On ollut sitten ihanaa. Olen vanhempien ja mummoni luona käymässä, asuvat samassa taloudessa lapsuuden kodissani. Täällä on rauhallista ja sillä tavalla helppoa, ettei tarvitse miettiä koko ajan syömisiä, eikä tarvitse olla yksin. Siis lomaa tämä ainakin on.
On tarkoitus olla täällä ensi viikon alkuun, mutta eihän sitä tiedä, ehkä kuitenkin olen, koska on tullut jo luvattua niin. Tietenkin, jos tulee jokin ihan ylittämätön idea, niin sitten kyllä lähden, oli mitä hyvänsä muka täällä.
Niin - on vaikeaa olla itsekäs terveellä tavalla ja jämäkkä - nytkin olen vetkutellut puhelimessa ja laiminlyönyt omia asioitani, kun on tuntunut, ettei viitsi lopettaa jonkin hauskan tekemistä. Olen saanut kyllä aikaiseksikin aika paljon viime aikoihin verrattuna ja, mitä järkeä on verrata ylipäätään, tiedän itsekin, että olen ollut ihan tarpeeksi ahkera.
Nyt sitten tänään olen ollut väsynyt ja saamaton ja soimannut siitä itseäni oikein reilulla kädellä. Ei se ole mikään ihme, kun ensin ei tee mitään ja sitten ihan hulluna kerralla. Olisiko jokin keskitie mahdollista - sitä minä tässä nyt mietin.
Kenties nämä minun juttuni jaksamisesta ottavat jo jotakuta pannuun. Olen tottunut siihen, että ihmiset eivät kestä uupumusta ja eivät halua kuulla siitä. On tietty toisenlaisiakin ihmisiä ja siitä olen kiitollinen. On myös tärkeää, että osaa puhua jostakin muustakin ja mielestäni ei ole kyse siitä, etten osaisi - välillä vaan vajoan omiin maailmoihini ja tässä on seuraus - hyvässä ja pahassa. :)
Ei minua tarvitse ymmärtää, ei. Minä tahdon vain ymmärtää itse itseäni - en suhtautua enää tuomitsevasti. Sitten minua ärsyttää, että edelleen itse suhtaudun joskus johon kuhun, että hän ei saisi olla tuollainen, vaikka tässäkin ihmisessä on paljon hyvää - karmeaa suvaitsemattomuutta.
Voi, te rakkaat. Minusta tuntuu, että olen jotenkin onnellinen, mutta aina en osaa arvostaa kaikkea ja siitä kai se onnettomuus yleensä johtuu. :) Minulla on ystävä, joka tekee juuri noin laittaa ikävän asian perään hymiön - niin sellaista se on tämä elämä - tahtoo sanoa.
Voi te, kun en aina osaa olla oikein ja sitten harmittaa. En osaa rakastaa. Ja sitten, kun osaan, edes vähän, olen onnellinen, niin onnellinen, että en muuta kaipaakaan. :)
Kyllä te tiedätte, mistä puhun. Kai jokainen tuntee sen joskus; ettei tarvitse mitään, kaikki on tässä ja nyt, ja elämä on juuri niin kuin pitää olla. Hakeminen on tylsää, tylsistyttävää. Minä koetan olla tyytyväinen. Kiitos teille kaikille, jotka olette tulleet lukijoikseni ja satunnaislukijoille tai muille.
Heli
keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
lauantai 9. huhtikuuta 2011
Enää ei ole mitään hätää - eihän?
Onko kaikki se kamppailuni syömishäiriöni ja myrskyisten ihmissuhteiden kanssa vain pahaa unta?
Olenko jo varmalla maaperällä? Voinko luottaa siihen?
En ole koskaan muualla ollutkaan. En halua ajatella, että tämä on vain mieleni luomusta. Mennyt voi ollakin - mutta tämä hetki tuntuu liian todelliselta. Ehkä sain sydämeni auki ja sen takia tuntuu, että tällä todellakin on jotain aivan uudenlaista merkitystä - elämälläni. Olen kiitollinen monesta asiasta.
En ole aina ollut ja senkin takia olen hakannut päätäni seinään, kun olen ajatellut, että tämän elämän pitäisi olla helpompaa. Voi kyllä se on helpompaa, mutta ei sillä tavalla kuin tahdoin - täysin eri tavalla kuin osasin kuvitellakaan.
Ja olenko nyt määränpäässäni. Olen määränpäässäni aina, kun olen tässä hetkessä. Ei minulla ole syytä tavoitella mitään silloin. Teen vain sitä, mistä nautin. Tänään ymmärsin, ettei siinä ole mitään pahaa. Syömishäiriökin alkaa helpottaa, kun en enää mieti, vaan teen niin kuin tahdon. Ja miten monesti minulle on sanottukaan siitä.. Huh huh, että siis juuri niin minun pitäisi tehdä. Oivalluksen täytyy kuitenkin usein syntyä kokemuksen kautta.
Mitä väliä sanoilla muutenkaan on, huomaan välillä ajattelevani. Nehän ovat tietty, työkalu, mutta itsellä ainakin on horoskooppimerkkitulkinnankin mukaan tilanne, jota kuvaa osuvasti lause: Maailma sanojen vankina. Eli siis minun ei tarvitse tehdä sitä, minkä osaan jo muutenkin, eli analysoida syy- ja seuraussuhteita ja erilaisia henkisiä teorioita. Minun kannattaa nimen omaan keskittyä tunteisiini ja siihen, mitä todella haluan tehdä.
Nyt, kun olen menossa äänittämään laulujani, teen todella niin. Se on tällä hetkellä tärkeää, vaikka minusta tuntuu, että en osaa arvostaa sitä vieläkään niin paljon kuin ehkä kannattaisi. Eihän ne nyt mitään kovin monimutkaisia biisejä ole ja en minä mikään huippu ole, mutta se on tärkeää, joten en minä itseäni viitsi loputtomiin painaa alaskaan.
Se saa riittää: itsensä vähättely, kurjistelu, omissa mokissa vellominen, analysointi. Nyt minä elän! Jos saatte minut kiinni näistä edeltävistä toimista, niin olisitteko ystävällisiä ja palauttaisitte minut kaidalle tielle ja vähän äkkiä, sillä minä en kestä enää sellaista meininkiä!
Kiitos jo etukäteen. ;)
Olenko jo varmalla maaperällä? Voinko luottaa siihen?
En ole koskaan muualla ollutkaan. En halua ajatella, että tämä on vain mieleni luomusta. Mennyt voi ollakin - mutta tämä hetki tuntuu liian todelliselta. Ehkä sain sydämeni auki ja sen takia tuntuu, että tällä todellakin on jotain aivan uudenlaista merkitystä - elämälläni. Olen kiitollinen monesta asiasta.
En ole aina ollut ja senkin takia olen hakannut päätäni seinään, kun olen ajatellut, että tämän elämän pitäisi olla helpompaa. Voi kyllä se on helpompaa, mutta ei sillä tavalla kuin tahdoin - täysin eri tavalla kuin osasin kuvitellakaan.
Ja olenko nyt määränpäässäni. Olen määränpäässäni aina, kun olen tässä hetkessä. Ei minulla ole syytä tavoitella mitään silloin. Teen vain sitä, mistä nautin. Tänään ymmärsin, ettei siinä ole mitään pahaa. Syömishäiriökin alkaa helpottaa, kun en enää mieti, vaan teen niin kuin tahdon. Ja miten monesti minulle on sanottukaan siitä.. Huh huh, että siis juuri niin minun pitäisi tehdä. Oivalluksen täytyy kuitenkin usein syntyä kokemuksen kautta.
Mitä väliä sanoilla muutenkaan on, huomaan välillä ajattelevani. Nehän ovat tietty, työkalu, mutta itsellä ainakin on horoskooppimerkkitulkinnankin mukaan tilanne, jota kuvaa osuvasti lause: Maailma sanojen vankina. Eli siis minun ei tarvitse tehdä sitä, minkä osaan jo muutenkin, eli analysoida syy- ja seuraussuhteita ja erilaisia henkisiä teorioita. Minun kannattaa nimen omaan keskittyä tunteisiini ja siihen, mitä todella haluan tehdä.
Nyt, kun olen menossa äänittämään laulujani, teen todella niin. Se on tällä hetkellä tärkeää, vaikka minusta tuntuu, että en osaa arvostaa sitä vieläkään niin paljon kuin ehkä kannattaisi. Eihän ne nyt mitään kovin monimutkaisia biisejä ole ja en minä mikään huippu ole, mutta se on tärkeää, joten en minä itseäni viitsi loputtomiin painaa alaskaan.
Se saa riittää: itsensä vähättely, kurjistelu, omissa mokissa vellominen, analysointi. Nyt minä elän! Jos saatte minut kiinni näistä edeltävistä toimista, niin olisitteko ystävällisiä ja palauttaisitte minut kaidalle tielle ja vähän äkkiä, sillä minä en kestä enää sellaista meininkiä!
Kiitos jo etukäteen. ;)
perjantai 8. huhtikuuta 2011
Me ollaan kaikki niin kauniita
Olen Helsingissä, matkalla 2012Nyt-tapahtumaan. Se alkaa huomenna.
Kävin tänään ystäväni luona sairaalassa. Hän on ollut siellä viikon ajan. Ei tuntunut yhtään, että oli melkein kuusi vuotta aikaa, kun viimeksi näimme. Hän voi jo paremmin, onneksi. Myös siitä yhteydestä, jonka taas löysimme, olen kiitollinen. Olin aivan oma itseni ja ei ollut tarvetta esittää mitään. Hänkin oli aivan niin kuin ennen - toki vuodet olivat tuoneet jotain mukanaan, mutta silti sama, vanha, ihana ihminen hän oli.
Nyt istun intialaisessa ja mieleni on oikeastaan aika tyhjä - en odota mitään, olen vain hetkessä. Voisin kai mennä syöksyilemään kauppoihin: tarvitsisin uuden kosteusvoiteen ja sukkahousut. Hitsi, ei huvita. Tapaan toisen ystäväni, jonka luona yövyn ja kenties käväisen myöhemmin ostoksilla vielä, jos jaksan. Mitään kun en oikeastaan aivan pakosta tarvitse. Kosteusvoidetta voin varmaan lainata kaveriltani ja sukkahousutkaan eivät ole aivan pakolliset, jos ei oo pakko laittaa mekkoa huomenna, ainakaan ilman housuja.
Olin muutenkin huolissani etukäteen tästä reissusta, miten jaksan. Nyt tällaisella rennolla asenteella tuntuu olevan mahdollista jaksaa aivan hyvin - kenties loistavasti. :P
En ole huolissani. Olen vain tässä hetkessä. Tiedän, että sitten kaikki on hyvin, enkä suunnittele päässäni liikaa itseni menoksi. Eihän suunnitelmissakaan mitään pahaa ole, tottakai niitä tarvitaan, mutta ei ähkyyn asti.
John Lennon sanoi jotakuinkin, että Elämä on sitä, mitä tapahtuu sillä välin kuin suunnitellaan jotain muuta. Tämä kolahti minuun, kun juuri sillä hetkellä elin juuri noin: suunnittelin päässäni kaikenlaista, mutta todellisuus oli jotain aivan muuta.
Tietenkin tässä on yllin kyllin opettelemista. Varmasti on rasittavaa, kun ei voi oikein sopia mitään varmasti, mutta ainakin tänne tulin nyt sovitusti ja olen ollut toistaiseksi aikataulussa. Aikaisemmin olin aina myöhässä, kun en yhtään tajunnut, että kaikki mitä olin ehtinyt suunnitella ja vaatia itseltäni ei mitenkään mahtunut käytettävissä olevaan aikaan ja resursseihini.
Tämä on tällaista kasvua. Ehkä tästä on jotain iloa, vaikkette varmaan samanlaisten asioiden kanssa painikaan, mutta jokainenhan meistä näitä jossain määrin joutuu miettimään. :) Ei ole erityisyyttä - ihmisenä kasvaminen on sen oppimista. Tunteet ovat tuttuja jokaiselle, jokainen haluaa tehdä parhaansa, jokainen haluaa rakkautta.
Siis olkaa rauhassa. :) Ja voimia kaikille.
Heli
Kävin tänään ystäväni luona sairaalassa. Hän on ollut siellä viikon ajan. Ei tuntunut yhtään, että oli melkein kuusi vuotta aikaa, kun viimeksi näimme. Hän voi jo paremmin, onneksi. Myös siitä yhteydestä, jonka taas löysimme, olen kiitollinen. Olin aivan oma itseni ja ei ollut tarvetta esittää mitään. Hänkin oli aivan niin kuin ennen - toki vuodet olivat tuoneet jotain mukanaan, mutta silti sama, vanha, ihana ihminen hän oli.
Nyt istun intialaisessa ja mieleni on oikeastaan aika tyhjä - en odota mitään, olen vain hetkessä. Voisin kai mennä syöksyilemään kauppoihin: tarvitsisin uuden kosteusvoiteen ja sukkahousut. Hitsi, ei huvita. Tapaan toisen ystäväni, jonka luona yövyn ja kenties käväisen myöhemmin ostoksilla vielä, jos jaksan. Mitään kun en oikeastaan aivan pakosta tarvitse. Kosteusvoidetta voin varmaan lainata kaveriltani ja sukkahousutkaan eivät ole aivan pakolliset, jos ei oo pakko laittaa mekkoa huomenna, ainakaan ilman housuja.
Olin muutenkin huolissani etukäteen tästä reissusta, miten jaksan. Nyt tällaisella rennolla asenteella tuntuu olevan mahdollista jaksaa aivan hyvin - kenties loistavasti. :P
En ole huolissani. Olen vain tässä hetkessä. Tiedän, että sitten kaikki on hyvin, enkä suunnittele päässäni liikaa itseni menoksi. Eihän suunnitelmissakaan mitään pahaa ole, tottakai niitä tarvitaan, mutta ei ähkyyn asti.
John Lennon sanoi jotakuinkin, että Elämä on sitä, mitä tapahtuu sillä välin kuin suunnitellaan jotain muuta. Tämä kolahti minuun, kun juuri sillä hetkellä elin juuri noin: suunnittelin päässäni kaikenlaista, mutta todellisuus oli jotain aivan muuta.
Tietenkin tässä on yllin kyllin opettelemista. Varmasti on rasittavaa, kun ei voi oikein sopia mitään varmasti, mutta ainakin tänne tulin nyt sovitusti ja olen ollut toistaiseksi aikataulussa. Aikaisemmin olin aina myöhässä, kun en yhtään tajunnut, että kaikki mitä olin ehtinyt suunnitella ja vaatia itseltäni ei mitenkään mahtunut käytettävissä olevaan aikaan ja resursseihini.
Tämä on tällaista kasvua. Ehkä tästä on jotain iloa, vaikkette varmaan samanlaisten asioiden kanssa painikaan, mutta jokainenhan meistä näitä jossain määrin joutuu miettimään. :) Ei ole erityisyyttä - ihmisenä kasvaminen on sen oppimista. Tunteet ovat tuttuja jokaiselle, jokainen haluaa tehdä parhaansa, jokainen haluaa rakkautta.
Siis olkaa rauhassa. :) Ja voimia kaikille.
Heli
torstai 7. huhtikuuta 2011
Voin olla läsnä ja kiitollinen
Tänään hengitän sisään maailmankaikkeuden energiaa. Se vahvistaa ja luo uskoa uuteen, hyvään päivään. Kaikki, mitä kohtaan tänään on minulle opetukseksi ja iloksi. Voin tehdä, mitä tahdon. Voin tuntea, mitä tahdon. Olen turvassa, mitä ikinä minulle tapahtuukin. Rakkaus ja totuus ovat minussa.
Olkaa rauhassa. Olen kanssanne. Ette ole yksin. Amen.
En tiedä, mistä nuo sanat tulivat, mutta niitä tulee aina välillä, kun tarvitsen vahvistusta ja rohkaisua. Halusin jakaa ne kanssanne. Kenties niistä on teille apua. Kaikilla on sama kyky ja taito olla läsnä. Iloitkaa siitä. Olette rakkaita.
Heli
Olkaa rauhassa. Olen kanssanne. Ette ole yksin. Amen.
En tiedä, mistä nuo sanat tulivat, mutta niitä tulee aina välillä, kun tarvitsen vahvistusta ja rohkaisua. Halusin jakaa ne kanssanne. Kenties niistä on teille apua. Kaikilla on sama kyky ja taito olla läsnä. Iloitkaa siitä. Olette rakkaita.
Heli
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)