Taru, jota kerrot, ei ole totta,

Muistot, jotka satuttavat, menneitä on.

Sanat, jotka merkitsivät, valhetta kai on.

Sydämessä ainut totuuus on.



Päästän irti kaikista merkityksistä, joita olen asioille luonut, ja kaavoista, joita olen noudattanut, ja jotka eivät enää toimi. Se on tuskallisen vaikeaa, mutta olen saanut tarpeekseni muusta. Olen aikuinen, ja pyrin nyt elämään siten.

Vastuun kantaminen ei ole mitään hauskaa. Monesti tuntuu, että helpompaa ja mukavampaa olisi vain luovuttaa. Ja välillä luovutankin. En jaksa kantaa mitään vastuun iestä, vaan haluan, että sydämeni kokee samalla vapautensa, ja tunnen sen. Entiselle orjalle ei helppoa.

Harjoittelemallahan se hoituu, niin kuin muutkin oppiläksyt tässä elämässä. Vapaus tuntuu jostain syystä itselleni niistä yhdeltä tärkeimmältä.

En tiedä, kuinka kauan siinä menee, että tunnen sekä vapauden, että vastuun olevan tasapainossa ja elän täysipainoista elämää. En viitsi haaveilla siitä. Tai sittenkin - eikä se ole vain hyvä, että välillä kohottaa itseään, eikä vain taistele jokapäiväisten "ongelmiensa" kanssa. Ongelmista puhun sen takia lainausmerkeissä, että kyllä uskon, että vastaukset ovat jossain, jos ei ihan nurkan takana, niin kumminkin edessäpäin tai takana päin, kuten olen välillä ymmärtänyt, joskus menneisyyden hahmottaa aivan uudella tavalla, ja yleensä suopeammin. :)

Lempeys ja onni ovat minussa. Olen hakenut niitä itseni ulkopuolelta: toivonut, että muut olisivat minua kohtaan lempeämpiä ja ajatellut, että jotenkin ihmeen tavalla he ovat onnestani ainakin osavastuussa. Höpö, höpö tuollaisille ajatuksille... :)  Lempeyttä on sallimisessa, että sallii itsensä toteuttaa itseään ja muiden tottakai myös. Jälkeenpäin huomaa ehkä, että ajatus ei ollutkaan niin hyvä, mutta mitä sitten? Se oli ainakin sillä hetkellä omasta mielestä hyvä, eikä kaikkia katastrofeja voi uskoakseni elämässä välttää, ja pitäisikö? Kaikesta oppii aina jotain.

Järkevyys on ihan hyvä asia, mutta sillä ei pelasteta kenenkään elämää, eikä sillä ole mitään tekemistä virtauksen ja heittäytymisen kanssa. Minua on kehotettu olemaan järkevä. Kenties viime aikoina ihan hyvä neuvo, lämpimältä sydämeltä ja hyvää tarkoittaen. :) Koen kuitenkin, että todellinen järkevyys on sydämen järkevyyttä, jossa intuitio ja sydän tekevät yhteistyötä, ja mieli tekee näiden avulla sillä hetkellä hyvän tuntuisen ratkaisun. :) Monesti ei ole oikeaa valintaa.

Rauha syntyy kai siitä, että oppii antamaan anteeksi itselleen ja muille ja ymmärtämään, että jokainen joskus erehtyy. Minä opiskelen tuota asiaa, jonka pitäisi kai olla itsestään selvä. Se tuntuu olevan peruslähtökohta sille, että pystyy tekemään jotain. Jos pelkää epäonnistuvansa, ei tee sitten yhtään mitään.

Olen analyyttinen, intuitiivinen ja herkkä - se lienee tullut jo selväksi. :) Uskon, että nimenomaan intuitiivisyyteni ja herkkyyteni takia olen toisaalta ollut onnellinen ja toisaalta tunnen välillä pohjatonta surua ja ihmetystä. Analyyttisyys ei noissa tilanteissa juuri auta, vaan vie minut yhä kauemmas totuudesta ja itsestäni. Kävely metsässä tai laulaminen on paljon parempaa lääkettä. :)

Toivon myös, että intuitiivisyys ja herkkyys - nuo naiselliset jalot ominaisuuteni, pääsevät elämässäni niille kuuluvalle sijalle, enkä enää analysoi elämääni tyhjäksi ja mielenkiinnottomaksi.

Hetkessä eläminen tulee varmasti sitä kautta, kuten myös sisäinen hiljaisuus ja ilo, jotka maaliskuussa nimesin päämäärikseni blogissani.

Olen kiitollinen Juha Tulkille, joka on opastanut minua nyt kahden ja puolen vuoden ajan henkisellä polullani kukkatippojensa ja konsultaatioidensa avulla. Tässä on hänen sivunsa, jos joku on kiinnostunut hänen palveluistaan www.keskiyonaurinko.fi.

Ja nyt taidankin syventyä perjantai illan viettoon elokuvaa katsellen, uiden ja ulkoillen ja syöden jotain, mitä sattuu huvittamaan. :)

Rakkautta ja voimia



Heli