Voin olla, mitä olen - näin olen viime aikoina kirjoittamissani teksteissä itselleni vahvistuslauseena hokenut. Tuntuu, että tarvitsen juuri tuota vahvistusta. Ja se toimii: koko ajan tunnen selvemmin oikeuden olla olemassa juuri sellaisena kuin olen - juuri niin epätäydellisenä ja puutteellisena. :)
Olen ollut onnellinen viime aikoina. Se ei oikeastaan vaadi mitään muuta kuin rakkauden hyväksymistä; juuri niin, että vaikka olen tällainen ja tällainen, se ei estä minua olemasta rakkauden arvoinen. Olen kiitollinen tuosta oivalluksesta. Se ei kylläkään ole minun omani alunperin, vaan siitä on muistuttanut loistava henkinen auttajani, joka on rakkaudellisesti tukenut minua tielläni.
Monia auttajia minulla on ollut, mutta on ollut monia kertoja, etten ole pyytänyt apua, vaikka olisin voinut, koska on ollut tarve selviytyä itse. Se tarve on kummunnut pärjäämisen tunteen hakemisesta, vaikka varmasti helpompaa olisi ollut hyväksyä avuntarve.
Nyt olen kiitollinen tästä uudesta tilanteesta, jossa saan olla tarvitseva, ja saan kysyä apua ja neuvoa, kun siltä tuntuu. En tee enää kaikkea itsepintaisesti yksin ja kärsien, vaan nyt olen avoin ideoille ja kaikille hyville ehdotuksille. ;)
Tämä matka on ollut tähän asti varsin mielenkiintoinen. Se on oikeastaan vasta alkanut, koska nyt en enää ole muuta kuin se, mitä tahdon. Elän tahtoni mukaan, en sen mukaan, mitä minulta odotetaan. Toki on tilanteita, jolloin kuuntelen toisten pyyntöjä ja mietin, mitä he tarvitsevat. Nyt on kuitenkin minun vuoroni tehdä elämästäni elämisen arvoinen.
Rakkautta teille kaikille. Tämä on ihanaa - jakaminen.
Olette ihania jokainen - uskokaa se, niin eritoten olette!
Heli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti