Jäätyneet kyyneleet
Ehkä me olimme valmiita -
emme vain käsittäneet,
mutta emme toisiamme tutkimaan ehdoitta,
vaan jäi vaan jäätyneet kyyneleet.
Sinä kuljit ja minä -
oman polkumme loppuun saakka.
Sen, mitä saimme,
en voi sanoin kertoa,
koska emme milloinkaan kohdanneet.
Me kaksi - kuin kaksi erilaista leikkiä
me pystytimme,
ja jäimme katsomaan, mitä tapahtuu,
kun prinsessa ja teddykarhu toisiinsa rakastuu.
Ei kumpikaan tiennyt,
se kaikki kuvitelmaa oli,
mitä mielemme rakensi,
se nyt minun tahtoni mukana suli.
2 kommenttia:
Vaikuttava runo..
Näin usein ohitamme toisemme, itsemmekin..
kunnes sitten joskus oivallamme,
toivottavsati emme liian myöhään..
<3 Kiitoksia, Hanne.
Ehkäpä opimme kuitenkin aina jotain.. Lohduttaudun sillä, että aikaa ei ole - toki voi tuntua, että jokin tulee myöhään, mutta sille ei sitten oikein voi mitään.
Lähetä kommentti