Me ollaan kaikki niin kauniita

Olen Helsingissä, matkalla 2012Nyt-tapahtumaan. Se alkaa huomenna.

Kävin tänään ystäväni luona sairaalassa. Hän on ollut siellä viikon ajan. Ei tuntunut yhtään, että oli melkein kuusi vuotta aikaa, kun viimeksi näimme. Hän voi jo paremmin, onneksi. Myös siitä yhteydestä, jonka taas löysimme, olen kiitollinen. Olin aivan oma itseni ja ei ollut tarvetta esittää mitään. Hänkin oli aivan niin kuin ennen - toki vuodet olivat tuoneet jotain mukanaan, mutta silti sama, vanha, ihana ihminen hän oli.

Nyt istun intialaisessa ja mieleni on oikeastaan aika tyhjä - en odota mitään, olen vain hetkessä. Voisin kai mennä syöksyilemään kauppoihin: tarvitsisin uuden kosteusvoiteen ja sukkahousut. Hitsi, ei huvita. Tapaan toisen ystäväni, jonka luona yövyn ja kenties käväisen myöhemmin ostoksilla vielä, jos jaksan. Mitään kun en oikeastaan aivan pakosta tarvitse. Kosteusvoidetta voin varmaan lainata kaveriltani ja sukkahousutkaan eivät ole aivan pakolliset, jos ei oo pakko laittaa mekkoa huomenna, ainakaan ilman housuja.

Olin muutenkin huolissani etukäteen tästä reissusta, miten jaksan. Nyt tällaisella rennolla asenteella tuntuu olevan mahdollista jaksaa aivan hyvin - kenties loistavasti. :P

En ole huolissani. Olen vain tässä hetkessä. Tiedän, että sitten kaikki on hyvin, enkä suunnittele päässäni liikaa itseni menoksi. Eihän suunnitelmissakaan mitään pahaa ole, tottakai niitä tarvitaan, mutta ei ähkyyn asti.

John Lennon sanoi jotakuinkin, että Elämä on sitä, mitä tapahtuu sillä välin kuin suunnitellaan jotain muuta. Tämä kolahti minuun, kun juuri sillä hetkellä elin juuri noin: suunnittelin päässäni kaikenlaista, mutta todellisuus oli jotain aivan muuta.

Tietenkin tässä on yllin kyllin opettelemista. Varmasti on rasittavaa, kun ei voi oikein sopia mitään varmasti, mutta ainakin tänne tulin nyt sovitusti ja olen ollut toistaiseksi aikataulussa. Aikaisemmin olin aina myöhässä, kun en yhtään tajunnut, että kaikki mitä olin ehtinyt suunnitella ja vaatia itseltäni ei mitenkään mahtunut käytettävissä olevaan aikaan ja resursseihini.

Tämä on tällaista kasvua. Ehkä tästä on jotain iloa, vaikkette varmaan samanlaisten asioiden kanssa painikaan, mutta jokainenhan meistä näitä jossain määrin joutuu miettimään. :) Ei ole erityisyyttä - ihmisenä kasvaminen on sen oppimista. Tunteet ovat tuttuja jokaiselle, jokainen haluaa tehdä parhaansa, jokainen haluaa rakkautta.

Siis olkaa rauhassa. :) Ja voimia kaikille.



Heli