Om

Lempeästi katson omia puutteitani ja virheitäni - ja kun näin teen, ei minun tarvitse enää pelätä, etten olisi rakastettu ja hyväksytty.

Rakkaus on ainoa, mikä merkitsee. Tunteet tulevat ja menevät, jäljelle jää rauha. :)

Kaipasin tänä aamuna..

Kaipasin tänä aamuna jonkun kosketusta. 

Olen ollut niin yksinäinen viime aikoina. Seurassakin tuntenut, että jotain puuttuu ja että olen jotenkin lukossa. 

 

Nyt en ole enää ja olenkin yksin, mutta omasta tahdostani, ainakin nyt yöllä, enkä kaipaa todella vierelleni ketään nyt yöllä.

Ajatukset ovat eri asia – ne menevät omia latujaan. Ne vaativat ja saavat oman huomionsa olemassaolossani. 

Eikä niitä tarvitse pelätä

 

Sain syötyä tänään hyvin ja olen ylpeä siitä. 

Asiat tuntuvat sujuvan. Harjoittelinkin hieman illalla ja seurasin siinäkin täysin omia tuntemuksiani ja improvisoin jazz-tyylisesti periaatteessa kosmomusiikkiasteikolla. Siis parantavaa musiikkia. Huomasin jopa, että lauloin samaa asteikkoa, kun tarkistin, mitä säveliä käytin laulaessani. Ihanaa..

Nyt mieli täynnä kiitollisuutta ja olemassaolon rauhaa.

Kiitos

Rauhalllista ja kaunista juhannusta!

Mielen maisemani on tänään tyyni ja elämänmyönteinen. Keskityn vain siihen, mikä antaa voimia ja kantaa minua valossa. :)

Kauneuden keskellä vahvistun, joten vaalin tuota tahtoani koko visuaalisuuden yltäkylläisyydellä, mutta myös ruokkimalla mieltäni kauniilla runoilla, lauluilla ja luonnossa oleilemalla.

Musiikki avaa sieluani ja parantaa syvällisesti. Kuuntelen kaikkea, mitä mieli tekee erittelemättä asioita sen kummemmin hyviksi tai pahoiksi, kuuntelen sydäntäni.

Annan elämän kuljettaa ja olen avoin mahdollisuuksille.


Kaunista ja eheyttävää juhannusta kaikille!

Ah, elämä!

Positiivisuus ei ole kieltämistä, etenkään tunteiden. Se on hyväksymistä ja muutoksen voimaa ja vastaanottamista. Noista vaihtoehdoista kai päätetään, mikä kulloiseenkin tilanteeseen on sopiva suhtautumisvaihtoehto.

Minä olen tänään paljosta kiitollinen. Meinasin jo hautautua epätoivon suohon pitkästä aikaa. Hetken siinä vellottuani mietin ratkaisuvaihtoehtoja ja päätin soittaa veljelleni. Puhuminen auttoi.

Silti tunsin oloni jotenkin juurettomaksi ja levottomaksi. Istuin puun alla ja yritin rauhoittua. Tavallaan puhelimessa puhuminen ei oikein sovi minulle pitemmän päälle, kun se jotenkin kiihdyttää niin ajatuksiani ja päätäni.

Onneksi löysin rauhaa yhä enemmän, mitä pidemmän aikaa pyöräilin luonnon keskellä. Luonto on parantava ja voimakas - se on rauhaa, joka pysyy.

Me ihmiset teemme asioista usein niin monimutkaisia päässämme. Toisaalta, jos kuuntelemme mielihalujamme, on seurauksena usein ylenpalttinen mässäily aistinautinnoilla ja silti henkisesti usein todella tyhjä olo. Tiedättehän - tunne, että jotain puuttuu.

Kaiken sisäisen draamani jälkeen olen äärettömän kiitollinen tästä rauhan tilasta. Tuntuu, että olen vain sellainen kuin olen ja sillä hyvä.

Kotiin palattuani postilaatikossa odotti hääkutsulta näyttävä kirje, mutta en osannut ollenkaan arvata, keneltä se mahtaa olla. Olin todella liikuttunut jo tekstistä kutsun kannessa: "Tänään otan puolisoksi ystäväni, jonka kanssa nauran, jonka keralla uneksin, jonka vuoksi elän." Todella romanttista, mutta eniten tuli vain  olo, että ovat oikean ihmisen kanssa ja onnellisia. Sitten, kun näin, keiltä kutsu oli, purskahdin ilahduksesta itkuun, koska en ollut osannut odottaa kutsua juuri heiltä, kun olin epävarma tilanteesta. Ystävä, joka menee naimisiin, on minulle rakas ihminen, mutta emme ole juuri pitäneet yhteyttä, joten yllätyin aika paljon kutsusta. :)

Ah, elämä on ihanaa! En tunne itseäni enää lainkaan surkeaksi ja yksinäiseksi, vaan vahvaksi ja päättäväiseksi naiseksi, mutta ennen kaikkea vain olemassaolon todistajaksi, arvokkaaksi juuri tällaisena kuin olen, ja minulla on tunne, että selviän mistä tahansa.

Teille on myös koko ajan yhä ihanampi kirjoittaa, kun olen päässyt yli omista epävarmuuksistani enemmän ja rohkaistunut. Tavallaan olette minulle tärkeä yleisö tälle transformaatio prosessilleni, jos noin voi sanoa. :)

Nöyrimmät kiitokseni olemassaolostanne.

Luottamuksen, valon ja rakkauden aikakausi

Luottamuksen, valon ja rakkauden aikakausi on täällä, kun tahdot, että se on. :)

Kyse on hyvin pitkälle luottamuksesta. Se on heittäytymistä ja uskallusta. Kuten ystäväni sanoi minulle: uskalla olla onnellinen. Ei ole todellakaan mitään väliä, mitä joku sanoo, kunhan sisällään tietää, että ilo on meidän oikeutemme.

Minä en ainakaan suostu uskomaan muuta. :)

Minulla ei todellakaan ole ollut helppoa. Vieläkin on tullut hetkiä, jolloin epäilen itseäni ja pelkään. Ei ole silti mitään syytä pelätä. Jos jokin asia muuttuu, en voi sille mitään, tai sitten yritän estää sen, jos mahdollista. Ainoa, jolle voin tässä maailmassa jotain todella tehdä, on asenteeni. :)

Luonnossa on niin paljon kauneutta. Ei tarvitse kuin katsoa taivaan sineen ja halata puita ja tuntea maa paljaiden jalkojeni alla, niin tunnen syvää kiitollisuutta. Ja silti - tuo kauneus olemme me jokainen. Ei ole erillisyyttä. Se, minkä näemme ulkopuolellamme, on sisällämme, ja päinvastoin.

Juuri tuota totuutta maailmankaikkeudesta hankin itselleni opettamaan Maailmankaikkeus-mandalan  Enkelinrepusta Riitta-Marja Gauffinilta. Alussa aivan jämähdin sen kuvan ääreen, tiesin, että se opettaa minulle jotain hyvin tärkeää itsestäni ja maailmasta.

Alussa minun oli tarkoitus kirjoittaa tästä aikakaudesta niin kuin otsikkonikin kuuluu, mutta sehän on tässä hetkessä ja kaikkialla. Tahdoin myös kertoa, mikä on auttanut minua. Kaikilla on omat keinonsa päästä lähemmäs Jumalaa, Kaikkeutta. Niin uskon. :)

Ja myös ymmärrän, että nyt minun on keskityttävä omaan elämääni. Olen elämäni aikana ollut aika auki ja miettinyt helposti toisten ihmisten ongelmia ja projisoinut kaiken yhdeksi sekasotkuksi. Rauhan kautta näen selvemmin - sitä kaikkea ei oikeastaan ole ollut olemassa muualla kuin päässäni. Toivottomuus on ollut päässäni. :)

Ajattelen, etten ole valmis. Voinko olla valmiimpi. Elämä on kasvua oppia huomaamaan kauneus. Niin uskon. Sinä olet kaunis. :)

Ps. Talvinen kuva, tiedän, mutta tahdoin laittaa jonkun ottamani kuvan kerrankin postaukseeni. Suurin osa kuvistani on tällaisia aika hämärän oloisia, pimeällä otettuja. Kesäkuvat on paitsiossa. :)








Tervetuloa myös Tuuli, Eino ja Paula T lukemaan ja jakamaan. :)

Tänään on juhlapäivä. Mitä Sinä tahdot?

Sinä olet Korkeuden syleilemä rakkauden olento. Mitä Sinä tahdot?

Tahdotko laulaa, tanssia, soittaa, maalata, piirtää..? Ilo on Sinun osasi. Älä ota mitään muuta vastaan, koska se ei ole mitään. Tahdotko tyhjyyden vai rakkauden?

Rauhaa

Aikamoista on ollut. Nyt tuntuu, että on taas tukevaa maata jalkojen alla. Olin aika lamaantunut melko kauan. Olen kiitollinen, että se on nyt vähentynyt.

Vähentynyt - minusta tuntuu, että muutenkin vähenen koko ajan - tilalle tulee jotain muuta, kun luovun. On tullut etsiskeltyä kyllä vastauksia aika epätoivoisestikin välillä, kun en ole ollut maadoittunut. Eihän siinä mitään - elämäähän tämä vain on.

Olen kiitollinen myös, että ylipäänsä rauha tuntuu lisääntyvän. Ei se tarkoita lamaantumista, sanon itselleni. Saa silti vain olla, jos tahtoo. :)

Aurinkoa kaikille. 

Rakastin, rakastin, rakastin

Rakastin, rakastin, rakastin.

Onko sydämessäni tilaa uudelle suhteelle? Ei. En koe, että se on tärkeää. On tärkeää avautua universaalille rakkaudelle; nähdä rakkaus, joka hyväilee mieltä ja kehoa kaikessa elämässä. Kaikki kohtaamiset ovat tärkeitä - eivät vain ne, joista saa jotakin hyötyä itselleen. Ei - en ole tavoitellut hyötyä kaikessa elämässäni, mutta pelkoni on ohjannut tekemään helppoja ratkaisuja.

Sydämeni tahtoo toisin. Se tahtoo ehdotonta rakkautta minulta itseltäni ja, että arvostan itseäni.

Mitä ovat kompromissit? Missä on niiden paikka elämässäni? Itsenäisenä ihmisenä en näe niille tarvetta päätöksissä, jotka koskevat ainoastaan minua.

Niin, tämä on itsenäistymisprosessi.

Saa nähdä, kuinka käy... ;)

Vanha maailma vs. uusi maailma

Tämä maailma ei automaattisesti ymmärrä henkisyyttä. Se on etsinnän tai oman elämän polun kehityksen tulos - sen löytäminen. En ole tässä mikään asiantuntija. Nyt kuitenkin harjoittelen ilmeisesti vasemman ja oikean aivopuoliskoni yhdistämistä. 

Olen nyt lähiaikoina ollut paljon intuitiivisella tasolla. Se on ollut antoisaa, mutta koen, etten enää kykene mielestäni siihen, mitä tahdon ennen kuin olen yhdistänyt nämä kaksi aivopuoliskoa täydellisesti. 

Luen juuri Drunvalo Melchizedekin Elämän kukan salaisuutta 1 ja 2:ta ystäväni suosituksesta. Se on huikea kirja. Olen saanut jo jonkin verran tietoa sitä selailemalla, mutta odotan hetkeä jolloin jaksan perehtyä siihen kunnolla. Kirjassa puhutaan juuri aivopuoliskojen yhdistämisen tärkeydestä ja siitä, että molempia käytetään. Itselläni ei todellakaan ole kaikenlaisten kaavioiden ja geometristen kuvioiden tarkastelu mukavuusalueella. Pyrin kuitenkin perehtymään kirjan kuvioihin ja kaavioihin heti, kun jaksan.

Tämä on nyt tärkeä asia itselleni. Otan vastaan kaikki neuvot, joita teillä on itsellänne tai välillisesti.

Olen työskennellyt jonkin verran intuitiivisesti piirtämällä erilaisia kuvioita ja myös meditoinut asiaa. Välillä tunnen yhteyden selvästi, mutta sitten se katoaa ja menetän sen kokonaisen tunteen, joka yhteydestä on seurannut. 

Kärsivällisyys on tietenkin varmasti todella tärkeää juuri nyt elämässäni. Tänään aion ottaa loppuillan rennosti ystäväni seurassa, joka tulee käymään kauempaa luokseni. 

Tuli muuten mieleen, että tuo kärsivällisyys tuntuu muutenkin olennaiselta seikalta henkisellä polulla käydessämme. <3

Eipä kai sitten muuta. Herran haltuun niin sanoakseni... Tai Äitimaan...