Tein perjantaina kiinnostavan huomion ystäväni avustuksella.
Puhuin puhelimessa hänen kanssaan ja ääneni tuntui melkein lähtevän. Hän huomautti, että ohjaisin ääneni enemmän nenään, jotta kurkkuni säästyisi. En ollut edes huomannut kuinka takainen ja kurkussa puheääneni oli.
No, otin neuvosta vaarin ja puhuin enemmän nenään päin. Heti huomasin, kuinka puheeni helpottui, mutta samalla myös oloni keveni suurin piirtein kymmeniä kiloja. :) Tuntui, että olin luottavaisempi ja positiivisempi.
Nyt äsken tässä koneella suoristin niskaani ja välittömästi huomasin, kuinka minä olin enemmän kehossani ja päättäväisempi sen suhteen mitä aion tehdä ja määrätietoisempi. Olin jo jonkin aikaa ollut tässä koneella. Nyt sain kunnon sysäyksen alkaa kirjoittaa tästä asiasta.
Noin pari vuotta sitten luin Luule Viilman Paras lääkäri-kirjasarjaa ja siinä neuvottiin, kuinka tärkeää on suoristaa selkäranka aina heti päivän aluksi. Neuvot on mielestäni oikein hyviä, joten suosittelen lämpimästi, jos jotakuta kiinnostaa.
Teen myöskin aina välillä intuitiivista kehojumppaa ja kehollisuus tuntuu muutenkin olevan minulle tärkeä seikka olemassaolossani. Tärkeä ja haasteellinen. En sanoisi vaikea, koska tuntuu, että intuitioni toimii siinä loistavasti, mutta että pääsen sille tasolle, että kuuntelen kehoani ja hoivaan sitä, niin siihen menee välillä aikaa, jos olen ajautunut pois tasapainosta. Joudun ikään kuin herättelemään ja johdattelemaan itseäni kohti kehollisuutta.
Meditoinnista ja kanavoinnista
Tänään meditoin taas pitkästä aikaa - siis oikein ohjeiden mukaan. Se tuntui hyvältä, mutta aina mietityttää sopiiko se todella minulle silloin, kun olen jo muutenkin päättämätön ja ilmassa.
Menee jonkin aikaa, että tulen jostain takaisin. Saan helposti paljon mielikuvia ja olen jonkin aikaa niillä tasoilla ja näen värejä, ja olen sfääreissä.
Tänääänkin kävi niin. Ehkä se on jotenkin tärkeää. Yhdessä vaiheessa kanavoinkin jonkun verran, mutta huomasin, että oma mielikuvitus egon kautta lisää todella helposti omiaan ja se homma myös helposti nousee hattuun.
Itse pidän eniten yksinkertaisista viesteistä: olen turvassa, kaikki on hyvin...
Yhden laki kirjassa, joka löytyy täältä, yhdenlaki.wordpress.com/lataa-e-kirja/, kerrotaan juuri johdannossa kanavoinnista, ja sain vahvistusta siihen, minkä olin jo havainnutkin, että kanavoijan pitäisi olla puhdas, ja ego
menee helposti hänkkäröimään väliin ja, että motiivien pitäisi olla pyyteettömät ja, että nöyryys on tärkeää.
On sellainen olo, että nyt keskityn itseeni. En enää auta niin paljon muita, vaan keskityn omiin tavoitteisiini ja siinä sivussa autan muita sen verran kuin jaksan. Olen yhteydessä lähes päivittäin enkeliini ja muihin sekalaiseen seurakuntaan, josta minulla ei ole vielä täyttä varmuutta, jos koskaan, mitä tahoja he edustavat ja, mitkä heidän motiivinsa aina ovat. Onneksi erottelukykyni on lähiaikoina kehittynyt huimasti, ja alan erottaa pyyteettömät viestit muusta.
Tämä on todellakin mielenkiintoinen matka, ja kuten huomaa, niin välillä tuskin unta saa, kun päässä on niin paljon ajatuksia. Parhaani mukaan maadoitan itseäni ja oleilen käytännön tasolla ja toimin niin kuin pystyn.
Ajattelun raskaus ja ihanuus ja oma tie
Minua kyllä lohdutti suuresti, kun ystäväni tänään sanoi, että sillä on jokin tarkoitus, että ajattelen niin paljon. Olen ajatellut, että minun pitää muuttaa tämä asia ja nähdä se puutteena. Hän tietenkin sanoi, että jokin tarkoitus sillä on, millaiseksi ihminen luodaan.
Jokaisella on kumminkin omat vahvuutensa. Itseään ei voi paeta loputtomiin tai yritä muokata sellaiseksi kuin kuvittelee muiden haluavan itsensä olevan. Niin, ja vertailu on tietenkin pahasta. :) Ainakin, jos haluaa edistyä omalla sarallaan omilla ehdoillaan.
Tuntuu, että olen jo nyt sen puolestapuhuja, että jokainen eläisi omaa elämäänsä. Ainakin yhdelle ystävälle ehdotin uutta näkökulmaa, kun tämä valitti minulle työolojaan, ja surin, että hänen lahjakkuutensa tuntui menevän hukkaaan, eikä hänen työpanostaan arvostettu ja etenemismahdollisuudet vaikuttivat olemattomilta. En sanonut, että hänen pitäisi lopettaa työt. Avasin vain hieman hänen silmiään.
Varmasti rasittavuuteen asti olen hehkuttanut vapauden puolesta ja kehottanut kulkemaan omia teitään. Itse olen vasta oman tieni alussa, ja siihen varmasti jossain vaiheessa tulee kuulumaan kompromisseja.
Tämä irtiottoni systeemistä ja kuoroharrastuksestani tuntuu vetelevän viiimeisiään. Haluan toimia osana järjestelmää, mutta mahdollisuuksine mukaan omilla ehdoillani. Pelkään, että olen liian ylpeä ja itsekäs toimiessani, kuten toimin, mutta tuntuu, ettei vaihtoehtoja minulle juurikaan ole.
Jossain määrin tulen aina varmaan olemaan jonkun mielestä itsepäinen ja tyhmäkin. Ei minua kiinnosta. Olen käynyt kovan koulun itseni tuntemaan opettelemisessa jo nyt, eikä minua hirveästi enää jaksa kiinnostaa se, mitä mieltä joku valinnoistani on.
Saa haukkua, saa kyseenalaistaa. Tuntuu, että se on tarpeellistakin, jotta tiedän, mitä mieltä itse olen.
Ja kyllä minäkin niitä oikeita töitä teen, kun olen päässyt alkuun tässä kuntoutumisessa. Nyt olen lähinnä kasannut sirpaleisen olemukseni kokoon.
En väitä, että olisin varmaan vieläkään mikään vakio, enkä halua, että sellaista minulta tai keneltäkään vaaditaan. Enkä väitä, että ymmärtäisin ihmisenä olemisestakaan hirveästi yhtään mitään. On suuri ilo aidosti ihmetellä ja antaa kaiken vain virrata lävitseen.
Pyyteetön tekeminen on myös hienoa. Arvostan kaikkia, jotka tekevät mitä tahansa odottamatta sen kummempaa kiitosta tekemisestään.
Tuntuu, että nyt olen kiertänyt tämän blogin kanssa ikään kuin kehän ja palannut niihin mietteisiin, mitä blogini alussa olin ajatellut käsitellä. Saa nähdä, mikä tämän kohtalo on. Kirkastuuko mikään loppujen lopuksi, vai olenko yhtä ymmälläni vielä vuoden päästä elämästäni ja tämän kaiken tarkoituksesta? :)
Vai hyväksynkö, että on turha etsiä selityksiä tai edes pohtiakaan niitä, kuten e, on blogissaan , kirjoittanut? Tuntuu, että itselle on tärkeämpää nyt etsiä niitä juttuja, mitkä toimii ja tulkita omaa salaista kehon koodikieltään ja muitakin intuitiivisia viestejä, joita saan, mutta ennen kaikkea elää pelosta huolimatta niin täydesti kuin mahdollista, kuten nyt tunnen eläväni.
Tämä on nyt kyllä ennätyspitkä teksti. On vaan niin henki päällä ja tuntuu itselle tärkeältä kirjoittaa ajatuksiaan. :)
Nyt sanon hyvää yötä, toistamiseen ja oman tien kulkemista kaikille rohkeille sieluille. <3
Heli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti