Mihin ikävän vuodattaa,
etttä näkisin oikeella tavalla,
etten vain menis tunteella,
kun ei homma sillon pysy hankassa?
Miten itsensä juurruttaa,
johonkin tärkeämpään
kuin ajanvietteeseen joutavaan?
Sisin siihen opastaa.
Mä kuuntelen sitä.
Rauhoitun, kun alkaa ahdistaa,
päästän irti,
menen keskukseen miettimään,
että loppujen lopuksi kaikki hyvin on
juuri nyt tässä.
Mä olen täällä oppimassa -
en täydellisenä elämässä.
Ja sitten musta tuntuukin,
et tiedän suunnan hyvän.
Mä sisäisesti kuuntelen,
ja tiedän,
et se on mulle parhaaksi,
kun annan kaiken virrata,
voin purttani mä ohjata,
elämäni virroilla
on suuntaus aina mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti