Paljon pitää tuijotella ei mitään

Paljon pitää tuijotella ei mitään, että löytää sen, mitä on.

Meditoin taas jonkin verran. Näen silloin usein paljon mielikuvia. Pidän myös siitä, että vain olen silmät auki. Äsken katsoin ulos ikkunasta vastapäisen talon pihaan. Se rauhoitti. Olen varma, että se riitti ja riittää. Ohjatut meditaatiot ei oikein nyt kiinnosta.

Avasin aika hurjia väyliä tuossa viime keväänä, kun ylächakrani aukesivat. Se oli oma vaiheensa, aika äärimmäinen, kenties tarpeellinenkin.

Nyt sitten aloitin jonkin isomman jutun kirjoittamisen. En brassaile sillä nyt sen enempää. Omaelämäkerrallista matskua tuli ja tulee varmasti paljon. Myös muutakin.

Tänään aloitin baletin. Se oli aivan mahtavan tuntoista. Olen joskus ollut vuoden modernissa tanssissa. Se turvin uskaltauduin tuohon ryhmään, vaikka olivatkin melkein kaikki harrastaneet aiemmin. Huh huh, melkoista oli, mutta haasteet ovat tervetulleita nyt, kun on syksy, saa uutta virtaa koko ihminen, kun on jotain uutta menossa!

On myös sopivan kurinalainen lajina, että saan lellittyä myös kontrolloivaa puoltani ja silti harrastus vain kyseessä, joten yritän relata. :)

Niin, tämmöistä ihan tavallista arkea tässä nyt kehittelen itselleni. Syömisten kanssa vielä töitä. Aikoinaan sössin niin mahottomasti tuon syömisen kanssa, ja nyt tulos on sitten tässä, että on hyvä, kun saa syötä jotain, ihan mitä tahansa.

Nyt pyrin jo vähän parantamaan laatua, ettei haaste katoaisi kokonaa siitäkään hommasta. :P Ei vaiskaan, kyllä minä nyt vain syön, mut järkevästi yritän. :)

Parempia tunnelmia siis nyt täällä.

On tämä mahtava henkireikä tämä blogikin nyt, kun en yritä olla mitään. :) Ei sillä, että tietoisesti nyt laskelmoisin kauheasti, mitä viittin kirjottaa, mutta kun sabotointi menee päälle, niin ei sitä meinaa saada tehtyä mitään. On silti ihanaa, et suo itelleen mahollisuuksia edes välillä. :) <3

Yksinäisyys kans vähän tökkii. Tulin tänne ystäväni luo majailemaan, että saan taas vähän jotain tolkkua itseeni. Olin kotona yksin tuossa aika kauan, enkä lopulta edes syönyt mitään. Sit oli kans hoidettavia asioita, ja kun stressasin, ilo katosi elämästä, enkä enää osannut panna itselleni pistettä sen yrittämisen kanssa, enkä meinannu osata levätäkään.

Nyt on parempi. Tänään tein oma toimisen naurujoogan, kun meditoidessani mua alkoi vähän naurattamaan. Sitten se nauru vaan ylty siitä, ja mä tietty mietin, et tää ei oo oikein sopivaa, mut sit, et mitä pah, tää jos mikä on parantavaa, itketty on jo ihan tarpeeksi. Huvittavaa, kun vielä eilen ajattelin, että tästä parusta ei taida tulla ollenkaan loppua. :)

Noh, sit vielä jumppasin jotain oman intuition kautta, niin kun mulla on usein ollu tapana. Kivaa.

Tuntuu, että olen taas elämässä kiinni, kun joka asia ei tunnu niin mahottomalta ponnistukselta. Ehkä sen takia, että annan itseni olla ja olen tehny kaikkea hauskaa - ja hyödytöntä. :P

Tämmöstä aaltoiluahan tämä helposti on. En nyt ole kuitenkaan missään ihan hypetiloissa täällä. Monesti itekin alan huolehtia, ettei tämä nyt vaan mene överiksi tämä noste. :)

Tasapainoa harjottelen. Kiitos teille lukijani. Ja tervetuloa Angel, E ja Mustikkatyttö.





Heli