veljiäsi ja sisariasi, ja teen tunnetuksi sitä, mitä tahdon.
Rohkaisen sinua tielläsi. <3
Yhteys jonka kadotin on minussa itsessäni. En pakota sitä, annan sen syntyä uudelleen niin kuin kaikki käy elämässä: luonnollisesti.
Tahdon sanoa tämän niille, jotka laillani tuntevat itsensä yksinäiseksi. <3
Et kenties ymmärrä, miten saat tilanteen korjattua. Tunnet itsesi eksyneeksi ja suorastaan pelkäät, ettet saa tilannetta mitenkään paremmaksi.
En voi sanoa, miten pääset eteenpäin. En voi sanoa, ettet ole jo tehnyt tarpeeksi.
En voi sanoa, että olen tukenasi.
Voin sanoa vain, että ykseydessä olen kanssasi. Ja, että joka päivä, kun rohkaistun, kohtaan veljiäsi ja sisariasi, ja teen tunnetuksi sitä, mitä tahdon.
Rohkaisen sinua tielläsi. <3
maanantai 19. syyskuuta 2011
Viattomuuden menetys, onko sitä?
Olenko niin vihreä, etten näe valheiden läpi?
Tahdonko sitä, mitä tahdon, millä hinnalla hyvänsä?
Kuka kysyy ja mitä ? - Täysin alitajuntaisia kysymyksiä. :)
Tänään koin niin valtavaa onnistumista ja yllätyin myös täydellisesti ja myös pelästyin, mutten järkyttynyt.
Olin omassa keskuksessani ja olen ylpeä siitä.
Mitä tahansa tapahtuu, meidän ei tarvitse luopua omasta rauhastamme. Se on aina läsnä. Hallelujaa.
Ihmisyys on puhuttanut minua viime aikoina. En ole ollut asian kanssa kovinkaan sinut koskaan. Nyt alan päästä jyvälle. :)
Tunteeni ovat virranneet, ja alan tosiaan ymmärtää, että niissä ei ole mitään pahaa. :)
Alan ymmärtää ihmisyyttä ja ennen kaikkea itseäni sen vuoksi enemmän.
Elämästä tulee selvästi onnelisempaa sen myötä. :)
Rakkaus tekee haavoittuvaksi, muttei kovuus ole ennenkään ketään todella auttanut. :)
Miten toista autetaan? On helppoa sanoa, että auttaa antamalla sen, mitä tämä pyytää.
Onko tämä todellista auttamista? Mielestäni ei ole. Ei aina.
Tänään autoin ihmistä ensin aivan liikaa, siis en auttanut ollenkaan, en edes itseäni. En tajunnut sitä vasta, kun
tilanne oli jo niin paha, että mitä tahansa olisi voinut tapahtua. Ei ole ensimmäinen kerta, että jotain tuollaista on
minulle tapahtunut, valitettavasti. Ymmärsin, että tähän liittyy jokin opetus. En ymmärtänyt tilannetta ensin
lainkaan. Toimin niin kuin ennenkin - miten olin tottunut.
Ratkaisu tuli,kun en enää järkeillyt, vaan toimin niin kuin hyvältä tuntui, ja mihin kaikki signaalit viittasivat. Olin
jämäkkä, enkä enää niin sanotusti auttanut, vaan puolustin omia rajojani ja oikeuksiani ja tein selväksi, mitä
suvaitsen, mitä en.
Nyt on helppo huokaista. Tuntuu, että selviän tämän jälkeen mistä tahansa. Olen mennyt läpi pahimpia
pelkojani ja tällä kertaa voitin. En ketään toista, vaan itseni. :)
Mitä on rakkaus. Se ei ole nöyristelyä. Se on rehellisyyttä. Mutta se ei ole tyhmyyttä. Se on tarkoituksen
mukaisuutta, viisautta. Niin ajattelen.
Kirsi Ranto kirjoitti Deepthi-blogissaan, että Amman neuvo on olla yhtä aikaa pehmeä kuin kukka ja kova
kuin timantti. Tämä neuvo jäi mieleeni, ja pohdin sitä mielessäni paljon.
Uskon sen pitävän paikkansa ja pidän sitä kullanarvoisena neuvona kaikille. <3
Olen ollut niin äärettömän sinisilmäinen ja lepsukin. Olen kuvitellut, että kaikki tahtovat hyvää ja ovat
vilpittömiä. Vasta nyt ymmärrän, että niin ei asia ole.
En kehota ketään olemaan ylivarovainen, enkä muutenkaan neuvo ketään. On itse huomattava, mutta kaikkea
ei tarvitse kokea. Mutta ehkä minun on pitänyt käydä nämä näin läpi. Helpommallakin olisi voinut selvitä,
vaikka nämä olenkin itse valinnut elämääni. ( Tiedostin vieläpä tänään pyytäneeni, että koen jotain tällaista.
Aivan muuta asiaa, mutta tuo konfliktitilanne tuli ikään kuin kaupan päällisinä) Ja nyt haluan helppoutta,
yksinkertaisuutta.
Hallelujaa.
Nyt olen rauhoittunut sen verran, että voin käydä nukkumaan. Kaunista yötä, jos valvot, ja nuku hyvin.
Heli
Tahdonko sitä, mitä tahdon, millä hinnalla hyvänsä?
Kuka kysyy ja mitä ? - Täysin alitajuntaisia kysymyksiä. :)
Tänään koin niin valtavaa onnistumista ja yllätyin myös täydellisesti ja myös pelästyin, mutten järkyttynyt.
Olin omassa keskuksessani ja olen ylpeä siitä.
Mitä tahansa tapahtuu, meidän ei tarvitse luopua omasta rauhastamme. Se on aina läsnä. Hallelujaa.
Ihmisyys on puhuttanut minua viime aikoina. En ole ollut asian kanssa kovinkaan sinut koskaan. Nyt alan päästä jyvälle. :)
Tunteeni ovat virranneet, ja alan tosiaan ymmärtää, että niissä ei ole mitään pahaa. :)
Alan ymmärtää ihmisyyttä ja ennen kaikkea itseäni sen vuoksi enemmän.
Elämästä tulee selvästi onnelisempaa sen myötä. :)
Rakkaus tekee haavoittuvaksi, muttei kovuus ole ennenkään ketään todella auttanut. :)
Miten toista autetaan? On helppoa sanoa, että auttaa antamalla sen, mitä tämä pyytää.
Onko tämä todellista auttamista? Mielestäni ei ole. Ei aina.
Tänään autoin ihmistä ensin aivan liikaa, siis en auttanut ollenkaan, en edes itseäni. En tajunnut sitä vasta, kun
tilanne oli jo niin paha, että mitä tahansa olisi voinut tapahtua. Ei ole ensimmäinen kerta, että jotain tuollaista on
minulle tapahtunut, valitettavasti. Ymmärsin, että tähän liittyy jokin opetus. En ymmärtänyt tilannetta ensin
lainkaan. Toimin niin kuin ennenkin - miten olin tottunut.
Ratkaisu tuli,kun en enää järkeillyt, vaan toimin niin kuin hyvältä tuntui, ja mihin kaikki signaalit viittasivat. Olin
jämäkkä, enkä enää niin sanotusti auttanut, vaan puolustin omia rajojani ja oikeuksiani ja tein selväksi, mitä
suvaitsen, mitä en.
Nyt on helppo huokaista. Tuntuu, että selviän tämän jälkeen mistä tahansa. Olen mennyt läpi pahimpia
pelkojani ja tällä kertaa voitin. En ketään toista, vaan itseni. :)
Mitä on rakkaus. Se ei ole nöyristelyä. Se on rehellisyyttä. Mutta se ei ole tyhmyyttä. Se on tarkoituksen
mukaisuutta, viisautta. Niin ajattelen.
Kirsi Ranto kirjoitti Deepthi-blogissaan, että Amman neuvo on olla yhtä aikaa pehmeä kuin kukka ja kova
kuin timantti. Tämä neuvo jäi mieleeni, ja pohdin sitä mielessäni paljon.
Uskon sen pitävän paikkansa ja pidän sitä kullanarvoisena neuvona kaikille. <3
Olen ollut niin äärettömän sinisilmäinen ja lepsukin. Olen kuvitellut, että kaikki tahtovat hyvää ja ovat
vilpittömiä. Vasta nyt ymmärrän, että niin ei asia ole.
En kehota ketään olemaan ylivarovainen, enkä muutenkaan neuvo ketään. On itse huomattava, mutta kaikkea
ei tarvitse kokea. Mutta ehkä minun on pitänyt käydä nämä näin läpi. Helpommallakin olisi voinut selvitä,
vaikka nämä olenkin itse valinnut elämääni. ( Tiedostin vieläpä tänään pyytäneeni, että koen jotain tällaista.
Aivan muuta asiaa, mutta tuo konfliktitilanne tuli ikään kuin kaupan päällisinä) Ja nyt haluan helppoutta,
yksinkertaisuutta.
Hallelujaa.
Nyt olen rauhoittunut sen verran, että voin käydä nukkumaan. Kaunista yötä, jos valvot, ja nuku hyvin.
Heli
keskiviikko 14. syyskuuta 2011
Anteeksi
En ymmärtänyt, että pelkäät. En ymmärtänyt, että kärsit.
En ymmärtänyt, että olet pieni niin kuin minäkin Kaikkeuteen verrattuna.
Että kaikki mitä koemme on vain pieni aallon liikahdus pinnalla kun syvällä meren sylissä on totuus ja rauha kaikkien ulottuvilla.
"Unohda aalto
Ei se enää tule.
Ei mikään ollut vettä raskaampaa.
Unohda kaikki.
Tämä silmänlume.
Ja tämä leikki
joka uuvuttaa.
Näe etäälle ja elä lokinlento.
Sen levollinen kaari maisemaan.
Ja sitten laulu.
Hiljainen ja hento.
Ja pieni laine
kuulumaisillaan."
- Mirkka Rekola
En ymmärtänyt, että olet pieni niin kuin minäkin Kaikkeuteen verrattuna.
Että kaikki mitä koemme on vain pieni aallon liikahdus pinnalla kun syvällä meren sylissä on totuus ja rauha kaikkien ulottuvilla.
"Unohda aalto
Ei se enää tule.
Ei mikään ollut vettä raskaampaa.
Unohda kaikki.
Tämä silmänlume.
Ja tämä leikki
joka uuvuttaa.
Näe etäälle ja elä lokinlento.
Sen levollinen kaari maisemaan.
Ja sitten laulu.
Hiljainen ja hento.
Ja pieni laine
kuulumaisillaan."
- Mirkka Rekola
Miten rakastaa itseään?
Turhan aikaista vaalimista. Kopeilua.
Kyllä Siperia opettaa. Ja opettaa kovasti.
Yhteys pelastaa.
Kyllä Siperia opettaa. Ja opettaa kovasti.
Yhteys pelastaa.
Kuinka toista satuttaa
Löytää toisen heikoin kohta. Löytää missä toinen jo valmiiksi epäilee itseään.
Antaa sen sitten laantua. Silti, miten voi kuvitella antavansa anteeksi?
Menee itseensä. Löytää rauhan. Löytää vapauden. Löytää hyväksynnän, ulkopuolella arvostelun ja hyljeksinnän.
Minä olen. Ja me kaikki - yhtä.
Ilo ja rakkaus. Te - missä?
Kaikkeus, kotini, oma turvani. Lopun alku.
Tahto pyristelee vastaan.
Tahto satuttaa.
Tahto löytää kodin.
Satumaa. Onnen maa.
Om
Antaa sen sitten laantua. Silti, miten voi kuvitella antavansa anteeksi?
Menee itseensä. Löytää rauhan. Löytää vapauden. Löytää hyväksynnän, ulkopuolella arvostelun ja hyljeksinnän.
Minä olen. Ja me kaikki - yhtä.
Ilo ja rakkaus. Te - missä?
Kaikkeus, kotini, oma turvani. Lopun alku.
Tahto pyristelee vastaan.
Tahto satuttaa.
Tahto löytää kodin.
Satumaa. Onnen maa.
Om
Kuinka minulla kaikki alkoi - herääminen
Hei!
Päätin ensin kirjoittaa anteeksiantamisen vaikeudesta, mutta teksti alkoi virrata ja tulos on alku heräämisprosessistani, johon myös liittyy ortoreksiani alku ja muut asiat. Lukekaa, jos kiinnostaa. Pitkä teksti tiedän, mutta tuntuu tärkeältä itselle. Alun perin minun olikin tarkoitus kirjoittaa täällä paranemisprosessistani ja tässä nyt kerron niin hyvin kuin nyt kykenen, kuinka kaikki alkoi.
Nykytilanne
Minulla on nyt sellainen tilanne, että olen keskellä melkoista mylläkkää. Olen käsitellyt hirveän määrän tunnepitoista materiaalia vuosien varrelta ja välillä on tuntunut, ettei loppua näy. Olen ollut vihainen, koska olen ikään kuin katsellut ulkopuolisena elämääni ja jättänyt sanomatta ja tekemättä niin paljon Ennen kaikkea olen laiminlyönyt omat rajani.
Tästä asiasta olen ollut melkoisen surullinen ja minua ottaa päähän, kun edelleen käyttäytymiseni ja puheeni usein antaa ymmärtää, etten välitä siitä, mitä koen.
On se hassua, että työkalupakissani ei ole ollut mitään keinoa käsitellä sellaisia tilanteita, joissa koen olevani altavastaaja tai joku toivoo minun käyttäytyvän jollakin lailla ja itse en halua.
On tuntunut epäreilulta huomata olevansa vihainen jostain vuosien takaisesta jutusta, koska ei ole sillä hetkellä saanut sanaa suustaan, eikä ole edes tiennyt itse, mitä haluaa - tai ainakaan osannut ilmaista sitä sanallisesti.
Olen ollut niin vihainen ja kun nyt oikein mietin, kenelle, niin itselleni. En ole antanut itselleni ääntäni, enkä tilaani.
Sitä ei saa takaisin. Sen äänen ja tilan voin ottaa itselleni aina tässä hetkessä. Voin säveltää ja laulaa ja ilmaista itseäni kaikin tavoin. Lähdin liikkeelle noilla luovilla menetelmillä. Nyt on puheen aika. Tuntuu hyvältä sanoa oma totuutensa. Olen yrittänyt niin kovasti olla henkinen ja milloin mitäkin.
Nyt ymmärrän, että en tarvitse muuta kuin oman itseni - en tunteen, minkä saan hengittämisestä, olemisesta, yhteydestä muihin ihmisiin ja luontoon.
Yksinolo on sekä siunaus että harmi. Olen alkanut taas nauttia siitä. Silti pakenenkin sen kautta asioita ja tilanteita, joiden pelkään satuttavan itseäni.
Itsekuri on myös pulmallinen juttu. Aiemmin en halunnut harjoitella niin paljon esimerkiksi laulamista, mutta välillä ajoin itseni kunnolla suorittamaan ja yrittämään, vaikka olisin kaivannut ihan tavallisia asioita. Opiskeluaikanani Raahessa eristäydyin oikein kunnolla, kun koin että on tärkeämpää harjoitella kuin tavata ihmisiä ja pitää hauskaa.
Nyt sitten huomaan, että esimerkiksi viime kesä kului lähinnä neljän seinän sisällä lauluja kirjoittaen ja toisaalta olin niin voimaton, etten jaksanut edes lähteä ulos, enkä pystynyt panikoimiseltani.
No, nyt näyttää paremmalta, mutta tasapainon hakemisessa on todella paljon töitä. Miten paljon tehdä töitä, kun ei tiedä, mistä oikein yleensä ottaen väsyy? Kuinka paljon voi nähdä ihmisiä, ilman, että uupuu siitä, ettei enää kuuntele omia tarpeitaan, eikä osaa levätä? Kuinka paljon yleensä saa innostua, ettei mene vaan överiksi?
Tuon jälkimmäisen heitin puolivitsillä, kun todella huomasin, että pidän usein ongelmana sitä, että innostun liikaa jostain tekemästäni ihanasta asiasta. Yleensä sitten tämän innostuksen vastareaktiona alankin oikein karsimaan kaiken kivan elämästäni ja esimerkiksi köyhäilemään oikein kunnolla.
Noh, tällaista hakemistahan se on itsekunkin elämä enemmän ja vähemmän sen tiedostaen.
Heräämisen alkutaipale
Henkisyydessä oli alun perin minulle se hyvä juttu, että saatoin todeta, etten jaksa ja, että kaikki velvollisuudet saavat vähän aikaa odottaa - nyt haluan vihdoinkin tutustua siihen, kuka todella olen.
Hienoa kai. Se kesti aikansa, se auvoinen vaihe, kun en vielä tajunnut, että tähän kuuluu kamalasti työtä ja, että itsensä kohtaaminen ei todellakaan ole kivaa.
Kanavoin mielenkiintoni ensin ravintoon ja terveyden maksimoimiseen, myös lähipiirissäni. Tämä lähestymistapa sai aikaan itselläni ensin paljon hyvää ja energiaa, muilla lähinnä ärsyyntymistä tai aitoa kiitollisuutta pienissä määrin. Koin olevani kuin mikäkin ylijumala, joka sanelee toisille, miten heidän pitäisi elämänsä elää, vaikka en edes ollut kohdannut omaa avuttomuuttani siellä jossain sisällä olevassa pienessä lapsessa.
Esitin aikani pärjäävän itsenäisen aikuisen roolia, kunnes tajusin, että tämä oli todellakin vain rooli, joka oli korvannut aikaisemman hauraan ja etsivän nuoren naisen. En ollut edes löytänyt muuta kuin uuden keinon, jolla löin maailmankuvani lukkoon, ja sanoin, että näin minä ajattelen ja tällainen minä olen.
Tuntuu, että tuohon liittyy niin paljon: klassinen lauluharrastukseni, pianonsoittoni, joogaharrastukseni, ravintoinnostukseni. Hienoja asioita, mutta myös liiallisena liiallisia.
Buustasin egoani minkä kerkisin auttajanroolillani ja joogaharrastajan roolillani. Ajattelin, että nyt olen ratkaissut elämäni parhain päin.
Moni oikein kehui minua uudesta ryhdikkäästä olemuksestani ja paremmasta keskittymiskyvystäni ja aidommasta olemuksestani. Kyllähän minä olin varmasti aidompi, en sitä kiistä. Silti vedin yhä roolia.
Sain myös kuulla, että olen liian laiha, ja moni kauhisteli ruokailutottumuksiani ja ihmetteli, mitä ylipäätään oikein syön. Kilokalorimääräni olivat päivässä parhaimmillan 1200 ja keskimäärin noin 400-500. Toki parempiakin kausia oli. Vakuutin, että jaksan, kun onhan luomussa niin paljon enemmän ravintoaineita. Söin ravintolisiä.
Toisaalta en ollut enää juuri ollenkaan flunssainen ja astmanikin lähes parantui. Tämä olikin ollut päämääräni - parantaa itseni ruokavaliolla. Olin lukenut useita kirjoja. Muuten en juurikaan tuntenut oikein sopivani ravintoihmisten joukkoon. Jokin minussa sanoi, että jokin on vialla, kun on niin hienoa vakuutella koko ajan ihmisille tätä asiaa.
Minusta oli oikeastaan aika halveksittavaa, että joku vielä kehtasi myrkyttää itseään valkoisella sokerilla ja vehnäjauhoilla. Myös isäni ruokavalioon koin asiakseni puuttua. Kansanparantajatuttuni mielestä isälläni ei ollut elämän halua, kun hän ei suostunut luopumaan ruisleivästä, tomaatista ja kahvista, vaikka nämä pahentaisivatkin jonkin opin mukaan hänen nivelreumaansa. Isäni taas ei kestänyt katsella purkkejani ja syömistäni.
-- Tässä kaikki tällä erää. Jatkan toisessa tekstissä tai jatkan tähän samaan postaukseen myöhemmin.
Hyvää yöt.
Heli
Päätin ensin kirjoittaa anteeksiantamisen vaikeudesta, mutta teksti alkoi virrata ja tulos on alku heräämisprosessistani, johon myös liittyy ortoreksiani alku ja muut asiat. Lukekaa, jos kiinnostaa. Pitkä teksti tiedän, mutta tuntuu tärkeältä itselle. Alun perin minun olikin tarkoitus kirjoittaa täällä paranemisprosessistani ja tässä nyt kerron niin hyvin kuin nyt kykenen, kuinka kaikki alkoi.
Nykytilanne
Minulla on nyt sellainen tilanne, että olen keskellä melkoista mylläkkää. Olen käsitellyt hirveän määrän tunnepitoista materiaalia vuosien varrelta ja välillä on tuntunut, ettei loppua näy. Olen ollut vihainen, koska olen ikään kuin katsellut ulkopuolisena elämääni ja jättänyt sanomatta ja tekemättä niin paljon Ennen kaikkea olen laiminlyönyt omat rajani.
Tästä asiasta olen ollut melkoisen surullinen ja minua ottaa päähän, kun edelleen käyttäytymiseni ja puheeni usein antaa ymmärtää, etten välitä siitä, mitä koen.
On se hassua, että työkalupakissani ei ole ollut mitään keinoa käsitellä sellaisia tilanteita, joissa koen olevani altavastaaja tai joku toivoo minun käyttäytyvän jollakin lailla ja itse en halua.
On tuntunut epäreilulta huomata olevansa vihainen jostain vuosien takaisesta jutusta, koska ei ole sillä hetkellä saanut sanaa suustaan, eikä ole edes tiennyt itse, mitä haluaa - tai ainakaan osannut ilmaista sitä sanallisesti.
Olen ollut niin vihainen ja kun nyt oikein mietin, kenelle, niin itselleni. En ole antanut itselleni ääntäni, enkä tilaani.
Sitä ei saa takaisin. Sen äänen ja tilan voin ottaa itselleni aina tässä hetkessä. Voin säveltää ja laulaa ja ilmaista itseäni kaikin tavoin. Lähdin liikkeelle noilla luovilla menetelmillä. Nyt on puheen aika. Tuntuu hyvältä sanoa oma totuutensa. Olen yrittänyt niin kovasti olla henkinen ja milloin mitäkin.
Nyt ymmärrän, että en tarvitse muuta kuin oman itseni - en tunteen, minkä saan hengittämisestä, olemisesta, yhteydestä muihin ihmisiin ja luontoon.
Yksinolo on sekä siunaus että harmi. Olen alkanut taas nauttia siitä. Silti pakenenkin sen kautta asioita ja tilanteita, joiden pelkään satuttavan itseäni.
Itsekuri on myös pulmallinen juttu. Aiemmin en halunnut harjoitella niin paljon esimerkiksi laulamista, mutta välillä ajoin itseni kunnolla suorittamaan ja yrittämään, vaikka olisin kaivannut ihan tavallisia asioita. Opiskeluaikanani Raahessa eristäydyin oikein kunnolla, kun koin että on tärkeämpää harjoitella kuin tavata ihmisiä ja pitää hauskaa.
Nyt sitten huomaan, että esimerkiksi viime kesä kului lähinnä neljän seinän sisällä lauluja kirjoittaen ja toisaalta olin niin voimaton, etten jaksanut edes lähteä ulos, enkä pystynyt panikoimiseltani.
No, nyt näyttää paremmalta, mutta tasapainon hakemisessa on todella paljon töitä. Miten paljon tehdä töitä, kun ei tiedä, mistä oikein yleensä ottaen väsyy? Kuinka paljon voi nähdä ihmisiä, ilman, että uupuu siitä, ettei enää kuuntele omia tarpeitaan, eikä osaa levätä? Kuinka paljon yleensä saa innostua, ettei mene vaan överiksi?
Tuon jälkimmäisen heitin puolivitsillä, kun todella huomasin, että pidän usein ongelmana sitä, että innostun liikaa jostain tekemästäni ihanasta asiasta. Yleensä sitten tämän innostuksen vastareaktiona alankin oikein karsimaan kaiken kivan elämästäni ja esimerkiksi köyhäilemään oikein kunnolla.
Noh, tällaista hakemistahan se on itsekunkin elämä enemmän ja vähemmän sen tiedostaen.
Heräämisen alkutaipale
Henkisyydessä oli alun perin minulle se hyvä juttu, että saatoin todeta, etten jaksa ja, että kaikki velvollisuudet saavat vähän aikaa odottaa - nyt haluan vihdoinkin tutustua siihen, kuka todella olen.
Hienoa kai. Se kesti aikansa, se auvoinen vaihe, kun en vielä tajunnut, että tähän kuuluu kamalasti työtä ja, että itsensä kohtaaminen ei todellakaan ole kivaa.
Kanavoin mielenkiintoni ensin ravintoon ja terveyden maksimoimiseen, myös lähipiirissäni. Tämä lähestymistapa sai aikaan itselläni ensin paljon hyvää ja energiaa, muilla lähinnä ärsyyntymistä tai aitoa kiitollisuutta pienissä määrin. Koin olevani kuin mikäkin ylijumala, joka sanelee toisille, miten heidän pitäisi elämänsä elää, vaikka en edes ollut kohdannut omaa avuttomuuttani siellä jossain sisällä olevassa pienessä lapsessa.
Esitin aikani pärjäävän itsenäisen aikuisen roolia, kunnes tajusin, että tämä oli todellakin vain rooli, joka oli korvannut aikaisemman hauraan ja etsivän nuoren naisen. En ollut edes löytänyt muuta kuin uuden keinon, jolla löin maailmankuvani lukkoon, ja sanoin, että näin minä ajattelen ja tällainen minä olen.
Tuntuu, että tuohon liittyy niin paljon: klassinen lauluharrastukseni, pianonsoittoni, joogaharrastukseni, ravintoinnostukseni. Hienoja asioita, mutta myös liiallisena liiallisia.
Buustasin egoani minkä kerkisin auttajanroolillani ja joogaharrastajan roolillani. Ajattelin, että nyt olen ratkaissut elämäni parhain päin.
Moni oikein kehui minua uudesta ryhdikkäästä olemuksestani ja paremmasta keskittymiskyvystäni ja aidommasta olemuksestani. Kyllähän minä olin varmasti aidompi, en sitä kiistä. Silti vedin yhä roolia.
Sain myös kuulla, että olen liian laiha, ja moni kauhisteli ruokailutottumuksiani ja ihmetteli, mitä ylipäätään oikein syön. Kilokalorimääräni olivat päivässä parhaimmillan 1200 ja keskimäärin noin 400-500. Toki parempiakin kausia oli. Vakuutin, että jaksan, kun onhan luomussa niin paljon enemmän ravintoaineita. Söin ravintolisiä.
Toisaalta en ollut enää juuri ollenkaan flunssainen ja astmanikin lähes parantui. Tämä olikin ollut päämääräni - parantaa itseni ruokavaliolla. Olin lukenut useita kirjoja. Muuten en juurikaan tuntenut oikein sopivani ravintoihmisten joukkoon. Jokin minussa sanoi, että jokin on vialla, kun on niin hienoa vakuutella koko ajan ihmisille tätä asiaa.
Minusta oli oikeastaan aika halveksittavaa, että joku vielä kehtasi myrkyttää itseään valkoisella sokerilla ja vehnäjauhoilla. Myös isäni ruokavalioon koin asiakseni puuttua. Kansanparantajatuttuni mielestä isälläni ei ollut elämän halua, kun hän ei suostunut luopumaan ruisleivästä, tomaatista ja kahvista, vaikka nämä pahentaisivatkin jonkin opin mukaan hänen nivelreumaansa. Isäni taas ei kestänyt katsella purkkejani ja syömistäni.
-- Tässä kaikki tällä erää. Jatkan toisessa tekstissä tai jatkan tähän samaan postaukseen myöhemmin.
Hyvää yöt.
Heli
maanantai 12. syyskuuta 2011
Huomioita kehon asennoista, meditointia, kanavointia ja oman tien kulkemista
Tein perjantaina kiinnostavan huomion ystäväni avustuksella.
Puhuin puhelimessa hänen kanssaan ja ääneni tuntui melkein lähtevän. Hän huomautti, että ohjaisin ääneni enemmän nenään, jotta kurkkuni säästyisi. En ollut edes huomannut kuinka takainen ja kurkussa puheääneni oli.
No, otin neuvosta vaarin ja puhuin enemmän nenään päin. Heti huomasin, kuinka puheeni helpottui, mutta samalla myös oloni keveni suurin piirtein kymmeniä kiloja. :) Tuntui, että olin luottavaisempi ja positiivisempi.
Nyt äsken tässä koneella suoristin niskaani ja välittömästi huomasin, kuinka minä olin enemmän kehossani ja päättäväisempi sen suhteen mitä aion tehdä ja määrätietoisempi. Olin jo jonkin aikaa ollut tässä koneella. Nyt sain kunnon sysäyksen alkaa kirjoittaa tästä asiasta.
Noin pari vuotta sitten luin Luule Viilman Paras lääkäri-kirjasarjaa ja siinä neuvottiin, kuinka tärkeää on suoristaa selkäranka aina heti päivän aluksi. Neuvot on mielestäni oikein hyviä, joten suosittelen lämpimästi, jos jotakuta kiinnostaa.
Teen myöskin aina välillä intuitiivista kehojumppaa ja kehollisuus tuntuu muutenkin olevan minulle tärkeä seikka olemassaolossani. Tärkeä ja haasteellinen. En sanoisi vaikea, koska tuntuu, että intuitioni toimii siinä loistavasti, mutta että pääsen sille tasolle, että kuuntelen kehoani ja hoivaan sitä, niin siihen menee välillä aikaa, jos olen ajautunut pois tasapainosta. Joudun ikään kuin herättelemään ja johdattelemaan itseäni kohti kehollisuutta.
Meditoinnista ja kanavoinnista
Tänään meditoin taas pitkästä aikaa - siis oikein ohjeiden mukaan. Se tuntui hyvältä, mutta aina mietityttää sopiiko se todella minulle silloin, kun olen jo muutenkin päättämätön ja ilmassa.
Menee jonkin aikaa, että tulen jostain takaisin. Saan helposti paljon mielikuvia ja olen jonkin aikaa niillä tasoilla ja näen värejä, ja olen sfääreissä.
Tänääänkin kävi niin. Ehkä se on jotenkin tärkeää. Yhdessä vaiheessa kanavoinkin jonkun verran, mutta huomasin, että oma mielikuvitus egon kautta lisää todella helposti omiaan ja se homma myös helposti nousee hattuun.
Itse pidän eniten yksinkertaisista viesteistä: olen turvassa, kaikki on hyvin...
Yhden laki kirjassa, joka löytyy täältä, yhdenlaki.wordpress.com/lataa-e-kirja/, kerrotaan juuri johdannossa kanavoinnista, ja sain vahvistusta siihen, minkä olin jo havainnutkin, että kanavoijan pitäisi olla puhdas, ja ego
menee helposti hänkkäröimään väliin ja, että motiivien pitäisi olla pyyteettömät ja, että nöyryys on tärkeää.
On sellainen olo, että nyt keskityn itseeni. En enää auta niin paljon muita, vaan keskityn omiin tavoitteisiini ja siinä sivussa autan muita sen verran kuin jaksan. Olen yhteydessä lähes päivittäin enkeliini ja muihin sekalaiseen seurakuntaan, josta minulla ei ole vielä täyttä varmuutta, jos koskaan, mitä tahoja he edustavat ja, mitkä heidän motiivinsa aina ovat. Onneksi erottelukykyni on lähiaikoina kehittynyt huimasti, ja alan erottaa pyyteettömät viestit muusta.
Tämä on todellakin mielenkiintoinen matka, ja kuten huomaa, niin välillä tuskin unta saa, kun päässä on niin paljon ajatuksia. Parhaani mukaan maadoitan itseäni ja oleilen käytännön tasolla ja toimin niin kuin pystyn.
Ajattelun raskaus ja ihanuus ja oma tie
Minua kyllä lohdutti suuresti, kun ystäväni tänään sanoi, että sillä on jokin tarkoitus, että ajattelen niin paljon. Olen ajatellut, että minun pitää muuttaa tämä asia ja nähdä se puutteena. Hän tietenkin sanoi, että jokin tarkoitus sillä on, millaiseksi ihminen luodaan.
Jokaisella on kumminkin omat vahvuutensa. Itseään ei voi paeta loputtomiin tai yritä muokata sellaiseksi kuin kuvittelee muiden haluavan itsensä olevan. Niin, ja vertailu on tietenkin pahasta. :) Ainakin, jos haluaa edistyä omalla sarallaan omilla ehdoillaan.
Tuntuu, että olen jo nyt sen puolestapuhuja, että jokainen eläisi omaa elämäänsä. Ainakin yhdelle ystävälle ehdotin uutta näkökulmaa, kun tämä valitti minulle työolojaan, ja surin, että hänen lahjakkuutensa tuntui menevän hukkaaan, eikä hänen työpanostaan arvostettu ja etenemismahdollisuudet vaikuttivat olemattomilta. En sanonut, että hänen pitäisi lopettaa työt. Avasin vain hieman hänen silmiään.
Varmasti rasittavuuteen asti olen hehkuttanut vapauden puolesta ja kehottanut kulkemaan omia teitään. Itse olen vasta oman tieni alussa, ja siihen varmasti jossain vaiheessa tulee kuulumaan kompromisseja.
Tämä irtiottoni systeemistä ja kuoroharrastuksestani tuntuu vetelevän viiimeisiään. Haluan toimia osana järjestelmää, mutta mahdollisuuksine mukaan omilla ehdoillani. Pelkään, että olen liian ylpeä ja itsekäs toimiessani, kuten toimin, mutta tuntuu, ettei vaihtoehtoja minulle juurikaan ole.
Jossain määrin tulen aina varmaan olemaan jonkun mielestä itsepäinen ja tyhmäkin. Ei minua kiinnosta. Olen käynyt kovan koulun itseni tuntemaan opettelemisessa jo nyt, eikä minua hirveästi enää jaksa kiinnostaa se, mitä mieltä joku valinnoistani on.
Saa haukkua, saa kyseenalaistaa. Tuntuu, että se on tarpeellistakin, jotta tiedän, mitä mieltä itse olen.
Ja kyllä minäkin niitä oikeita töitä teen, kun olen päässyt alkuun tässä kuntoutumisessa. Nyt olen lähinnä kasannut sirpaleisen olemukseni kokoon.
En väitä, että olisin varmaan vieläkään mikään vakio, enkä halua, että sellaista minulta tai keneltäkään vaaditaan. Enkä väitä, että ymmärtäisin ihmisenä olemisestakaan hirveästi yhtään mitään. On suuri ilo aidosti ihmetellä ja antaa kaiken vain virrata lävitseen.
Pyyteetön tekeminen on myös hienoa. Arvostan kaikkia, jotka tekevät mitä tahansa odottamatta sen kummempaa kiitosta tekemisestään.
Tuntuu, että nyt olen kiertänyt tämän blogin kanssa ikään kuin kehän ja palannut niihin mietteisiin, mitä blogini alussa olin ajatellut käsitellä. Saa nähdä, mikä tämän kohtalo on. Kirkastuuko mikään loppujen lopuksi, vai olenko yhtä ymmälläni vielä vuoden päästä elämästäni ja tämän kaiken tarkoituksesta? :)
Vai hyväksynkö, että on turha etsiä selityksiä tai edes pohtiakaan niitä, kuten e, on blogissaan , kirjoittanut? Tuntuu, että itselle on tärkeämpää nyt etsiä niitä juttuja, mitkä toimii ja tulkita omaa salaista kehon koodikieltään ja muitakin intuitiivisia viestejä, joita saan, mutta ennen kaikkea elää pelosta huolimatta niin täydesti kuin mahdollista, kuten nyt tunnen eläväni.
Tämä on nyt kyllä ennätyspitkä teksti. On vaan niin henki päällä ja tuntuu itselle tärkeältä kirjoittaa ajatuksiaan. :)
Nyt sanon hyvää yötä, toistamiseen ja oman tien kulkemista kaikille rohkeille sieluille. <3
Heli
Puhuin puhelimessa hänen kanssaan ja ääneni tuntui melkein lähtevän. Hän huomautti, että ohjaisin ääneni enemmän nenään, jotta kurkkuni säästyisi. En ollut edes huomannut kuinka takainen ja kurkussa puheääneni oli.
No, otin neuvosta vaarin ja puhuin enemmän nenään päin. Heti huomasin, kuinka puheeni helpottui, mutta samalla myös oloni keveni suurin piirtein kymmeniä kiloja. :) Tuntui, että olin luottavaisempi ja positiivisempi.
Nyt äsken tässä koneella suoristin niskaani ja välittömästi huomasin, kuinka minä olin enemmän kehossani ja päättäväisempi sen suhteen mitä aion tehdä ja määrätietoisempi. Olin jo jonkin aikaa ollut tässä koneella. Nyt sain kunnon sysäyksen alkaa kirjoittaa tästä asiasta.
Noin pari vuotta sitten luin Luule Viilman Paras lääkäri-kirjasarjaa ja siinä neuvottiin, kuinka tärkeää on suoristaa selkäranka aina heti päivän aluksi. Neuvot on mielestäni oikein hyviä, joten suosittelen lämpimästi, jos jotakuta kiinnostaa.
Teen myöskin aina välillä intuitiivista kehojumppaa ja kehollisuus tuntuu muutenkin olevan minulle tärkeä seikka olemassaolossani. Tärkeä ja haasteellinen. En sanoisi vaikea, koska tuntuu, että intuitioni toimii siinä loistavasti, mutta että pääsen sille tasolle, että kuuntelen kehoani ja hoivaan sitä, niin siihen menee välillä aikaa, jos olen ajautunut pois tasapainosta. Joudun ikään kuin herättelemään ja johdattelemaan itseäni kohti kehollisuutta.
Meditoinnista ja kanavoinnista
Tänään meditoin taas pitkästä aikaa - siis oikein ohjeiden mukaan. Se tuntui hyvältä, mutta aina mietityttää sopiiko se todella minulle silloin, kun olen jo muutenkin päättämätön ja ilmassa.
Menee jonkin aikaa, että tulen jostain takaisin. Saan helposti paljon mielikuvia ja olen jonkin aikaa niillä tasoilla ja näen värejä, ja olen sfääreissä.
Tänääänkin kävi niin. Ehkä se on jotenkin tärkeää. Yhdessä vaiheessa kanavoinkin jonkun verran, mutta huomasin, että oma mielikuvitus egon kautta lisää todella helposti omiaan ja se homma myös helposti nousee hattuun.
Itse pidän eniten yksinkertaisista viesteistä: olen turvassa, kaikki on hyvin...
Yhden laki kirjassa, joka löytyy täältä, yhdenlaki.wordpress.com/lataa-e-kirja/, kerrotaan juuri johdannossa kanavoinnista, ja sain vahvistusta siihen, minkä olin jo havainnutkin, että kanavoijan pitäisi olla puhdas, ja ego
menee helposti hänkkäröimään väliin ja, että motiivien pitäisi olla pyyteettömät ja, että nöyryys on tärkeää.
On sellainen olo, että nyt keskityn itseeni. En enää auta niin paljon muita, vaan keskityn omiin tavoitteisiini ja siinä sivussa autan muita sen verran kuin jaksan. Olen yhteydessä lähes päivittäin enkeliini ja muihin sekalaiseen seurakuntaan, josta minulla ei ole vielä täyttä varmuutta, jos koskaan, mitä tahoja he edustavat ja, mitkä heidän motiivinsa aina ovat. Onneksi erottelukykyni on lähiaikoina kehittynyt huimasti, ja alan erottaa pyyteettömät viestit muusta.
Tämä on todellakin mielenkiintoinen matka, ja kuten huomaa, niin välillä tuskin unta saa, kun päässä on niin paljon ajatuksia. Parhaani mukaan maadoitan itseäni ja oleilen käytännön tasolla ja toimin niin kuin pystyn.
Ajattelun raskaus ja ihanuus ja oma tie
Minua kyllä lohdutti suuresti, kun ystäväni tänään sanoi, että sillä on jokin tarkoitus, että ajattelen niin paljon. Olen ajatellut, että minun pitää muuttaa tämä asia ja nähdä se puutteena. Hän tietenkin sanoi, että jokin tarkoitus sillä on, millaiseksi ihminen luodaan.
Jokaisella on kumminkin omat vahvuutensa. Itseään ei voi paeta loputtomiin tai yritä muokata sellaiseksi kuin kuvittelee muiden haluavan itsensä olevan. Niin, ja vertailu on tietenkin pahasta. :) Ainakin, jos haluaa edistyä omalla sarallaan omilla ehdoillaan.
Tuntuu, että olen jo nyt sen puolestapuhuja, että jokainen eläisi omaa elämäänsä. Ainakin yhdelle ystävälle ehdotin uutta näkökulmaa, kun tämä valitti minulle työolojaan, ja surin, että hänen lahjakkuutensa tuntui menevän hukkaaan, eikä hänen työpanostaan arvostettu ja etenemismahdollisuudet vaikuttivat olemattomilta. En sanonut, että hänen pitäisi lopettaa työt. Avasin vain hieman hänen silmiään.
Varmasti rasittavuuteen asti olen hehkuttanut vapauden puolesta ja kehottanut kulkemaan omia teitään. Itse olen vasta oman tieni alussa, ja siihen varmasti jossain vaiheessa tulee kuulumaan kompromisseja.
Tämä irtiottoni systeemistä ja kuoroharrastuksestani tuntuu vetelevän viiimeisiään. Haluan toimia osana järjestelmää, mutta mahdollisuuksine mukaan omilla ehdoillani. Pelkään, että olen liian ylpeä ja itsekäs toimiessani, kuten toimin, mutta tuntuu, ettei vaihtoehtoja minulle juurikaan ole.
Jossain määrin tulen aina varmaan olemaan jonkun mielestä itsepäinen ja tyhmäkin. Ei minua kiinnosta. Olen käynyt kovan koulun itseni tuntemaan opettelemisessa jo nyt, eikä minua hirveästi enää jaksa kiinnostaa se, mitä mieltä joku valinnoistani on.
Saa haukkua, saa kyseenalaistaa. Tuntuu, että se on tarpeellistakin, jotta tiedän, mitä mieltä itse olen.
Ja kyllä minäkin niitä oikeita töitä teen, kun olen päässyt alkuun tässä kuntoutumisessa. Nyt olen lähinnä kasannut sirpaleisen olemukseni kokoon.
En väitä, että olisin varmaan vieläkään mikään vakio, enkä halua, että sellaista minulta tai keneltäkään vaaditaan. Enkä väitä, että ymmärtäisin ihmisenä olemisestakaan hirveästi yhtään mitään. On suuri ilo aidosti ihmetellä ja antaa kaiken vain virrata lävitseen.
Pyyteetön tekeminen on myös hienoa. Arvostan kaikkia, jotka tekevät mitä tahansa odottamatta sen kummempaa kiitosta tekemisestään.
Tuntuu, että nyt olen kiertänyt tämän blogin kanssa ikään kuin kehän ja palannut niihin mietteisiin, mitä blogini alussa olin ajatellut käsitellä. Saa nähdä, mikä tämän kohtalo on. Kirkastuuko mikään loppujen lopuksi, vai olenko yhtä ymmälläni vielä vuoden päästä elämästäni ja tämän kaiken tarkoituksesta? :)
Vai hyväksynkö, että on turha etsiä selityksiä tai edes pohtiakaan niitä, kuten e, on blogissaan , kirjoittanut? Tuntuu, että itselle on tärkeämpää nyt etsiä niitä juttuja, mitkä toimii ja tulkita omaa salaista kehon koodikieltään ja muitakin intuitiivisia viestejä, joita saan, mutta ennen kaikkea elää pelosta huolimatta niin täydesti kuin mahdollista, kuten nyt tunnen eläväni.
Tämä on nyt kyllä ennätyspitkä teksti. On vaan niin henki päällä ja tuntuu itselle tärkeältä kirjoittaa ajatuksiaan. :)
Nyt sanon hyvää yötä, toistamiseen ja oman tien kulkemista kaikille rohkeille sieluille. <3
Heli
sunnuntai 11. syyskuuta 2011
Luoja kortit 28. Mitä valitsisit jos voisit saada ENEMMÄN kuin juuri tarpeeksi.
Hei!
Sain inspiraation analysoida tänään nostamaani Luoja korttia.
Kortti on siis numero 28. Mitä valitsisit, jos voisit saada ENEMMÄN kuin juuri tarpeeksi. Kysyn tätä nyt itseltäni.
Valitsisin enemmän vapautta olemisen suhteen. Herkuttelisin enemmän. En miettisi, mitä syön. Osaan syödä terveellisesti - luotan siihen.
Kieltämällä ei saavuta mitään - päinvastoin tukahduttaa vain itseään syyttä suutta.
Niin, sitten lepäisin ilman syyllisyyttä ja venyttelisin ja laittaisin rauhassa aamupalaa ilman paniikkia siitä, miten selviän suihkuun ja muista aamun askareista.
Söisin enemmän. Olisin enemmän läsnä muiden ihmisten elämässä. Sallisin itselleni sosiaalisuutta uudella tasolla, avoimesti ja vapaasti.
Liikkuisin enemmän. En miettisi, mitä teen, vaan nauttisin kaikesta, mitä teen juuri sillä hetkellä, enkä murehtisi tulevaa.
Sallisin enemmän. Pitäisin puhumattomia päiviä ja antaisin itseni väsyneenä levätä. En pakottaisi itseäni olemaan sosiaalinen, jos tuntuu, etten jaksa.
Nauttisin elämästä enemmän. Aistillinen elämä on ollut minulla aika lailla pannassa, koska en ole huomioinut itseäni juuri ollenkaan. Siis nauttisin kaikesta mitä ikinä koen juuri sillä hetkellä.
Puhuisin enemmän tuntemattomille ihmisille. Se on vaikeaa, mutta ottaisin riskin ja tutustuisin uusiin ihmisiin.
Tekisin kaikkea, mistä pidän enemmän. Analysoisin vähemmän, että minun pitää ja antaisin tilaa kaikelle, mikä on minulle todella tärkeää.
Olisin rehellisempi. En miettisi niinkään koko ajan, miltä jokin tuntuu muista, vaan asettaisin itseni alttiiksi ja ottaisin vastuun omista tunteistani ilmaisemalla niitä vapaammin ja myös ajatuksistani ilmaisemalla niitä paremmin.
Etsisin seuraani ne ihmiset, joiden kanssa nauran.
Olisin enemmän tekemisissä saman henkisten ihmisten kanssa.
Pyytäisin apua asioissa, mitä en ymmärrä kokematta huonommuutta ja tuskailematta koko ajan sitä, etten osaa.
Esittäisin pelotta omat mielipiteeni.
Iloitsisin ylipäätään enemmän ja jakaisin iloani muiden kanssa.
Tällaista elämää haaveilen eläväni. Elän jo nyt jossain määrin. Tiedän, että muutokset tehdään tässä hetkessä. Silti monesti ei heti saa aikaan kaikkea, mitä mielessään ajattelee. Nämä tuntuvat niiltä jutuilta, jotka lisäävät voimavarojani.
Jokaisella on omansa. Ehkä meni vähän aiheen vierestä, mutta pidätän oikeudet valittaa siitä, koska mun idea kuitenkin. koko juttu. :P
Ihaninta yötä ja viikon alkua teille kaikille. <3
Heli
Sain inspiraation analysoida tänään nostamaani Luoja korttia.
Kortti on siis numero 28. Mitä valitsisit, jos voisit saada ENEMMÄN kuin juuri tarpeeksi. Kysyn tätä nyt itseltäni.
Valitsisin enemmän vapautta olemisen suhteen. Herkuttelisin enemmän. En miettisi, mitä syön. Osaan syödä terveellisesti - luotan siihen.
Kieltämällä ei saavuta mitään - päinvastoin tukahduttaa vain itseään syyttä suutta.
Niin, sitten lepäisin ilman syyllisyyttä ja venyttelisin ja laittaisin rauhassa aamupalaa ilman paniikkia siitä, miten selviän suihkuun ja muista aamun askareista.
Söisin enemmän. Olisin enemmän läsnä muiden ihmisten elämässä. Sallisin itselleni sosiaalisuutta uudella tasolla, avoimesti ja vapaasti.
Liikkuisin enemmän. En miettisi, mitä teen, vaan nauttisin kaikesta, mitä teen juuri sillä hetkellä, enkä murehtisi tulevaa.
Sallisin enemmän. Pitäisin puhumattomia päiviä ja antaisin itseni väsyneenä levätä. En pakottaisi itseäni olemaan sosiaalinen, jos tuntuu, etten jaksa.
Nauttisin elämästä enemmän. Aistillinen elämä on ollut minulla aika lailla pannassa, koska en ole huomioinut itseäni juuri ollenkaan. Siis nauttisin kaikesta mitä ikinä koen juuri sillä hetkellä.
Puhuisin enemmän tuntemattomille ihmisille. Se on vaikeaa, mutta ottaisin riskin ja tutustuisin uusiin ihmisiin.
Tekisin kaikkea, mistä pidän enemmän. Analysoisin vähemmän, että minun pitää ja antaisin tilaa kaikelle, mikä on minulle todella tärkeää.
Olisin rehellisempi. En miettisi niinkään koko ajan, miltä jokin tuntuu muista, vaan asettaisin itseni alttiiksi ja ottaisin vastuun omista tunteistani ilmaisemalla niitä vapaammin ja myös ajatuksistani ilmaisemalla niitä paremmin.
Etsisin seuraani ne ihmiset, joiden kanssa nauran.
Olisin enemmän tekemisissä saman henkisten ihmisten kanssa.
Pyytäisin apua asioissa, mitä en ymmärrä kokematta huonommuutta ja tuskailematta koko ajan sitä, etten osaa.
Esittäisin pelotta omat mielipiteeni.
Iloitsisin ylipäätään enemmän ja jakaisin iloani muiden kanssa.
Tällaista elämää haaveilen eläväni. Elän jo nyt jossain määrin. Tiedän, että muutokset tehdään tässä hetkessä. Silti monesti ei heti saa aikaan kaikkea, mitä mielessään ajattelee. Nämä tuntuvat niiltä jutuilta, jotka lisäävät voimavarojani.
Jokaisella on omansa. Ehkä meni vähän aiheen vierestä, mutta pidätän oikeudet valittaa siitä, koska mun idea kuitenkin. koko juttu. :P
Ihaninta yötä ja viikon alkua teille kaikille. <3
Heli
maanantai 5. syyskuuta 2011
Paljon pitää tuijotella ei mitään
Paljon pitää tuijotella ei mitään, että löytää sen, mitä on.
Meditoin taas jonkin verran. Näen silloin usein paljon mielikuvia. Pidän myös siitä, että vain olen silmät auki. Äsken katsoin ulos ikkunasta vastapäisen talon pihaan. Se rauhoitti. Olen varma, että se riitti ja riittää. Ohjatut meditaatiot ei oikein nyt kiinnosta.
Avasin aika hurjia väyliä tuossa viime keväänä, kun ylächakrani aukesivat. Se oli oma vaiheensa, aika äärimmäinen, kenties tarpeellinenkin.
Nyt sitten aloitin jonkin isomman jutun kirjoittamisen. En brassaile sillä nyt sen enempää. Omaelämäkerrallista matskua tuli ja tulee varmasti paljon. Myös muutakin.
Tänään aloitin baletin. Se oli aivan mahtavan tuntoista. Olen joskus ollut vuoden modernissa tanssissa. Se turvin uskaltauduin tuohon ryhmään, vaikka olivatkin melkein kaikki harrastaneet aiemmin. Huh huh, melkoista oli, mutta haasteet ovat tervetulleita nyt, kun on syksy, saa uutta virtaa koko ihminen, kun on jotain uutta menossa!
On myös sopivan kurinalainen lajina, että saan lellittyä myös kontrolloivaa puoltani ja silti harrastus vain kyseessä, joten yritän relata. :)
Niin, tämmöistä ihan tavallista arkea tässä nyt kehittelen itselleni. Syömisten kanssa vielä töitä. Aikoinaan sössin niin mahottomasti tuon syömisen kanssa, ja nyt tulos on sitten tässä, että on hyvä, kun saa syötä jotain, ihan mitä tahansa.
Nyt pyrin jo vähän parantamaan laatua, ettei haaste katoaisi kokonaa siitäkään hommasta. :P Ei vaiskaan, kyllä minä nyt vain syön, mut järkevästi yritän. :)
Parempia tunnelmia siis nyt täällä.
On tämä mahtava henkireikä tämä blogikin nyt, kun en yritä olla mitään. :) Ei sillä, että tietoisesti nyt laskelmoisin kauheasti, mitä viittin kirjottaa, mutta kun sabotointi menee päälle, niin ei sitä meinaa saada tehtyä mitään. On silti ihanaa, et suo itelleen mahollisuuksia edes välillä. :) <3
Yksinäisyys kans vähän tökkii. Tulin tänne ystäväni luo majailemaan, että saan taas vähän jotain tolkkua itseeni. Olin kotona yksin tuossa aika kauan, enkä lopulta edes syönyt mitään. Sit oli kans hoidettavia asioita, ja kun stressasin, ilo katosi elämästä, enkä enää osannut panna itselleni pistettä sen yrittämisen kanssa, enkä meinannu osata levätäkään.
Nyt on parempi. Tänään tein oma toimisen naurujoogan, kun meditoidessani mua alkoi vähän naurattamaan. Sitten se nauru vaan ylty siitä, ja mä tietty mietin, et tää ei oo oikein sopivaa, mut sit, et mitä pah, tää jos mikä on parantavaa, itketty on jo ihan tarpeeksi. Huvittavaa, kun vielä eilen ajattelin, että tästä parusta ei taida tulla ollenkaan loppua. :)
Noh, sit vielä jumppasin jotain oman intuition kautta, niin kun mulla on usein ollu tapana. Kivaa.
Tuntuu, että olen taas elämässä kiinni, kun joka asia ei tunnu niin mahottomalta ponnistukselta. Ehkä sen takia, että annan itseni olla ja olen tehny kaikkea hauskaa - ja hyödytöntä. :P
Tämmöstä aaltoiluahan tämä helposti on. En nyt ole kuitenkaan missään ihan hypetiloissa täällä. Monesti itekin alan huolehtia, ettei tämä nyt vaan mene överiksi tämä noste. :)
Tasapainoa harjottelen. Kiitos teille lukijani. Ja tervetuloa Angel, E ja Mustikkatyttö.
Heli
Meditoin taas jonkin verran. Näen silloin usein paljon mielikuvia. Pidän myös siitä, että vain olen silmät auki. Äsken katsoin ulos ikkunasta vastapäisen talon pihaan. Se rauhoitti. Olen varma, että se riitti ja riittää. Ohjatut meditaatiot ei oikein nyt kiinnosta.
Avasin aika hurjia väyliä tuossa viime keväänä, kun ylächakrani aukesivat. Se oli oma vaiheensa, aika äärimmäinen, kenties tarpeellinenkin.
Nyt sitten aloitin jonkin isomman jutun kirjoittamisen. En brassaile sillä nyt sen enempää. Omaelämäkerrallista matskua tuli ja tulee varmasti paljon. Myös muutakin.
Tänään aloitin baletin. Se oli aivan mahtavan tuntoista. Olen joskus ollut vuoden modernissa tanssissa. Se turvin uskaltauduin tuohon ryhmään, vaikka olivatkin melkein kaikki harrastaneet aiemmin. Huh huh, melkoista oli, mutta haasteet ovat tervetulleita nyt, kun on syksy, saa uutta virtaa koko ihminen, kun on jotain uutta menossa!
On myös sopivan kurinalainen lajina, että saan lellittyä myös kontrolloivaa puoltani ja silti harrastus vain kyseessä, joten yritän relata. :)
Niin, tämmöistä ihan tavallista arkea tässä nyt kehittelen itselleni. Syömisten kanssa vielä töitä. Aikoinaan sössin niin mahottomasti tuon syömisen kanssa, ja nyt tulos on sitten tässä, että on hyvä, kun saa syötä jotain, ihan mitä tahansa.
Nyt pyrin jo vähän parantamaan laatua, ettei haaste katoaisi kokonaa siitäkään hommasta. :P Ei vaiskaan, kyllä minä nyt vain syön, mut järkevästi yritän. :)
Parempia tunnelmia siis nyt täällä.
On tämä mahtava henkireikä tämä blogikin nyt, kun en yritä olla mitään. :) Ei sillä, että tietoisesti nyt laskelmoisin kauheasti, mitä viittin kirjottaa, mutta kun sabotointi menee päälle, niin ei sitä meinaa saada tehtyä mitään. On silti ihanaa, et suo itelleen mahollisuuksia edes välillä. :) <3
Yksinäisyys kans vähän tökkii. Tulin tänne ystäväni luo majailemaan, että saan taas vähän jotain tolkkua itseeni. Olin kotona yksin tuossa aika kauan, enkä lopulta edes syönyt mitään. Sit oli kans hoidettavia asioita, ja kun stressasin, ilo katosi elämästä, enkä enää osannut panna itselleni pistettä sen yrittämisen kanssa, enkä meinannu osata levätäkään.
Nyt on parempi. Tänään tein oma toimisen naurujoogan, kun meditoidessani mua alkoi vähän naurattamaan. Sitten se nauru vaan ylty siitä, ja mä tietty mietin, et tää ei oo oikein sopivaa, mut sit, et mitä pah, tää jos mikä on parantavaa, itketty on jo ihan tarpeeksi. Huvittavaa, kun vielä eilen ajattelin, että tästä parusta ei taida tulla ollenkaan loppua. :)
Noh, sit vielä jumppasin jotain oman intuition kautta, niin kun mulla on usein ollu tapana. Kivaa.
Tuntuu, että olen taas elämässä kiinni, kun joka asia ei tunnu niin mahottomalta ponnistukselta. Ehkä sen takia, että annan itseni olla ja olen tehny kaikkea hauskaa - ja hyödytöntä. :P
Tämmöstä aaltoiluahan tämä helposti on. En nyt ole kuitenkaan missään ihan hypetiloissa täällä. Monesti itekin alan huolehtia, ettei tämä nyt vaan mene överiksi tämä noste. :)
Tasapainoa harjottelen. Kiitos teille lukijani. Ja tervetuloa Angel, E ja Mustikkatyttö.
Heli
torstai 1. syyskuuta 2011
Ajatuksia
Täytän tyhjyyteni muiden sanoilla siitä, mitä on. Pelkäänkö omaa avaruuttani? Pakenenko sitä tietoisesti koko ajan? Onko noin vaikea antaa kaiken vain olla?
Etsiminen käynnissä edelleen, koska mieli ei vaikene. Se ei löydä kotia. Olenko pettänyt itseäni? Luullut olevani parempi kuin olenkaan.
Tämä blogin pitäminen ei huvita. En aseta itseäni jostain syystä näin alttiiksi. En tiedä, kuka olen - se pelottaa. Ei ole tarttumakohtia.
Kuka minut määrittelee? En minä itse - ei kukaan muukaan. Jumala on jo määritellyt minut lapsekseen. :) Pidän siitä ajatuksesta, vaikken olekaan uskovainen perinteisellä tavalla. Ja onko silläkään väliä.
Täällä minä kuitenkin olen - maan päällä. Ja kompastelen alituiseen. Enkä kuitenkaan. Tässähän minä olen. Onko se niin vaikeaa.
Sanoin terapeutilleni, ettei minun kannata ottaa itseäni niin vakavasti. Hän oli eri mieltä. Olen eri mieltä edelleen hänen kanssaan. Haluan vaalia keveyttä. Mutta en kieltää tosiasioita, silloin kun ne minua koskettavat. Ja se on liikaa vaadittu, että sanat olisivat tärkeitä. Ylimielistä, jos automaattisesti oletan jonkun olevan mielestäni väärässä, jos hän ei käytä samoja sanoja kuin minä.
Olen nyt syönyt tänään jotakin. En laita ruokaa, mutta syön kuitenkin. Hyvä.
Seuraava askel: menen ulos, muuta en tiedä. Tuntuu kuin aikaa olisi liian vähän. En hallitse sitä. Se pelottaa koko ajan.
En teeskentele. Olen tahallani hankala ja kirjoitan näistä asioista. Kova pähkinä purtavaksi - ainakin itselleni.
Olen jotenkin muka tunteeton, enkä kuitenkaan ole. En vain jaksa enää ottaa tosissani, koska se satuttaa. On helpompi tarkkailla. Vastaukset tulevat ajallaan, jos enää niitä edes kaipaan siinä vaiheessa.
Rakkaus on sekä sanoja, että tekoja. Pidän tekoja tärkeämpinä. Millaisia tekoja? En tiedä.
Minulta on turha kysyä vastauksia mihinkään. Kysele kanssani. Se on kivaa. :)
Ei ollut tarkoitus edes julkaista tätä, kirjoittaa sellaista tekstiä. Nyt ajattelen, että mikä ettei - mitä salattavaa minulla on?
Tuntuu kuin kulissit olisivat kaatuneet. Olen paljaana ja alastomana. Tunnen itseni vapaaksi. Opiskelen uusia olemisen tapoja. Onko siinäkin sääntöjä? Varmasti on. Omanlaisiaan. :)
Tähän aikaan kaikille kannustusta. Ja myötätuntoa. :)
Heli
Etsiminen käynnissä edelleen, koska mieli ei vaikene. Se ei löydä kotia. Olenko pettänyt itseäni? Luullut olevani parempi kuin olenkaan.
Tämä blogin pitäminen ei huvita. En aseta itseäni jostain syystä näin alttiiksi. En tiedä, kuka olen - se pelottaa. Ei ole tarttumakohtia.
Kuka minut määrittelee? En minä itse - ei kukaan muukaan. Jumala on jo määritellyt minut lapsekseen. :) Pidän siitä ajatuksesta, vaikken olekaan uskovainen perinteisellä tavalla. Ja onko silläkään väliä.
Täällä minä kuitenkin olen - maan päällä. Ja kompastelen alituiseen. Enkä kuitenkaan. Tässähän minä olen. Onko se niin vaikeaa.
Sanoin terapeutilleni, ettei minun kannata ottaa itseäni niin vakavasti. Hän oli eri mieltä. Olen eri mieltä edelleen hänen kanssaan. Haluan vaalia keveyttä. Mutta en kieltää tosiasioita, silloin kun ne minua koskettavat. Ja se on liikaa vaadittu, että sanat olisivat tärkeitä. Ylimielistä, jos automaattisesti oletan jonkun olevan mielestäni väärässä, jos hän ei käytä samoja sanoja kuin minä.
Olen nyt syönyt tänään jotakin. En laita ruokaa, mutta syön kuitenkin. Hyvä.
Seuraava askel: menen ulos, muuta en tiedä. Tuntuu kuin aikaa olisi liian vähän. En hallitse sitä. Se pelottaa koko ajan.
En teeskentele. Olen tahallani hankala ja kirjoitan näistä asioista. Kova pähkinä purtavaksi - ainakin itselleni.
Olen jotenkin muka tunteeton, enkä kuitenkaan ole. En vain jaksa enää ottaa tosissani, koska se satuttaa. On helpompi tarkkailla. Vastaukset tulevat ajallaan, jos enää niitä edes kaipaan siinä vaiheessa.
Rakkaus on sekä sanoja, että tekoja. Pidän tekoja tärkeämpinä. Millaisia tekoja? En tiedä.
Minulta on turha kysyä vastauksia mihinkään. Kysele kanssani. Se on kivaa. :)
Ei ollut tarkoitus edes julkaista tätä, kirjoittaa sellaista tekstiä. Nyt ajattelen, että mikä ettei - mitä salattavaa minulla on?
Tuntuu kuin kulissit olisivat kaatuneet. Olen paljaana ja alastomana. Tunnen itseni vapaaksi. Opiskelen uusia olemisen tapoja. Onko siinäkin sääntöjä? Varmasti on. Omanlaisiaan. :)
Tähän aikaan kaikille kannustusta. Ja myötätuntoa. :)
Heli
maanantai 22. elokuuta 2011
Polulla
Olen avoin universumin viesteille. Annan käsityksen itsestäni laajentua päivä päivältä enemmän.
Hyvää yötä
Heli
Hyvää yötä
Heli
sunnuntai 14. elokuuta 2011
Olen turvassa. Kaikki on niin hyvin, etten voi uskoa sitä - sydämeni vain tietää. :)
Om. <3
Olen vapaa. Sieluni on vapaa. Nautin vapaudestani.
Teen, mitä tahdon. Otan vastuun silti. :)
Ja sitten, kun luovun, vain luovutan kaiken Jumalalle. Olen yhtä kaiken kanssa, joten en koskaan todella menetä mitään.
<3
Heli
Om. <3
Olen vapaa. Sieluni on vapaa. Nautin vapaudestani.
Teen, mitä tahdon. Otan vastuun silti. :)
Ja sitten, kun luovun, vain luovutan kaiken Jumalalle. Olen yhtä kaiken kanssa, joten en koskaan todella menetä mitään.
<3
Heli
Minä olen
Minä olen - tuo voimallinen lause on auttanut minua niin paljon, kun olen hukannut itseni. Sieltä se löytyy - kaiken takaa.
Selkenevää, omassa keskuksessa olemista, tutkailemista.
Rakkautta
On parempi, etten lavertele tämän enempää, kun ei tunnu siltä. Nyt on elämän aika, joka heijastuu ulkopuolellekin, täyden elämän. <3
Heli
Selkenevää, omassa keskuksessa olemista, tutkailemista.
Rakkautta
On parempi, etten lavertele tämän enempää, kun ei tunnu siltä. Nyt on elämän aika, joka heijastuu ulkopuolellekin, täyden elämän. <3
Heli
sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
Ruusuisia ajatuksia
Tänään unohdan kaiken sen, mitä olen tehnyt itsestäni ja pääsen yhteyteen sen kanssa, mikä olen olemalla. Se sisältää kaiken, mitä teen ja koen. Nautin elämästä. :)
Kiitos
Heli
Kiitos
Heli
lauantai 30. heinäkuuta 2011
Syyllisyydestä
Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä rauhaa, joka tulee kun päästää irti. :)
Kuinka siis voisi olla syyllinen, kun minussa on niin paljon tyhjää? Ja oikeastaan vain olen. Tekeminen on illuusiota. Luominen synnyttää sen, mihin uskon. :)
Kuinka siis voisi olla syyllinen, kun minussa on niin paljon tyhjää? Ja oikeastaan vain olen. Tekeminen on illuusiota. Luominen synnyttää sen, mihin uskon. :)
perjantai 29. heinäkuuta 2011
Kompastelua - nousun edellä?
Aina alussa, kun olen muuttanut tai vaihtanut opiskelupaikkaa tai muuta tahansa, mikä on tuntunut silloin todella hyvältä, minusta on tuntunut, että kaikki muuttuu. Nyt huomaankin usein vain toistaneeni totuttua kaavaa.
En tiedä, mihin tämä vie minua, mutta astuin taas askelen taaksepäin ja, vaikka olenkin oppinut jotain sitten aiemman repsahdukseni, en silti opi mitään, ellen muuta tapojani.
On turha paeta sanoihin tai kirjoihin yleensäkään, kun sieluun sattuu. Niistä haetaan vain vahvistusta sille, minkä jo tietää.
Muuten niissä ei ole mitään opittavaa. Minä olen sen huomannut.
En ole käynyt juurikaan ulkona, mutta sieluni on auki. Saan olla sellainen kuin olen - vihdoin.
Saan hengittää vapaasti.
Mutta en tee sitä nyt niin hyvin. Minä ansaitsen parempaa. Olen taas etsinyt jotain sen tilalle, mitä ei etsimällä löydä. :)
Ansaitsen onnen, josta minä olen jo tietoinen. Vanhat haavat vain revittiin auki, kun jäin märehtimään omia asioitani päiväkausiksi yksikseni ja huomasin, etten kykene siihen, mitä olin päässäni itselleni kaavaillut. Sitten en enää kyennyt nauttimaan pienimmistäkään iloista, vaan olin kuollut.
Kuoleman jälkeen on hyvä syntyä uudelleen. Jos olet menettänyt itsetuntosi joskus, on sen jälkeen niin ihanaa hengittää jälleen - tuntea, että mitä tahansa tapahtuu, en voi mennä rikki, koska selvisin siitäkin.
Itsensä ilmaiseminen vapaasti pitäisi olla ihmisoikeus, mutta vieläkin se ei toteudu kodeissa, joissa eletään pelon alaisena. Me kaikki olemme joskus valinneet pelon, en usko, että on sellaista, joka ei olisi.
Kun valitsee sen uudestaaan, on yhä hankalampaa palata luottavaisuuteen, koska pelko ruokkii itse itseään ja kaikki, mikä tuottaisi aitoa iloa käy yhä hankalammaksi toteuttaaa omassa elämässään. Tilalle astuu riippuvuudet ja hetken nautinnot, joista vielä syyllistetään yleensä, ja vyyhti on valmis.
Miten nousta, kun ei ole mitään, minkä avulla ponnistaa? En tiedä. En ole kokenut sellaista. Olen aina vain paennut sitä mahdollisuutta, että todella ottaisin vastuun elämästäni, koska olen pelännyt sitä, mitä siitä saattaisi seurata ja niitä tunteita, mitä muutos herättää.
Vielä kun henkisessä kirjallisuudessa korostetaan iloa ja positiivisuutta, sitä opettelin lisää ajattelemaan, etten saa olla vihainen tai ilmentää suruani.
Nyt se saa loppua. Olen jo jonkin aikaa pystynyt puhumaan avoimemmin tunteistani, mutta silti on tuntunut väärältä puhua niistä avoimesti.
Kenties olen evännyt itseltäni kaiken tuen ja nyt kivun kasvettua ylivoimaseksi, olen yhä enemmän turvautunut vain henkimaailman apuun, jonka seurauksena muutos on kai käynnistynytkin. :)
Mitä saan tästä? En tiedä - todellakaan. Vahvemman itsetunnon? Varmasti. Rakkautta? KOKO AJAN! Vihamiehiä? Melko luultavasti, niin sanoakseni. En halua manata mitään itselleni. :P
Tämä aika nostaa meissä tunteita puhdistettaviksi oikein urakalla, uskon. Ne on hyvä vain kohdata ja antaa sitten mennä. Jos tarvitset apua, pyydä, kaikkialta.
Minä olen pyytänyt, ja saanut. :)
Kiitos
Heli
En tiedä, mihin tämä vie minua, mutta astuin taas askelen taaksepäin ja, vaikka olenkin oppinut jotain sitten aiemman repsahdukseni, en silti opi mitään, ellen muuta tapojani.
On turha paeta sanoihin tai kirjoihin yleensäkään, kun sieluun sattuu. Niistä haetaan vain vahvistusta sille, minkä jo tietää.
Muuten niissä ei ole mitään opittavaa. Minä olen sen huomannut.
En ole käynyt juurikaan ulkona, mutta sieluni on auki. Saan olla sellainen kuin olen - vihdoin.
Saan hengittää vapaasti.
Mutta en tee sitä nyt niin hyvin. Minä ansaitsen parempaa. Olen taas etsinyt jotain sen tilalle, mitä ei etsimällä löydä. :)
Ansaitsen onnen, josta minä olen jo tietoinen. Vanhat haavat vain revittiin auki, kun jäin märehtimään omia asioitani päiväkausiksi yksikseni ja huomasin, etten kykene siihen, mitä olin päässäni itselleni kaavaillut. Sitten en enää kyennyt nauttimaan pienimmistäkään iloista, vaan olin kuollut.
Kuoleman jälkeen on hyvä syntyä uudelleen. Jos olet menettänyt itsetuntosi joskus, on sen jälkeen niin ihanaa hengittää jälleen - tuntea, että mitä tahansa tapahtuu, en voi mennä rikki, koska selvisin siitäkin.
Itsensä ilmaiseminen vapaasti pitäisi olla ihmisoikeus, mutta vieläkin se ei toteudu kodeissa, joissa eletään pelon alaisena. Me kaikki olemme joskus valinneet pelon, en usko, että on sellaista, joka ei olisi.
Kun valitsee sen uudestaaan, on yhä hankalampaa palata luottavaisuuteen, koska pelko ruokkii itse itseään ja kaikki, mikä tuottaisi aitoa iloa käy yhä hankalammaksi toteuttaaa omassa elämässään. Tilalle astuu riippuvuudet ja hetken nautinnot, joista vielä syyllistetään yleensä, ja vyyhti on valmis.
Miten nousta, kun ei ole mitään, minkä avulla ponnistaa? En tiedä. En ole kokenut sellaista. Olen aina vain paennut sitä mahdollisuutta, että todella ottaisin vastuun elämästäni, koska olen pelännyt sitä, mitä siitä saattaisi seurata ja niitä tunteita, mitä muutos herättää.
Vielä kun henkisessä kirjallisuudessa korostetaan iloa ja positiivisuutta, sitä opettelin lisää ajattelemaan, etten saa olla vihainen tai ilmentää suruani.
Nyt se saa loppua. Olen jo jonkin aikaa pystynyt puhumaan avoimemmin tunteistani, mutta silti on tuntunut väärältä puhua niistä avoimesti.
Kenties olen evännyt itseltäni kaiken tuen ja nyt kivun kasvettua ylivoimaseksi, olen yhä enemmän turvautunut vain henkimaailman apuun, jonka seurauksena muutos on kai käynnistynytkin. :)
Mitä saan tästä? En tiedä - todellakaan. Vahvemman itsetunnon? Varmasti. Rakkautta? KOKO AJAN! Vihamiehiä? Melko luultavasti, niin sanoakseni. En halua manata mitään itselleni. :P
Tämä aika nostaa meissä tunteita puhdistettaviksi oikein urakalla, uskon. Ne on hyvä vain kohdata ja antaa sitten mennä. Jos tarvitset apua, pyydä, kaikkialta.
Minä olen pyytänyt, ja saanut. :)
Kiitos
Heli
keskiviikko 27. heinäkuuta 2011
Vaikea valinta
Tiedän, että on valintoja, jotka muuttavat suuntaa kokonaan. Nyt tunnen olevani sellaisen edessä. Olen liian kauan hakannut päätäni seinään pelon vuoksi.
En jaksa enää, joten minun on tehtävä muutos. En ala tässä eritellä, mitä elämässäni on tapahtunut. Asia on aivan liian henkilökohtainen, jotta tahtoisin jakaa sitä täällä. Jokainen meistä mokaa tietty joskus.
Aion hypätä kokonaan tyhjän päälle. En tiedä, mitä se merkitsee. Luultavasti katkaisen monta kiinnikettä vanhaan ja aloitan uutta sen tilalle - ei siis mitään uusia kiinnikkeitä, vaan omasta aidosta itsestä luonnollisesti kumpuavia ideoita ja niiden toteuttamista.
Siis nyt tämä valinta ei ole enää vaikea. Entinen on käyty loppuun. En näe mitään syytä enää palata vanhaan.
Kenties kuulostaa dramaattiselta. En välitä siitä. Enkä tee mitään tarkempia lupauksia, enkä edes lupaa sitäkään, että muutan jotain.
Lähden liikkeelle siitä, että hyväksyn sen, mitä tähän asti olen saanut ja luonut. En vastusta itseäni, vaan annan tunteiden tulla ja mennä ja luotan siihen, että lopulta elämä tietää..
Surua on pinnassa. Mutta kai saan jotain tilalle, mistä en tiedä vielä mitään.
Heli
En jaksa enää, joten minun on tehtävä muutos. En ala tässä eritellä, mitä elämässäni on tapahtunut. Asia on aivan liian henkilökohtainen, jotta tahtoisin jakaa sitä täällä. Jokainen meistä mokaa tietty joskus.
Aion hypätä kokonaan tyhjän päälle. En tiedä, mitä se merkitsee. Luultavasti katkaisen monta kiinnikettä vanhaan ja aloitan uutta sen tilalle - ei siis mitään uusia kiinnikkeitä, vaan omasta aidosta itsestä luonnollisesti kumpuavia ideoita ja niiden toteuttamista.
Siis nyt tämä valinta ei ole enää vaikea. Entinen on käyty loppuun. En näe mitään syytä enää palata vanhaan.
Kenties kuulostaa dramaattiselta. En välitä siitä. Enkä tee mitään tarkempia lupauksia, enkä edes lupaa sitäkään, että muutan jotain.
Lähden liikkeelle siitä, että hyväksyn sen, mitä tähän asti olen saanut ja luonut. En vastusta itseäni, vaan annan tunteiden tulla ja mennä ja luotan siihen, että lopulta elämä tietää..
Surua on pinnassa. Mutta kai saan jotain tilalle, mistä en tiedä vielä mitään.
Heli
maanantai 25. heinäkuuta 2011
Luoja kortit
Aah, ihanat Luoja kortit. SeijaTuulikin kautta innostuin kokeilemaan. :) www.youaregodalso.com/fi/luoja-kortit
Muuten olen aika onnellinen nyt, kun olen selvinnyt siitä, mitä viime päivät toivat tullessaan: kauhea määrä negatiivisuutta, tarkastelin suorastaan puhki niitä kuluneita uskomusjärjestelmiäni. :) Hah, kai jotenkin sain niitä puhistettua. Ainakin olo on sen mukainen - jotenkin luottavainen ja uusi.
Kiitollisuus on lisääntynyt ja avaudun koko ajan enemmän uudelle tavalle käsittää elämä. :)
Rakkaus on näkyvänä ihan kaikessa.
Tietenkin Norjan tapahtumat pysäyttivät, mutta tiedän, että se on vain yksi osa tätä kaikkea. Rukoilin ja rauhoittelin ystävääni ja itseäni ja annan sen kaiken vain soljua tietäen, että jotta parempaa on varmasti tulossa. :)
Teen musiikkia nyt täysillä ja toivon, että voin antaa jotain sitä kautta ja avata kenties myös muiden sydämiä ja tuoda lohtua..
Sydämeni on auki. Se puhdistaa minut odotuksista, ja rakkaudessa saan kaiken avautumaan eteeni kuin kauniin kukan. Olen avoin ja innostunut. <3
Muuten olen aika onnellinen nyt, kun olen selvinnyt siitä, mitä viime päivät toivat tullessaan: kauhea määrä negatiivisuutta, tarkastelin suorastaan puhki niitä kuluneita uskomusjärjestelmiäni. :) Hah, kai jotenkin sain niitä puhistettua. Ainakin olo on sen mukainen - jotenkin luottavainen ja uusi.
Kiitollisuus on lisääntynyt ja avaudun koko ajan enemmän uudelle tavalle käsittää elämä. :)
Rakkaus on näkyvänä ihan kaikessa.
Tietenkin Norjan tapahtumat pysäyttivät, mutta tiedän, että se on vain yksi osa tätä kaikkea. Rukoilin ja rauhoittelin ystävääni ja itseäni ja annan sen kaiken vain soljua tietäen, että jotta parempaa on varmasti tulossa. :)
Teen musiikkia nyt täysillä ja toivon, että voin antaa jotain sitä kautta ja avata kenties myös muiden sydämiä ja tuoda lohtua..
Sydämeni on auki. Se puhdistaa minut odotuksista, ja rakkaudessa saan kaiken avautumaan eteeni kuin kauniin kukan. Olen avoin ja innostunut. <3
sunnuntai 17. heinäkuuta 2011
Keskityn oikeaan aivopuoliskoon nyt
Olen järkeillyt kylliksi ja nähnyt, mitä elämästä saa irti sillä tavalla. Nyt keskityn kokemiseen ja elämiseen.
Kiitos vaan kaikille ihanille ystävilleni, jotka ovat herättäneet minut unesta. :) Om.
Heli
Kiitos vaan kaikille ihanille ystävilleni, jotka ovat herättäneet minut unesta. :) Om.
Heli
torstai 14. heinäkuuta 2011
Kummallista
Tämä blogin pitäminen on kummallista.
Tarkoitukseni oli avautua, ja yhtäkkiä avautuminen on taas ollut mielestäni liiallista ja pelottaa.
Joten otan aikalisän. Teen muita juttuja.
En voi vaatia itseltäni, että olen jotain tiettyä hyvää ja kaunista.
Kaikissa on kaikki puolet.
Se, mikä eilen oli tärkeää, ei välttämättä ole sitä tänään.
Kiitos.
Rauha tulee, kun on kiitollinen ja on itse se rauha. Rauha on valinta. :)
Heli
Tarkoitukseni oli avautua, ja yhtäkkiä avautuminen on taas ollut mielestäni liiallista ja pelottaa.
Joten otan aikalisän. Teen muita juttuja.
En voi vaatia itseltäni, että olen jotain tiettyä hyvää ja kaunista.
Kaikissa on kaikki puolet.
Se, mikä eilen oli tärkeää, ei välttämättä ole sitä tänään.
Kiitos.
Rauha tulee, kun on kiitollinen ja on itse se rauha. Rauha on valinta. :)
Heli
tiistai 12. heinäkuuta 2011
Olen ihmisvalo
Kiitos. Olen saanut tehtävän. Voin olla, millainen olen. Minun ei tarvitse hävetä mitään, koska minä olen valoa. Todellisuus on kaikkiallla. Vastaukset ovat kaikkialla.
Pysyn totuudessa, kun kuuntelen sitä ja sen rauhaa. Minä olen.
Kirjoitin: Olen ihmisvalo. Jokainen on halutessaan. Om. Rakkaus on ikuista. Olen ihmisvalo.
Kiitän tuosta tehtävästä. Olen sen vuoksi tärkeä, niin kuin sinäkin. Pysähdy sen tehtävän äärelle, jos tuntuu siltä. :)
Oman elämän suunta on hahmottumassa. Varmuus on kuin veteen piirretty viiva. Se häviää, kun sitä miettii liiaksi. Ei ole muuta kuin totuus, joten kyseenalaistaminen loppuu ainakin joskus.
Omiin harhoihin voi sukeltaa liiankin syvälle. Mutta sieltä vedetään ylös. Jotenkin.
Jokainen haluaa jotakin. Haluaako liian sokeasti itselleen tai muille. Vastuu.
Rauha on hyväksymisen aikaansaannos. En taistele, otan vastaan. Ryhdyn työhön, ja luotan saavani palkkion jo sen tekemisestä. :)
Om. Baba nam kevalam
Heli
Pysyn totuudessa, kun kuuntelen sitä ja sen rauhaa. Minä olen.
Kirjoitin: Olen ihmisvalo. Jokainen on halutessaan. Om. Rakkaus on ikuista. Olen ihmisvalo.
Kiitän tuosta tehtävästä. Olen sen vuoksi tärkeä, niin kuin sinäkin. Pysähdy sen tehtävän äärelle, jos tuntuu siltä. :)
Oman elämän suunta on hahmottumassa. Varmuus on kuin veteen piirretty viiva. Se häviää, kun sitä miettii liiaksi. Ei ole muuta kuin totuus, joten kyseenalaistaminen loppuu ainakin joskus.
Omiin harhoihin voi sukeltaa liiankin syvälle. Mutta sieltä vedetään ylös. Jotenkin.
Jokainen haluaa jotakin. Haluaako liian sokeasti itselleen tai muille. Vastuu.
Rauha on hyväksymisen aikaansaannos. En taistele, otan vastaan. Ryhdyn työhön, ja luotan saavani palkkion jo sen tekemisestä. :)
Om. Baba nam kevalam
Heli
sunnuntai 10. heinäkuuta 2011
Suostun oppilaan osaan
Suostun oppilaan osaan. Minulla ei ole tarvetta ymmärtää ja tietää kaikkea. Olen oma itseni. Päästän irti ja teen, mitä tahdon. Olen, mitä olen, joten en yritä enempää. :)
Viimeinen ajatus maadoittaa minua kovasti, en pyristele mielelläni vastaan, vaan otan vastaan oman ohjaukseni rakkaudella ja ilolla. Tiedän, että kaikki on hyvin. :)
Aurinkoista ja iloista päivää teille kaikille sinne jonnekin!
<3 Heli
Viimeinen ajatus maadoittaa minua kovasti, en pyristele mielelläni vastaan, vaan otan vastaan oman ohjaukseni rakkaudella ja ilolla. Tiedän, että kaikki on hyvin. :)
Aurinkoista ja iloista päivää teille kaikille sinne jonnekin!
<3 Heli
perjantai 8. heinäkuuta 2011
Taru, jota kerrot, ei ole totta,
Muistot, jotka satuttavat, menneitä on.
Sanat, jotka merkitsivät, valhetta kai on.
Sydämessä ainut totuuus on.
Päästän irti kaikista merkityksistä, joita olen asioille luonut, ja kaavoista, joita olen noudattanut, ja jotka eivät enää toimi. Se on tuskallisen vaikeaa, mutta olen saanut tarpeekseni muusta. Olen aikuinen, ja pyrin nyt elämään siten.
Vastuun kantaminen ei ole mitään hauskaa. Monesti tuntuu, että helpompaa ja mukavampaa olisi vain luovuttaa. Ja välillä luovutankin. En jaksa kantaa mitään vastuun iestä, vaan haluan, että sydämeni kokee samalla vapautensa, ja tunnen sen. Entiselle orjalle ei helppoa.
Harjoittelemallahan se hoituu, niin kuin muutkin oppiläksyt tässä elämässä. Vapaus tuntuu jostain syystä itselleni niistä yhdeltä tärkeimmältä.
En tiedä, kuinka kauan siinä menee, että tunnen sekä vapauden, että vastuun olevan tasapainossa ja elän täysipainoista elämää. En viitsi haaveilla siitä. Tai sittenkin - eikä se ole vain hyvä, että välillä kohottaa itseään, eikä vain taistele jokapäiväisten "ongelmiensa" kanssa. Ongelmista puhun sen takia lainausmerkeissä, että kyllä uskon, että vastaukset ovat jossain, jos ei ihan nurkan takana, niin kumminkin edessäpäin tai takana päin, kuten olen välillä ymmärtänyt, joskus menneisyyden hahmottaa aivan uudella tavalla, ja yleensä suopeammin. :)
Lempeys ja onni ovat minussa. Olen hakenut niitä itseni ulkopuolelta: toivonut, että muut olisivat minua kohtaan lempeämpiä ja ajatellut, että jotenkin ihmeen tavalla he ovat onnestani ainakin osavastuussa. Höpö, höpö tuollaisille ajatuksille... :) Lempeyttä on sallimisessa, että sallii itsensä toteuttaa itseään ja muiden tottakai myös. Jälkeenpäin huomaa ehkä, että ajatus ei ollutkaan niin hyvä, mutta mitä sitten? Se oli ainakin sillä hetkellä omasta mielestä hyvä, eikä kaikkia katastrofeja voi uskoakseni elämässä välttää, ja pitäisikö? Kaikesta oppii aina jotain.
Järkevyys on ihan hyvä asia, mutta sillä ei pelasteta kenenkään elämää, eikä sillä ole mitään tekemistä virtauksen ja heittäytymisen kanssa. Minua on kehotettu olemaan järkevä. Kenties viime aikoina ihan hyvä neuvo, lämpimältä sydämeltä ja hyvää tarkoittaen. :) Koen kuitenkin, että todellinen järkevyys on sydämen järkevyyttä, jossa intuitio ja sydän tekevät yhteistyötä, ja mieli tekee näiden avulla sillä hetkellä hyvän tuntuisen ratkaisun. :) Monesti ei ole oikeaa valintaa.
Rauha syntyy kai siitä, että oppii antamaan anteeksi itselleen ja muille ja ymmärtämään, että jokainen joskus erehtyy. Minä opiskelen tuota asiaa, jonka pitäisi kai olla itsestään selvä. Se tuntuu olevan peruslähtökohta sille, että pystyy tekemään jotain. Jos pelkää epäonnistuvansa, ei tee sitten yhtään mitään.
Olen analyyttinen, intuitiivinen ja herkkä - se lienee tullut jo selväksi. :) Uskon, että nimenomaan intuitiivisyyteni ja herkkyyteni takia olen toisaalta ollut onnellinen ja toisaalta tunnen välillä pohjatonta surua ja ihmetystä. Analyyttisyys ei noissa tilanteissa juuri auta, vaan vie minut yhä kauemmas totuudesta ja itsestäni. Kävely metsässä tai laulaminen on paljon parempaa lääkettä. :)
Toivon myös, että intuitiivisyys ja herkkyys - nuo naiselliset jalot ominaisuuteni, pääsevät elämässäni niille kuuluvalle sijalle, enkä enää analysoi elämääni tyhjäksi ja mielenkiinnottomaksi.
Hetkessä eläminen tulee varmasti sitä kautta, kuten myös sisäinen hiljaisuus ja ilo, jotka maaliskuussa nimesin päämäärikseni blogissani.
Olen kiitollinen Juha Tulkille, joka on opastanut minua nyt kahden ja puolen vuoden ajan henkisellä polullani kukkatippojensa ja konsultaatioidensa avulla. Tässä on hänen sivunsa, jos joku on kiinnostunut hänen palveluistaan www.keskiyonaurinko.fi.
Ja nyt taidankin syventyä perjantai illan viettoon elokuvaa katsellen, uiden ja ulkoillen ja syöden jotain, mitä sattuu huvittamaan. :)
Rakkautta ja voimia
Heli
Muistot, jotka satuttavat, menneitä on.
Sanat, jotka merkitsivät, valhetta kai on.
Sydämessä ainut totuuus on.
Päästän irti kaikista merkityksistä, joita olen asioille luonut, ja kaavoista, joita olen noudattanut, ja jotka eivät enää toimi. Se on tuskallisen vaikeaa, mutta olen saanut tarpeekseni muusta. Olen aikuinen, ja pyrin nyt elämään siten.
Vastuun kantaminen ei ole mitään hauskaa. Monesti tuntuu, että helpompaa ja mukavampaa olisi vain luovuttaa. Ja välillä luovutankin. En jaksa kantaa mitään vastuun iestä, vaan haluan, että sydämeni kokee samalla vapautensa, ja tunnen sen. Entiselle orjalle ei helppoa.
Harjoittelemallahan se hoituu, niin kuin muutkin oppiläksyt tässä elämässä. Vapaus tuntuu jostain syystä itselleni niistä yhdeltä tärkeimmältä.
En tiedä, kuinka kauan siinä menee, että tunnen sekä vapauden, että vastuun olevan tasapainossa ja elän täysipainoista elämää. En viitsi haaveilla siitä. Tai sittenkin - eikä se ole vain hyvä, että välillä kohottaa itseään, eikä vain taistele jokapäiväisten "ongelmiensa" kanssa. Ongelmista puhun sen takia lainausmerkeissä, että kyllä uskon, että vastaukset ovat jossain, jos ei ihan nurkan takana, niin kumminkin edessäpäin tai takana päin, kuten olen välillä ymmärtänyt, joskus menneisyyden hahmottaa aivan uudella tavalla, ja yleensä suopeammin. :)
Lempeys ja onni ovat minussa. Olen hakenut niitä itseni ulkopuolelta: toivonut, että muut olisivat minua kohtaan lempeämpiä ja ajatellut, että jotenkin ihmeen tavalla he ovat onnestani ainakin osavastuussa. Höpö, höpö tuollaisille ajatuksille... :) Lempeyttä on sallimisessa, että sallii itsensä toteuttaa itseään ja muiden tottakai myös. Jälkeenpäin huomaa ehkä, että ajatus ei ollutkaan niin hyvä, mutta mitä sitten? Se oli ainakin sillä hetkellä omasta mielestä hyvä, eikä kaikkia katastrofeja voi uskoakseni elämässä välttää, ja pitäisikö? Kaikesta oppii aina jotain.
Järkevyys on ihan hyvä asia, mutta sillä ei pelasteta kenenkään elämää, eikä sillä ole mitään tekemistä virtauksen ja heittäytymisen kanssa. Minua on kehotettu olemaan järkevä. Kenties viime aikoina ihan hyvä neuvo, lämpimältä sydämeltä ja hyvää tarkoittaen. :) Koen kuitenkin, että todellinen järkevyys on sydämen järkevyyttä, jossa intuitio ja sydän tekevät yhteistyötä, ja mieli tekee näiden avulla sillä hetkellä hyvän tuntuisen ratkaisun. :) Monesti ei ole oikeaa valintaa.
Rauha syntyy kai siitä, että oppii antamaan anteeksi itselleen ja muille ja ymmärtämään, että jokainen joskus erehtyy. Minä opiskelen tuota asiaa, jonka pitäisi kai olla itsestään selvä. Se tuntuu olevan peruslähtökohta sille, että pystyy tekemään jotain. Jos pelkää epäonnistuvansa, ei tee sitten yhtään mitään.
Olen analyyttinen, intuitiivinen ja herkkä - se lienee tullut jo selväksi. :) Uskon, että nimenomaan intuitiivisyyteni ja herkkyyteni takia olen toisaalta ollut onnellinen ja toisaalta tunnen välillä pohjatonta surua ja ihmetystä. Analyyttisyys ei noissa tilanteissa juuri auta, vaan vie minut yhä kauemmas totuudesta ja itsestäni. Kävely metsässä tai laulaminen on paljon parempaa lääkettä. :)
Toivon myös, että intuitiivisyys ja herkkyys - nuo naiselliset jalot ominaisuuteni, pääsevät elämässäni niille kuuluvalle sijalle, enkä enää analysoi elämääni tyhjäksi ja mielenkiinnottomaksi.
Hetkessä eläminen tulee varmasti sitä kautta, kuten myös sisäinen hiljaisuus ja ilo, jotka maaliskuussa nimesin päämäärikseni blogissani.
Olen kiitollinen Juha Tulkille, joka on opastanut minua nyt kahden ja puolen vuoden ajan henkisellä polullani kukkatippojensa ja konsultaatioidensa avulla. Tässä on hänen sivunsa, jos joku on kiinnostunut hänen palveluistaan www.keskiyonaurinko.fi.
Ja nyt taidankin syventyä perjantai illan viettoon elokuvaa katsellen, uiden ja ulkoillen ja syöden jotain, mitä sattuu huvittamaan. :)
Rakkautta ja voimia
Heli
sunnuntai 3. heinäkuuta 2011
Päämäärätöntä harhailua olemisen tuskaisuudessa
No, ei ole tarkoitus valittaa ylenmääräisesti. On vain melkoiset prosessit päällä. Pyrin luonnolliseen elämään ja huomaan, että se ei tunnu luonnolliselta, miten sitä yrittää saavuttaa.
Syömishäiriöni on äitynyt pahaksi aikoinaan. Hiuksia lähti, ja toimintakyky on ollut todella vähäinen.
Eilen nautin illan rauhasta. Olin olemisen syvässä tilassa, enkä murehtinut. Auringon lasku oli päätähuimaavan kaunis. Sitten lokit tulivat ja kaartelivat niin lähellä kirkuen, yhä lähempänä. Kauhistuin, olin aivan paniikissa. Yritin pitää pelon aisoissa, mutta en kyennyt, joten peräännyin, enkä muista, milloin olen kokenut niin konkreettista pelkoa.
En ole koskaan pelännyt lintuja. Olen nähnyt kyllä sen elokuvan Linnut ja lukenut kirjan, mutta siitä on aikaa, eikä se ole vaivannut minua. Uskon, että se oli minulle vain koetin kivi - pystynkö säilyttämään rauhani. Niin ajattelin eilenkin, ja päätin, etten luovuta. Seisahduin ja vakuutin itselleni, ettei minulla ole hätää. Aivan kuin linnut olisivat jättäneet minut silloin rauhaan. Joka tapauksessa se lumoava tunnelma oli mennyttä; en enää päässyt siihen tilaan, jossa olin.
Sen voin hyväksyä. Koinhan saaneeni ikään kuin erävoiton pelostani. Olin pysynyt rauhallisena ja mahdollisimman järkevänä. Päätin, että se saa riittää siltä illalta.
Nyt työstän lisää pelkoani. Jokapäiväisestä elämästä selviytyminen on ollut vaikeaa. Se, että syön, mitä tahdon sen kummempia miettimättä on voitto. Se, että käyn ulkona tai suihkussa on voitto. Se, että tapaan ihmisiä on voitto.
Miten voi kokea olevansa perillä, kun kärsii peloista? Hyväksymällä pelkonsa, hyväksymällä sen, ettei aina kykene toimimaan niin hyvin kuin mieli tahtoisi. Häpeä on sivuutettava, oltava oma itsensä. Se ei vie henkeä, jähmettyminen vie pikku hiljaa. Siltikin jotain jäisi henkiin. Tiedän sen. Voiko sielua tappaa? Ei kokonaan - aina on toivoa. Se vie aikansa.
<3 Jokaisella on omat juttunsa joiden kanssa kamppailee. Siunausta
Syömishäiriöni on äitynyt pahaksi aikoinaan. Hiuksia lähti, ja toimintakyky on ollut todella vähäinen.
Eilen nautin illan rauhasta. Olin olemisen syvässä tilassa, enkä murehtinut. Auringon lasku oli päätähuimaavan kaunis. Sitten lokit tulivat ja kaartelivat niin lähellä kirkuen, yhä lähempänä. Kauhistuin, olin aivan paniikissa. Yritin pitää pelon aisoissa, mutta en kyennyt, joten peräännyin, enkä muista, milloin olen kokenut niin konkreettista pelkoa.
En ole koskaan pelännyt lintuja. Olen nähnyt kyllä sen elokuvan Linnut ja lukenut kirjan, mutta siitä on aikaa, eikä se ole vaivannut minua. Uskon, että se oli minulle vain koetin kivi - pystynkö säilyttämään rauhani. Niin ajattelin eilenkin, ja päätin, etten luovuta. Seisahduin ja vakuutin itselleni, ettei minulla ole hätää. Aivan kuin linnut olisivat jättäneet minut silloin rauhaan. Joka tapauksessa se lumoava tunnelma oli mennyttä; en enää päässyt siihen tilaan, jossa olin.
Sen voin hyväksyä. Koinhan saaneeni ikään kuin erävoiton pelostani. Olin pysynyt rauhallisena ja mahdollisimman järkevänä. Päätin, että se saa riittää siltä illalta.
Nyt työstän lisää pelkoani. Jokapäiväisestä elämästä selviytyminen on ollut vaikeaa. Se, että syön, mitä tahdon sen kummempia miettimättä on voitto. Se, että käyn ulkona tai suihkussa on voitto. Se, että tapaan ihmisiä on voitto.
Miten voi kokea olevansa perillä, kun kärsii peloista? Hyväksymällä pelkonsa, hyväksymällä sen, ettei aina kykene toimimaan niin hyvin kuin mieli tahtoisi. Häpeä on sivuutettava, oltava oma itsensä. Se ei vie henkeä, jähmettyminen vie pikku hiljaa. Siltikin jotain jäisi henkiin. Tiedän sen. Voiko sielua tappaa? Ei kokonaan - aina on toivoa. Se vie aikansa.
<3 Jokaisella on omat juttunsa joiden kanssa kamppailee. Siunausta
keskiviikko 29. kesäkuuta 2011
Om
Lempeästi katson omia puutteitani ja virheitäni - ja kun näin teen, ei minun tarvitse enää pelätä, etten olisi rakastettu ja hyväksytty.
Rakkaus on ainoa, mikä merkitsee. Tunteet tulevat ja menevät, jäljelle jää rauha. :)
Rakkaus on ainoa, mikä merkitsee. Tunteet tulevat ja menevät, jäljelle jää rauha. :)
tiistai 28. kesäkuuta 2011
Kaipasin tänä aamuna..
Kaipasin tänä aamuna jonkun kosketusta.
Olen ollut niin yksinäinen viime aikoina. Seurassakin tuntenut, että jotain puuttuu ja että olen jotenkin lukossa.
Nyt en ole enää ja olenkin yksin, mutta omasta tahdostani, ainakin nyt yöllä, enkä kaipaa todella vierelleni ketään nyt yöllä.
Ajatukset ovat eri asia – ne menevät omia latujaan. Ne vaativat ja saavat oman huomionsa olemassaolossani.
Eikä niitä tarvitse pelätä
Sain syötyä tänään hyvin ja olen ylpeä siitä.
Asiat tuntuvat sujuvan. Harjoittelinkin hieman illalla ja seurasin siinäkin täysin omia tuntemuksiani ja improvisoin jazz-tyylisesti periaatteessa kosmomusiikkiasteikolla. Siis parantavaa musiikkia. Huomasin jopa, että lauloin samaa asteikkoa, kun tarkistin, mitä säveliä käytin laulaessani. Ihanaa..
Nyt mieli täynnä kiitollisuutta ja olemassaolon rauhaa.
Kiitos
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)